Kiitos, meille kuuluu hyvää

Laskettuaika tuli ja meni reilu viikko sitten.

Eilen meidän ihana pieni tytär saapui. Hän on täydellinen. ❤️

Lapsi somessa

Mua on viime aikoina mietityttänyt oman lapsen kuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa. Nykyään ollaan paljon tietoisempia kaikkien oikeuksista, ja paljon mediassa puhutaankin lapsen oikeudesta päättää minkälaista jälkeä itsestä nettiin jää. Onko ihan ookoo julkaista lapsen kuvia netissä? 

Keskustelupalstat täyttyy ketjuista, joissa pohditaan mitä esim. julkisessa, isolevikkisessä blogissa esillä oleminen tekee lapsen psyykelle myöhemmin. Traumatisoituuko, onko myöhemmin pahoillaan että kestovaippa- ja pottatreenikokeilut jaetaan kaikkien kesken? Onko soveliasta julkaista söpö kuva omasta lapsesta, jos sen pääsee näkemään kuka tahansa?

Omassa sosiaalisen median virrassa on monenlaisia tyylejä pitää lasta esillä. Ensimmäisenä tulee mieleen tyyppi, joka ei koskaan julkaise kasvokuvaa omasta lapsesta. Itseasiassa monet kuvat on tosi tyylikkäitä, vaikka kuvaussuunnalla onkin rajattu lapsen kasvot pois kuvasta. Tarvittaessa kasvojen päällä on emoji. Joku toinen taas pitää vallan ookoona julkaista kuvia lapsestaan, kun tietää että omaa some-kanavaa ei pääse seuraamaan kuin valitut henkilöt, jotka tosielämässäkin on lapsen ympäristössä mukana. Toisille tuntuu olevan kynnyskysymys se, että lapsen nimi ei ole julkisesti esillä. Sitten on niitä, jotka julkaisee kasvokuvat, nimet, syntymäpäivät, uudet taidot... Mihin teillä on päädytty, ja miksi?

Silloin kun itse olin pieni, ei keneltäkään kerhossa kyselty että saako teidän lasta valokuvata meidän kotialbumiin? Kuvattiin vain. Ja se oli ihan ookoo. 

Meidän beibi on vielä valmistusvaiheessa, joten meillä ei vielä ole mitään somessa julkaistavaa. Toki tätä projektia olen käynyt melko yksityiskohtaisestikin läpi ihan julkisessa blogissa, joskin jokseenkin kasvottomana. Koska en osaa päättää! En tiedä vielä yhtään, mitä mieltä me ollaan lapsen kuvista sosiaalisessa mediassa. Sen henkilökohtaisista asioista, uusista opeista tai sen (huippulystikkäästä) luonteesta - ja niiden jakamisesta siellä somessa. Olen kuitenkin ajatellut, että meillä on hyvä olla vaimon kanssa joku yhtenäinen linja tästä, ennen kuin meidän somet (yhdessä tai erikseen) alkaa täyttyä meidän lapsen kuvista. 

En sano että kenelläkään on ainoaa oikeaa tapaa luovia täällä somekeskeisessä maailmassa, mutta haluaisin kuulla   p e r u s t e l u j a   sille, miksi teillä tehdään just noin? Ehkä sitä kautta saadaan meillekin lisää ajateltavaa ja keksitään joku meidän perheen tyyli kulkea täällä netissä.

Vauvajuhlat - yllätyyyyys!

Lauantaina saatiin viettää ihanat vauvajuhlat, babyshowerit, läheisten ja ystävien kanssa. <3 

Ajankohta valikoitui puhtaasti sen vuoksi, että juuri nyt vaimon äiti on meillä kylässä. Oli ihan huikeeta, että hänkin pääsi paikalle! (miniä-anoppi -suhdetta kuvannee parhaiten se, että ranskasta suoraan suomennettuna sana anoppi kääntyy muotoon kaunis äiti) Myös vaimon ihana sisko pääsi onneksi paikalle, vaikka välimatkaa sekä anoppiin että kyseiseen siskoon onkin melko runsaasti. En ehkä kestä, että paikalla oli myös mun ihana sisko, joka oli järjestellyt omat työvuoronsa sopiviksi, jotta pääsi matkustamaan tänne meille! Puhumattakaan kaikista ihanista ystävistä, jotka järjesti oman elämänsä menot niin, että saatiin nauttia heidän seurasta. 

Mä olen monessa suhteessa vähän nihkeä tyyppi. En oikein perusta yllätyksistä, ja sen vuoksi oikeastaan sainkin tietää juhlista etukäteen. Vaimon mielestä tällaiset asiat kuuluukin pitää yllätyksenä, joten salattiin juhlat häneltä - O N N I S T U N E E S T I ! 

Vauva on saanut hurjasti lahjoja jo muutenkin, mutta niin uskomattomalta tuntuu, että tyypit halusi vielä juhliakin meidän pientä. Ja taas lahjoa sitä! Vaippakakun kaikki vaipat tulee taatusti tarpeeseen, jos vaan beibi niihin sopivasti sujahtaa. Sen lisäksi ihanat vaatteet, hoitotarvikkeet ja itse neulotut villa-asut, toukkapussi ja lelut! Miten sitä ei aina muistakaan, miten ihania ihmisiä ympärillä on. Me ollaan vaimon kanssa ihan onnellisuuskuplassa. Paitsi tulevasta beibistä, myös näistä huikeista tyypeistä meidän ympärillä. Jotka onneksi kaikki tulee jatkossa kuulumaan myös vauvan lähipiiriin.

Vauva sai myös pienen kirjan, johon ystävät ja läheiset on laittanut terveisiä sekä meille että vauvalle. Ihan vähän tuli kyynel silmään, kun luin niitä kaikkia ihania sanoja, joita meidän tärkeät tyypit on halunnut meille sanoa. Vitsi me ollaan onnekkaita, kun meillä on tällaisia ihmisiä meidän ympärillä.

Mun hajamielinen zen -vaimo

32. raskausviikko. Aika menee niin nopeasti.

Vaimo on vieläkin t o d e l l a zen. En tiedä miten se tekee sen, mutta se on vain. 

Hän on jäänyt jo muutama hetki sitten pois töistä. Ollaan hyvä tovi tässä ihmetelty vaimon outoa, rasituksesta nousevaa kuumetta - joka nousee ja laskee ihan hetkessä. Minkäänlaista flunssaa, tai oikeastaan mitään muitakaan oireita, ei ole ollut. Labroja on otettu jos jonkinlaisia ja asian tiimoilta on konsultoitu useampaa eri asiantuntijaa. Mitään erikoista ei mistään löydy, mutta kuume aina näyttää nokkaansa, jos mitään kauppareissua kummempaa hommailee - pyykkien ripustaminen ja astianpesukoneen tyhjentäminenkin jo nostattaa sen lämmön. Sinänsä asia on ihan ok, kun kerran on mahdollisuus olla pois töistä ja vointi on muuten hyvä. Töissä olemistakin rajoittaa lähinnä se huono ja heikottava olo, joka tottakai saapuu aina kun lämpö yhtäkkiä nousee.

Kotona oleminen alkaa ilmeisesti jo hieman kyllästyttää, sillä mä olen jo pitkään nauttinut luxus-arjesta:

mulla on aina eväät valmiina töihin, ihan sitä myöten, että perunatkin on pilkottu valmiiksi. Aion nauttia tästä niin kauan kuin sitä kestää!

Vaimo on myös hieman hajamielinen, joka on todella poikkeuksellista! Normaalissa arjessa mä olen itse se, joka tarvitsee vähän muistuttelua ja apua sellaisessa arjen sujuvuudessa... olispa se vain yksi kerta, kun olen mm. unohtanut eväät kotiin. Silloinkin jos muistan ne ottaa jääkaapista, saatan tyytyväisenä unohtaa ne eteisen kenkätelineen päälle. Miettikää meidän arkea nyt, kun sen hajamielisen pitäisikin olla kartalla kaikesta!

Ylipäänsä raskaus sujuu hyvin. Vauva kasvaa, vaimo voi (määrittämätöntä kuumetta lukuunottamatta) hyvin ja arki tuntuu ihanalta. Kenestäpä arki ei tuntuisi ihanalta, kun ainoa panostus talouden eteen on mennä töihin ja tulla kotiin. Lähes kaikki hankinnat odottaa jo kotona vauvaa saapuvaksi: vaatteita on pesty ja viikattu lipaston laatikoihin, vaunuja koeajettu olohuoneessa ja kaukalokin pääsi eilen ensimmäiselle ajelulle!

Me ollaan lähes valmiita. Vauva ei ihan vielä, niin maltetaan vielä odottaa muutamia viikkoja minin tapaamista! 

En kestä, miten rakastunut voi olla johonkin tyyppiin, jota ei ole vielä edes tavannut.

Moi.

Oho, blogi on jäänyt tyystin unohduksiin. Usein mietin, että n y t ! Mutta ei. 

Nyt on meneillään raskausviikko 29 ja muutama päivä päälle. Vaimolla ja beibillä menee hyvin. Raskaus etenee, tyyppi kasvaa kiltisti keskikäyrällä, myllää vatsassa ihan oman rytmin mukaisesti - joka onneksi vielä on melko hyvin mukautunut vaimon normaaliin rytmiin. 

Toinen makuuhuone alkaa jo näyttää siltä, että meille tosiaan tulee vauva. Siis lähinnä siksi, että se on täyteen tungettu kaikenlaista vauvan tavaraa. Kaikki alkaakin olla jo hankittu, muutamaa ylellisyyttä lukuunottamatta. Sitteri, itkuhälytin ja kantoreppu on vielä hankintalistalla. Mutta muuten me ollaan valmiit. 

Moi vauva, me odotetaan sua!

Vauvalle vaunut, check

Nyt kun rakenneultrassa kaikki oli kunnossa ja vauvakin tuntuu konkreettisemmalta myös mulle, niiden potkujen myötä, ollaan entistä enemmän valmistauduttu vauvan tuloon.

Ollaan nyt käyty tilaamassa sekä vaunut että kaukalo. Onko kukaan muu kokenut jotenkin hankalaksi sen vaunuvalinnan, vaikka liikkeeseen mennessä olisikin jo tiedossa mitä merkkiä ja mallia on lähdetty hakemaan? Eri rungot, renkaat, kankaat... Huh huh.

Me päädyttiin vaunuissa Emmaljunga NXT90F, joka taitaakin olla sama malli, kuin Perheunelmia-blogin vaunut. Väriksi otettiin Lounge grey. Vaikka vaunuvalinta sinänsä olikin helppo tehdä, niin vitsi miten monipuolisesti on käytännöllisen ja monikäyttöisen oloisia vaunuja! Ja jotka on lisäksi vielä hienoja. Aikamoista selvitystyötä saa etukäteen tehdä, jotta pääsee edes jokseenkin kärryille siitä, mitä kuvittelee vaunuilta haluavansa. 

Valittiin siis NXT90-mallista FLAT versio, jossa istuin on sellainen perinteisen mallinen ja menee täysin vaakaan asentoon. NXT90-vaunuja saa myös kuppi-istuimella, joka henkilökohtaisesti miellytti mun silmää hieman tuota flat'tia enemmän. Kuppi-istuimella vaunut on hieman siromman näköiset, joskin vaunurunko näytti melko suurelta. Flat-version istuin ei kuitenkaan sekään ole mikään valtamerilaiva, vaan näyttää ihan sopusuhtaiselta paketilta rungon kanssa. Ajateltiin lähteä liikkeelle tuolla kokonaan makuuasentoon saatavalla mallilla. Onko jollakin ollut vaunuissa/rattaissa kuppi-istuin ja mitä ootte tykännyt siitä? Ensimmäisen lapsen ja ensimmäisten vaunujen kanssa päädyttiin perinteiseen lähinnä kai sen vuoksi, ettei kummallakaan ole kokemusta kuppi-istuimesta käytännössä. 

Kaukalo otettiin isofixillä ja lisäksi vielä adapteri vaunurunkoon. Varmasti vasta käytännössä huomataan kuinka järkeviä valintoja ollaan tehty; hankala vielä sanoa tuleeko esimerkiksi adapterilla olemaan käyttöä, mutta noissa hankintojen hinnoissa yksi adapteri ei paljoa tunnu. Ootteko muut kokeneet kaukalon yhdistämisen vaunujen runkoon hyödyllisenä? 

Melko jees fiilis, kun parit isommat hankinnat on nyt jo tehty! Ja vielä enemmän jees fiilis siitä, että oltiin liikkeellä hyvien alennusten aikaan! Nyt elokuun ja alkusyksyn aikana monet mallistot päivittyy ja kuosit vaihtuu, niin tuotteita myydään aika hyvillä alennuksilla. Kelpaa.

Ekat potkut!

Moi kesälomalta! Loma alkaa kohta olla taputeltu ja vitsi mitä kaikkea me ollaan ehditty tehdä!

Ehkä huikeinta lomassa on ollut, että ihan pari päivää edellisen postauksen jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa vauvan potkut vaimon vatsalla! Lempparirutiiniksi onkin tullut ne hetket iltaisin, kun käsi vaimon vatsan päällä odottelen että beibi ilmoittaisi itsestään. Ihan mieletöntä. Jokainen potku, jonka tunnen, tuntuu ihan yhtä huikealta kuin kaikki edellisetkin. En malta odottaa, että tavataan vauvan kanssa!

Tuntuu jännittävältä miettiä, millainenkohan persoona meidän vauva on. Välillä tuntuu että vatsassa oleva tyyppi aktivoituu liikkumaan, kun puhun vaimon vatsalle. Olkoon kuviteltua puheelle liikkumista tai ei, niin tuntuu hauskalta ajatella että beibi alkaa tajuta ketä me ollaan! Se on kova tyyppi liikkumaan ja potkimaan aina kun vaimo asettuu aloilleen. Ajankohdasta riippumatta: nukkumaan mennessä, ohjelmia katsellessa TV:stä tai vaikka sohvalla lukiessa. "Taas mua potkitaan" onkin aika yleinen lausahdus vaimon suusta, kun se yrittää rauhassa lepäillä.

Onko teillä raskausaikana voinut päätellä jotain vauvan persoonasta? Onko vaikka joku superaktiivinen kaveri ollut myös syntymänsä jälkeen aina liikkeellä? 

Ihan parasta, että päivä päivältä meidän beibistä tulee jotenkin todellisempi ja enemmän läsnäoleva. Tänä vuonna ei harmita yhtään, että kesä loppuu taas liian äkkiä. Rakastan alkutalvea ja joulua. Tänä vuonna varmaan enemmän, kuin kaikkia aiempia yhteensä.

Rakenneultra ja raskauden puoliväli, jee!

Tänään oli jännittävä päivä, sillä paitsi että oltiin rakenneultrassa, on myös raskauden puoliväli saavutettu! Huikeaa! En voi uskoa, miten nopeasti aika kuluu. Vastahan koko alkionsiirto tehtiin ja vielä vähemmän aikaa on siitä positiivisesta raskaustestistä. 

Jännitin rakenneultraa aika paljon. Varsinkin tää viimeinen viikko ennen ultraa oli aika tuskaisa. En tietenkään ajatellut mahdollisia tuloksia koko ajan, mutta aina kun tuli mieleen kuuluisa "entä jos..." niin olo oli lähes ahdistunut. Pessimisti ei pety?

Rakenneultra on kuitenkin nyt onneksi takana. Ja mikä vieläkin huojentavampaa, kaikki oli kuten kuuluukin! Kaikki tarvittavat rakenteet löytyi ja näytti siltä miltä pitääkin. Istukka on kohdun etuseinässä kiinni, joten ensimmäisiä potkuja saanemme vielä edelleen hieman odotella. Beibi kasvaa kuitenkin keskikäyrällä ja vastaa hyvin viikkoja. Painoa on nyt 330 grammaa. Niin pieni, mutta silti jo niin iso!

Ultrassa hieman säikäytti, kun kätilö halusi jotain tummia länttejä näyttää vielä lääkärille tarkemmin. Kätilö sanoi kyllä heti, ettei ole mitään hälyyttävää, mutta hän haluaa että lääkäri vielä tarkistaa asian kuitenkin. Onneksi lääkäri pääsi jo muutaman minuutin kuluttua hollille, niin ei tarvinnut jäädä odottelemaan ensi viikkoa ja uutta kontrollia. Kaikki oli kuitenkin hyvin. Tummat läntit oli siis suolenmutkia, jotka jostain syystä näkyi hieman korostuneesti ultrassa. Hyvä näin.

Beibi ei ollut kovinkaan kiinnostunut poseeraamaan, joten kovin hyviä kuvia ei tyypistä nyt saatu mukaan. Pääasia kuitenkin että kaikki oli hyvin! Kuvista mun lemppari oli kuitenkin jalka. Ultrakuvassa ei tosiaankaan ole mitään muuta, kuin hieman säärtä ja jalkaterä. Mutta miettikääpä miten hieno se jalkaterä on! Meidän vauvan oma.

Vaikka kädet tyypillä olikin lähes koko ultrauksen ajan kasvoilla, niin melko auliisti hän kuitenkin itseään kuvautti muista kulmista. Meidän vauva on tyttö.

Heh. Meidän vauva. En kestä!

Ei ole helppoa olla zen

Miten lasta kuuluu odottaa? Voiko olla innoissaan ja onnellinen raskaudesta, vaikkei sitä hehkuttaisikaan koko maailmalle? Ja vaikka osaisi puhuakin myös muista asioista, kuin siitä syntyvästä lapsesta.

Multa on muutamaan kertaan tiedusteltu raskaana olevan puolisoni mielialaa. Koska kuulemma jo raskausviikolta kahdeksan alkaen, odottavan äidin mieliala voi vaikuttaa sikiöön. Ja kysyjä epäili vaimon olevan jotenkin raivon partaalla ja huonolla mielellä. En ole vieläkään ihan varma, mihin tämä arvio pohjautui. Jokaisella kerralla olen kuitenkin kertonut toisen voivan hyvin ja olevan ihan oma iloinen, positiivinen ja tyytyväinen itsensä.

Toisaalta multa on myös tiedusteltu, että odotetaanko me edes innoissaan sitä vauvaa. Koska me ei kuulemma puhuta siitä mitään. En ihan saanut siitä ajatuksesta kiinni, että minkälaista keskustelua meidän siis pitäisi siitä vauvasta käydä? 

Kyllä. Vaimo on onnellinen ja iloinen.

Kyllä. Me odotetaan sitä lasta innolla.

On toki totta, ettei olla tehty käytännössä mitään hankintoja sitä vauvaa varten. Ollaan ostettu yhdet sukat. Ei olla juurikaan urhattu ajatuksia vielä vaunuille, kaukalolle tai kaikelle sille muulle oheishärpäkkeelle, mitä ilmeisesti vauvojen kanssa tarvitsee. Tai pitäisi ainakin kuvitella tarvitsevansa. 

Raskaus ei ole vielä edes ihan puolivälissä, joten onhan meillä aikaa. Ja onhan tämä eittämättä meidän elämän isoin asia tällä hetkellä, ehkä koko elämässäkin. Me ei vaan perusluonteilta olla sellasia etukäteen vouhkaajia. Vaimo harrastaa edelleen sitä zeniläistä tyyliä, jossa ottaa vastaan mitä saadaan ja odottaa mitä tuleman pitää. Mä taas yritän olla kyllästyttämättä ihmisiä sillä, että musta tulee vanhempi. 

Vauva on joka päivä meidän elämässä läsnä. Tietenkin. Tykkään kuunnella vaimon mahan läpi sitä kuplintaa, mitä minityyppi siellä kohdussa pyöriessään aiheuttaa. Osa siitä mun kuuntelusta on varmaan jotain suolikaasua, mutta ei se haittaa, musta on kiva kuvitella kuuntelevani vauvaa. Vaimo silittää omaa vatsaa, mä silitän vaimon vatsaa. Tuijotellaan hölmistyneinä toisiamme ja toteamme kerta toisensa jälkeen että siellä se nyt kasvaa. Tottakai me odotetaan vauvaa innoissaan. Ja ollaan onnellisia. 

Tämä raskaus ei vaan ollut mikään itsestäänselvyys. Ei ollut ihan kerta tai kaksi, kun yritettiin olla herättelemättä toiveita - jottei negatiiviseen raskaustestiin tarvitsisi taas pettyä niin kovin. Yritettiin kuukausi toisensa jälkeen, jokaisen inseminaation jälkeen, olla kiintymättä johonkin, mitä ei ehkä välttämättä ollut edes tulossa. Eikä tosiaan pitkään aikaan ollutkaan.

Nyt me odotetaan sitä lasta syntyväksi, josta me haaveiltiin niin pitkään. Ne turhat, loputtoman pitkät, kuukaudet kouli meitä siinä, että me otetaan nyt päivä kerrallaan. Me tehdään tätä meidän tavalla. Ja silti ollaan ihan yhtä innoissaan, kuin varmaan kuka tahansa muukin.

Melkein lomalla

Melkein voisi päivitystahdista luulla, että ollaan jo kesälomalla. Syvällä sisimmässäni toivonkin, että oltais! Tai en oikeestaan edes syvällä sisimmässäni, vaan ihan avoimen julkisesti. Tällä hetkellä kropassa painaa vähän juuri päättynyt viikon työputki, joka käsitti hiukan reilut 80 työtuntia. Viimeiset rutistukset ennen lomaa on onneksi jo menossa. Kaksi viikkoa, niin minut on vapautettu kesälaitumille ja muutaman päivän päästä vaimo seuraa perässä. Ei ihan vielä lomakampaa, mutta kohta...

Raskaus sujuu omalla painollaan. Vaimon vatsa on jo pullahtanut esiin ja tuntuu että joka päivä ihmettelen miten se on jo siinä. Niin esillä. Aika menee niin nopeasti! Ja onneksi vaimo voi hyvin. Nyt lienee ne hetket, kun alkuraskauden huonovointisuudet on selätetty, mutta vatsa on vielä niin pieni, ettei se häiritse oloa ja menoa.

Tämä vaimon seesteinen olo on kyllä päätetty käyttää hyväksi, joten ollaan tänäänkin menossa kohti pääkaupunkia hieman juhlistamaan Pridea! Tähän meidän tämän vuoden Pride-juhlallisuudet sitten jääkin, kun töiden vuoksi ollaan koko loppuviikko estytty osallistumasta hulinaan. Ehkä ensi vuonna sitten enemmän!

Lomasuunnitelmia ollaan tehty tosi vähän. Viime vuonna loma meni jotenkin reisille, kun majailtiin muiden nurkissa, poissa kotoa putkiremontin tieltä. Tänä vuonna toivotaan mahdollisimman paljon vaan oleilua. Ja sitä, että saa päivän mittaan päättää mitä huvittaa tehdä. Vai huvittaako tehdä yhtään mitään. Pyörähdys asuntomessuilla Porissa, kyläilyä vaimon kotipuolessa pohjoisessa ja yhdet kolmekymppiset. 

Loman tärkeimmäksi goalsiksi ollaan kuitenkin ajateltu ottaa vaunujen pohdinta. Henkilökohtaisestihan olen tehnyt tutkivaa työtä viimeiset 10 vuotta, ihan vaan varmuuden vuoksi, mutta käytännössä meillä ei ole vielä juurikaan hajua siitä millaiset kärryt me beibille haluttaisi. Paitsi sen, että ne olis harmaat. Jos jollain on tiedossa unelmien vaunut, niin jakakaa se tieto! Mitään peltoa kyntäviä sotavaunuja me ei tarvita, mutta tilavat vaunut jotka vie mahdollisimman vähän tilaa. Haha. Niin, ja jos ne olis harmaat.

Ensimmäinen kolmannes, check!

Raskaus sujuu hyvin. Ensimmäinen kolmannes on nyt taputeltu ja uskalletaan olla jo hieman turvallisemmin mielin. Äitiyspolin ultrassa käytiin pari viikkoa sitten ja kaikki oli hyvin, onneksi! Niskaturvotus oli normaali ja kromosomipoikkeavuuksien todennäköisyys pieni. Sikiö näyttää jo ihan vauvalta! Hullua nähdä, että niin pienellä - vain reilun kuuden senttimetrin mittaisella - voi olla jo n e n ä! Enkä välttämättä koskaan ole nähnyt niin hienoa, pientä selkärankaa. Siellä se on. Meidän beibi.

Paitsi että äitiyspolilla käynti oli ihan huikea; kun ensimmäisen kerran kuultiin kunnolla vauvan syke, nähtiin aivan pieneltä ihmiseltä näyttävä ihmisenalku JA ei oltaisi mukavampaa kätilöä voitu toivoa! Ihanaa, kun joku selittää selkeällä kielellä mitä nyt näkyy ja mitä kaikki tarkoittaa. Me ymmärrettiin kaikki mitä pitikin ja sen lisäksi saatiin useita kuvia siitä pienestä tyypistä! Sydäntä lämmitti erityisesti se, kun kätilö pysäytti ultrakuvan kohtaan, jossa näyttää aivan kuin beibi vilkuttaisi meille. Äitien sydämet sulatettu.

Heikotus on raskauden alussa ollut tosi vahvasti läsnä. Neljän viikon sairausloman jälkeen vaimo on nyt ollut neljä päivää takaisin töissä. Ja ilmeisesti ihan hyvin sujuu! Töistä tullessa se on ehkä normaalia väsyneempi, mutta pysyy tolpillaan ja kokee että pärjäilee mukavasti. Se onkin kyllä ihan huikea parannus, kun vielä viikko, pari sitten sadanmetrin koiran ulkoilutus oli jo liikaa. Mun lemppari näistä edelleen läsnäolevista raskausoireista on väsymys. Rakastan päiväunia ja parasta on, kun nykyään saan vaimon päikkäreille viereen! 

Meillä menee siis hyvin. Innolla seurataan kasvavaa vatsaa ja mietitään tulevaisuutta perheenä. Tänä vuonna joulu on aiempaakin parempi, kun odotuksissa on juuri ennen joulua kokonaiseksi täydentyvä perhe. <3 Me kaks ja beibi. Ja se koira.

"isyysloma"

Siis vanhempainvapaa. Tässä tarkoitan niitä 1-18 päivää, jotka toinen vanhempi voi lapsen synnyttyä viettää kotona synnyttäneen puolison ja lapsen kanssa.

Voisiko joku vääntää rautalangasta, että onhan nykyään myös naisparin ei-synnyttävällä osapuolella oikeus jäädä lapsen synnyttyä kotiin? Käyttämään noita yllä olevia päiviä. Luulin tietäväni miten homma menee, mutta menin Googleen varmistelemaan asiaa ja lopputuloksena on se, että mulla on aivokasvain, reuma ja tuberkuloosi. 

Mua myös hieman kiinnostaa, miten arkivapaat vaikuttaa vanhempainvapaapäivien kulumiseen? 

Tää on nyt kyllä ihan vakava ongelma, jota mun oli pakko alkaa selvittää viime yönä. Myöskin erittäin ajankohtaista, sillä saattaahan se lapsi syntyä jo  puolen vuoden päästä! Haha.

Vaimon raskausoireet

Se kävelee hitaammin kuin mummot rollaattorilla. Koska hengästyy nopeasti, selkä kipeytyy ja alkaa heikottaa.

Se on niin väsynyt, että on nukkunut pari kertaa päiväunet. Mitä se ei normaalisti koskaan tee. Se nukkuisi mielellään kellon ympäri, koska koko ajan väsyttää, mutta toisaalta herää aamuyöstä jo valvomaan. Pari tuntia heräämisen jälkeen se onkin taas jo väsynyt. Ja ilolla kaivautuu peiton alle yhtä aikaisin kuin ne rollaattorimummot. 

Sitä heikottaa ja voi pahoin. Ei onneksi tarvitse oksennella, mutta 12 tuntia päivässä kestävä kuvotus ja sitä myötä heikotus ei ole sekään kivaa. Jalkeilla se kestää olla vaihtelevasti parista minuutista varttiin. Tiskikoneen tyhjennys kestää sen pari minuuttia, mutta sen jälkeen tarvitsee jo lepotauon. Yleensä keittiön lattialla istuskellen. Ja sitä mummo-vauhtia kävellen pystyy juuri ja juuri 15-20 minuutin "lenkkiin". 

Se syö meidät vararikkoon. Koska aina on nälkä. Paitsi että puolet ajasta mikään ei oikein maistu ja kuvottaa. Paitsi kaikki se, mitä meillä ei kotona ole. Tänään maistuu jogurtti tosi hyvältä, niin me ostetaan sitä varastoon jääkaappiin. Ja huomenna se ei halua edes ajatellakaan jogurttia. Eli mun ruokavalio on viime aikoina ollut kaikki vaimon jämät. Siis vaikka kaksi litraa jogurttia päivässä, ennen kuin se menee vanhaksi.

Sen vatsa on kuin iso ilmapallo. Alkuraskauden turvotus on läsnä ihan toden teolla. Ultratessa tuli ilmi, että munasarjat on edelleen melko kookkaat keltarauhasten vuoksi. Niitä on paljon, ja ne on isoja. Vaikuttaa siltä, että alkion siirron jälkeen jonkinlainen hyperstimulaatio on kuitenkin tullut, vaikka olikin täysin oireeton. Jos en tietäisi, en välttämättä uskoisi, että nyt on meneillään vasta rv 9+6.

Kaikella rakkaudella: se on myös ollut tosi ärsyttävä. Pienetkin asiat hermostuttaa ja se ärsyyntyy, kun mä en ymmärrä sitä. Vaikkei se itsekään selkeästi tiedä, mitä se yrittää sanoa. Onkin ollut aika outoa, kun yleensä se on niin tasainen ja sillä on niin pitkä pinna - ja nyt en toisaalta aina edes tiedä, missä kohtaa se kivi sen kengässä on. Hormonitoiminta on ainakin siis hyvin käynnissä!

Kuka myöntää olleensa raskausaikana ärsyttävä? Tai himoinneensa just sitä tuoretta ananasta (mielellään keskellä yötä, kun se ananas on edellisenä päivänä jätetty ostamatta), joka toissapäivänä sai aikaan vaan ihan megalomaanisen oksetuksen? Tai mitä outoja makuyhdistelmiä ootte himoinnut? Vaalin ikuisesti muistoa, kun kuulin sukulaisen halunneen syödä seinistä rappausta.

Onhan tää. Aika kivaa aikaa.

Ensimmäinen neuvola

Pitkän työputken päätti muutama yövuoro, joten siitä onkin hyvä mennä suoraan ensimmäiselle neuvolakäynnille.

Eilinen aamu oli jännittävä! Meidän ensimmäinen neuvolakäynti tulevina vanhempina. Luulin jo päässeeni tämän vaiheen yli, mutta kaikista eniten jännitin miten meidät naisparina otetaan vastaan. Vaikka me ollaan aina kohdattu pariskuntana ihan normaalia kohtelua, olen jostain syystä kehittänyt päähäni kuvan, jossa mun täytyy jotenkin perustella ja vakuuttaa tätä meidän parisuhdetta. Ei ole tähän mennessä vielä tarvinut. Eikä tarvinut eilenkään.

Vaimo on super zen, edelleen. Monissa asioissa. Ehkä sen takia ensimmäistä neuvola-aikaa varatessaan hän ei huomannut mainita mitään puolisosta: näppärästi jäi siis pimentoon myös se, että vaimolla onkin vaimo. Kenellä tahansa voi mennä pasmat sekaisin, kun mielikuva ja odotus ei vastaakaan todellisuutta. Olet valmistautunut tuleviin vanhempiin äitinä ja isänä, mutta vastassa onkin kaksi äitiä. 

Kävi kuitenkin ilmi, että myös meidän neuvolan terveydenhoitaja on super zen. Tuntuipa huikealta, kun hän niin luonnollisesti puhui meistä molemmista tulevina vanhempina. Ei kertaakaan outoja kysymyksiä lapsen isästä tai sanavalinnoissa takeltekua. Ei sillä, en olisi loukkaantunut. 

Vaimon verenpaine - hyvä. Virtsanäyte - normaali. Audit-testi molemmille - molemmille yksi piste. Ei tupakkaa, nuuskaa, vältettäviä ruoka-aineita. Kyllä monivitamiini, foolihappo, normaalit elämäntavat, liikunta. Kyllä myös kahdelle sokerirasituskokeelle. Lähisuvun tyypin II diabetes motiivina päädyttiin yhdessä terveydenhoitajan kanssa kahteen sokerirasituskokeeseen. Sinänsä taustatiedot ei olisi kahta testausta vättämättä vaatinut, mutta ihan vain varmuuden vuoksi. Eihän siitä haittaakaan ole.

Jäi niin hyvä fiilis. Tunnin luonnollinen, rento ja miellyttävä keskustelutuokio kolmen ihmisen kesken. Kaksi tulevaa vanhempaa ja se terveydenhoitaja, ammattilainen. Neljäsataa lappua tietoa, ohjeita, hyödyllisiä linkkejä, puhelinnumeroita. Ja ne kaksi tulevaa vanhempaa informaatioähkyssä. 

Varhaisultra

Varhaisultra. Yksi viikkoja vastaava mini löytyi, sykkeineen, kaikkineen. So far so good. <3

Me niiiin paljon haluttiin jo kertoa

Kerrottiin läheisille raskaudesta melko pian positiivisen testin jälkeen. Mietittiin muutama päivä, halutaanko me näin aikaisin kertoa kenellekään ja kenelle halutaan kertoa.

Molempien äidit. Kuuluu asiaan. Paitsi että ne on meidän äitejä, niin molemmat tiesi tästä yrityksestä alusta asti. Ei ne udelleet tai yrittäneet kaivella tietoa projektin etenemisestä, vaan luottivat siihen että me kerrotaan sitten kun on jotain kerrottavaa, tai sitten kun tuntuu siltä. Positiivisen raskaustestin jälkeen tuntui siltä, että äitien pitää tietää.

Samalla logiikalla päätettiin kertoa parille ystävälle, koska he on koko tämän projektin ajan myötäeläneet ja olleet tukena. Niin monen negatiivisen raskaustestin jälkeen tuntui ihan mielettömän hyvältä saada kertoa kaverille vähän erilaisesta tuloksesta! 

Tuntui reilulta kertoa myös lopuille vanhemmista ja samalla meidän molempien sisaruksille. Vähän alkuun mietittiin sitä, kuinka monelle halutaan tämä uutinen jakaa. Entä jos tapahtuu jotain? Jos raskaus ei olekaan todellinen, alkio ei ole jatkanut kehittymistä tai raskaus keskeytyy? Sitten me joudutaan myös kertomaan tosi monelle, että ei meille tulekaan vielä vauvaa. 

Mutta toisaalta, entä sitten? Kahdeksan inseminaation jälkeen raskaus ei edes alkanut kertaakaan. Raskaustesteissä ei ollut edes pienintäkään väriläikkää: pelkkä testiviiva ja täysin puhdas tila sille toiselle viivalle. Jota ei siis koskaan näkynyt. Nyt se raskaus ainakin alkoi! Pelkästään se on jo niin huikeeta, että teki mieli kertoa jollekin! Tähän me ollaan pyritty niin pitkään, että jo positiivinen raskaustesti tuntuu isolta merkkipaalulta. Jos tulee ongelmia, niin niistäkin me halutaan kuitenkin puhua jonkun kanssa. On helpompaa, ja muille reilumpaa, puhua pettymyksestä kun myös vastapuoli tietää etukäteen lähtötilanteen.

Mitä kuuluu?

Oho, aika menee nyt jotenkin niin nopeasti! Vietettiin viikko pohjoisessa lomaillen ja eilen palattiin takaisin kotiin. Joka kerta on kyllä ihan yhtä huikeeta, kun pääsee takaisin omaan kotiin: oma sänky, rauha ja hiljaisuus. Ja ennen kaikkea nää kiireettömät sunnuntait omalla sohvalla! Vaimon perheen luona kyläily oli ihanaaihanaa, mutta moi koti: mä oon kaivannut sua!

No. Vaimo on siis raskaana. Tänään kääntyi mittariin raskausviikko 7+0. Hullua. Tähän tilanteeseen pyrittiin niin pitkään, ja nyt se ilmeisesti on totta. Varhaisultra on ensi viikon alussa; malttamattomina odotetaan mikä tilanne siellä näkyy. Toivotaan yhtä viikkoja vastaavaa alkiota. Sormet ristissä!

Piinapäivien aikana vaimolla oli jo jonkin verran varhaisia raskausoireita, joita yritettiin vaan tahoillamme olla ajattelematta. Vatsaa nipisteli ja selkää särki useampana päivänä. Muistaakseni vaimo, päiväunien vastustaja, taisi piinapäivien aikana ottaa myös pienet päiväunet! Muutamaa päivää ennen raskaustestin tekoa olin jo melko varma että nyt on tärpännyt. Mutta koska pessimisteillä on jotenkin helpompaa vastaanottaa pettymyksiä, kun niihin on jo etukäteen valmistautunut, niin olin ihan super yllättynyt, kun raskaustestissä vaan kerta toisensa jälkeen olikin ne kaksi viivaa!

Tähän mennessä rakas päiväunien vastustaja on nukkunut jo useammat päikkärit. Osan ihan vahingossa nukahdettuaan sohvalle. Osan suorastaan suunnitelmallisesti, onnellisena peiton alla. Iltaisin uni saapuu keskimäärin minuutissa. Enkä ehkä koskaan ole nähnyt ketään niin onnellisena, kuin vaimo eilen kotimatkalla: muutaman minuutin pikapäikkärit autossa teki ilmeisesti terää, sillä vaimo heräsi niin onnellisena hymyillen.

Aamuisin herätessä vaimolla on heikko olo. Toisaalta koko ajan mieletön nälkä, mutta mikään ei oikein maistu. Kuuluisa aamupahoinvointi sijoittuu voimakkaimpana johonkin iltapäivään, mutta kestää kuitenkin käytännössä koko päivän. Kuvotus ja heikotus jatkuu nyt jo kolmatta viikkoa. Onneksi kuvotus on jäänyt siihen oloon, eikä ole tarvinut kuin kertaalleen antaa vatsan sisällön poistua. Kovinkin pahoinvoivana on kuitenkin kuulemma mukava kuulla, kuinka meidän kummankaan äiti ei ole yhteensä seitsemästä lapsesta ollut kertaakaan huonovointinen! Jos katseella voisi vahingoittaa, vaimo olisi varmasti jo tuupannut molempien äidit kumoon; kiitoksena kannustuksesta, haha.

Vaimo on aina ollut hyväkuntoinen; liikkuu paljon, enemmän tai vähemmän mielellään, mutta on kuitenkin fyysisesti aktiivinen ihminen. Huvittavaa katsoa, kuinka paljon voi muutaman askeleen ottamisesta hengästyä.  Tai ihan vaan istuessa. 

Miten meni, IVF?

Kuinka h i t a a s t i voi neljätoista päivää kulua? 

Tosi hitaasti. 

Alkionsiirrosta on nyt 16 päivää ja tällä hetkellä oikeestaan tuntuu, että se aika meni sittenkin tosi nopeasti! Pääsiäinen hieman pitkitti meidän pääsyä siihen verikokeeseen, mutta sinnekin päästiin lopulta eilen. Käytiin oman kunnan yksityisessä labrassa, niin jouduttiin odottelemaan tuloksia reilu vuorokausi. Klinikan omasta labrasta tuloksen olisi saanut saman päivän aikana.

Voin kertoa, että tää viimeinen vuorokausi oli vieläkin hitaampi, kuin sitä edeltänyt kaksi viikkoa!

Ihan täysin mulle ei auennut, minkä vuoksi alkionsiirron jälkeen täytyy vielä määrittää HCG-arvo verestä? En huomannut sitä silloin klinikan lääkäriltä kysyä. Osaako joku sanoa?

Alkionsiirron jälkeen meidän hoitava lääkäri sanoi, että voidaan halutessamme tehdä kotona raskaustesti pääsiäisen aikana. Mähän olisin luonnollisesti halunnut tehdä esimerkiksi joka päivä, haha. Onneksi vaimo on meistä se, jolla ei viiraa päässä yhtä pahasti, niin se osaa pikkusen toppuutella näitä mun mielitekojani. Jokatapauksessa me kuitenkin tehtiin kotona raskaustesti 12 päivää siirron jälkeen. 

Ja myös seuraavana päivänä. 

Ja sitä seuraavana.

Aika maagiseltahan se tuntuu, kun raskaustestiin pärähtää kontrolliviivan lisäksi toinenkin viiva. Ei haamuviiva, ei viivan paikka. Vaan sellanen ihan oikea, kunnollinen, vahva viiva.

Tänään veritestin tulokset vahvisti vielä sen, että meidän ensimmäisen IVF:n tuoresiirto tuotti toivotun tuloksen. Kaikki on vielä mahdollista, mutta hitsi vieköön, raskaus on ensimmäistä kertaa ainakin alkanut!

Alkionsiirto

Yksi hieno alkio on nyt siirretty. Odottavan aika on vaan niin pitkä! Vielä joudutaan hyvä tovi odottamaan, ennen kuin voi edes kotona tehdä raskaustestiä. Myöhemmin on joka tapauksessa luvassa vielä veritesti, joka kuuluu meidän klinikalla rutiineihin alkionsiirron jälkeen.

Munasolupunktion jälkeen aloitettiin tukilääkkeeksi Lutinus, keltarauhashormoni. Lisäksi siirron jälkeen pistettiin Gonapeptyl tukemaan alkion kiinnittymistä. En kyllä oikeastaan muista, mikä indikaatio Gonapeptylillä muuten on, mutta siitä saattaa olla hyötyä alkionsiirron jälkeen alkion kiinnittymisessä. 

Lutinus on siitä hieno valmiste, että sen sivuoireena on kaikki raskausoireet. Vaikka toisaalta, mikä tahansa raskausoire voi olla ihan normaaliakin elämää... Parhaani mukaan olen yrittänyt olla ajattelematta koko alkionsiirtoa ja sen onnistumista. Tai epäonnistumista. 

Vaimo on edelleen tosi zen. 

Mitä kuuluu munasolut?

Inhoan elämässä kontrollin menettämistä. Niin kuin varmasti aika moni muukin sitä mielellään välttelisi. Seitsemän munasolua punktion keräyssaaliina oli kyllä ihan mainio tulos, ja edelleenkin: ei se määrä, vaan se laatu. Toivoin puoliksi tosissani (eli oikeasti siis ihan todella tosissani, mutta sanon vaan kaikille että hehe vitsi se vaan oli), että klinikka olisi voinut perustaa punktion jälkeen jonkinlaisen Kassa 24/7 tyylisen palvelun. Tiedättehän, kun Prisman kassahihnaa saatiin seurata livenä netistä! Mä jäin koukkuun. Mutta jos klinikka olisi perustanut *Meidän sukunimi tähän* munasolujen hedelmöittyminen LIVE 24/7. Ei kai se nyt niiiiiiin vaikeaa ole perustaa yksi livestriimaus mikroskoopin läpi, jotta saisin muutaman päivän ihan tosissani vahtia niitä munasoluja.

Vaimo voi punktion jälkeen tosi hyvin ja muutamassa tovissa olo lähes normalisoitui. Mulla ei olisi siis ollut parempaakaan tekemistä, kuin käyttää vapaa-aika niiden munasolujen vahtimiseen. Hei kaikki toivo on nyt niissä! Kuinka moni hedelmöittyy, tai jos yksikään ei hedelmöity? Mitenhän ne jakautuu, onko ne nättejä tai entä jos ne kaikki lakkaa kehittymästä ja kuolee?! 

Lienee sanomattakin selvää, että vaikka kyseistä livelähetystä tai puhelimitse munasolujen tilanteesta raportointia olisi tarjottu, ei me oltaisi voitu ottaa sitä mahdollisuutta vastaan. Mähän vaan eläisin puhelusta toiseen! Edelleen pessimistinä odottaen, että ne kaikki vaivalla kasvatetut ja kerätyt mahdolliset vauvan alut tekee jonkun joukkosurman. Meidän, tai lähinnä vaimon, onneksi saatiin kuitenkin elellä muutama päivä ihan rauhassa epätietoisuudessa.

Vaimo on niin zen. Tottahan se on, ettei voida muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Ja vaimo odottaa. Koska se ei muuta voi. Mäkin esitän että odotan, mutta oikeasti olen Googlessa etsimässä tietoa siitä, mikä kaikki voi mennä vikaa. Koska mä selvitän asioita! Haluan olla kärryillä mitä tapahtuu. Ja pessimistin on helpompi joskus odottaa, kun on jo etukäteen valmistautunut pahimpaan. Samaan aikaan vaimo on edelleen niin zen. Ja odottaa.

Kaikki odotus kuitenkin päättyy joskus, ja niin mekin saatiin puhelu jossa kerrottiin viiden munasolun kehittyneen kauniiksi alkioiksi. Siis viiden! Laatu siis rynnisti määrän yli ja nyt meillä on mahdollisuus neljän alkion pakastamiseen myöhempää varten. Mahtavaa!

Vähän mua kuitenkin jäi säälittämään, kun lääkäri kertoi kuuden munasolun hedelmöittyneen, mutta yksi ei kehittynyt riittävässä tahdissa. Mua niin säälittää se pieni munasolu, joka yritti tosi paljon! Toivotaan, että joku sen viidestä kaverista kuitenkin muuttaisi pian meille. 

Punktio - IVF

Aika kului yllättävän nopeasti, vaikka aluksi tuntui että hormonien pistämistä joutuu harrastamaan ainakin loputtomasti. Vaimo kävi menneellä viikolla vielä kertaalleen ultrassa, jonka perusteella varmistettiin punktiopäivä. Loppujen lopuksi Gonal-F pistettiin meillä pienellä annoksella vain yhdeksän päivää, kun toivottu vaste saatiin saavutettua. Loppuajasta pistettiin vielä neljä päivää Gonalin rinnalla Orgalutrania sitä kuuluisaa ovulaatiota jarruttamaan.

Kipitettiin aamulla klinikalle, kuten ohje oli, puoli tuntia ennen punktioaikaa. Kuusi tuntia syömättä, neljä tuntia juomatta. Selvä.  Vaimo sai häviävän pienen annoksen rauhoittavaa suun kautta, josta tapahtui ei-mitään. Sinänsä ei väliä, kun vaimoa alkoi hieman jännittää vasta kun kutsuttiin toimenpidehuoneeseen. Kanyyli, nesteytys, happiviikset, verenpaineet ja veren happiarvo - check! 

Lääkäri kutsuttiin paikalle ja koko touhu alkoi. Aluksi kipulääkettä suonensisäisesti; vaimo kertoi että ensin meni jäseniin ja sen jälkeen päähän. Kuulemma samaan tapaan kuin pienessä alkoholin huuruisessa olossa. Vaimo on toki siitä ärsyttävä tyyppi, että vaikka sillä menisi päähän, niin se on silti ihan normaalisti eikä sekoile. Kipulääkkeestä saatiin kuitenkin hyvä vaste punktioon. Pieni neulan nippaisu, ei kuulemma juuri sen suuremmalta tuntunut. Follikkelit imettiin punktioneulan avulla pieniin purkkeihin, eli käytännössä purkin täytti neste, jonka mukana toivottiin saapuvan myös kypsä munasolu. Vaimolle tehtiin kolme pistoa, jotta kaikki follit saatiin matkaan. Epämukavinta kuulemma oli, kun hoitaja joutui painamaan vatsan päältä, että vielä viimeisetkin follit saatiin oikeaan kulmaan ja punktoitua.

(toim. huom. allekirjoittaneella teki taatusti henkisesti kipeämpää tuo yllä mainittu touhu, kuin mitä tälle toiselle tyypille - vaimo - jonka munasarjoja siinä neulalla tongittiin! Näemmä oman ihmisen kipua, tai edes mahdollista kipua, kestän aika huonosti...)

Alkutilanne näytti että yhteensä 20 follia odotti noutajaansa. Lääkärikin hieman hämmentyneenä totesi, että onneksi ei laitettu suurempaa annosta hormoneja. Osa folleista on tietenkin vielä vähän turhan pieniä, eikä niistä näin ollen löydy välttämättä edes kypsää munasolua. Munasolusaalis olikin 20 follikkelista huolimatta 7 munasolua. Alkuun olin vähän pettynyt, kun ajattelin että mitä enemmän - sen parempi! Lähtökohtaisesti ajattelin myös niin monesta munarakkulasta löytyvän suurempi määrä kypsiä munasoluja. Mutta hei, 7 on ainakin enemmän kuin 1 tai jopa 0! Tällä mennään. Toivotaan että tässä kohtaa toteutuisi mantra: ei se määrä, vaan se laatu. 

Punktion jälkeen mentiin heräämöön, jossa vaimon oli tarkoitus levätä tunnin verran. Pää pikkusen pöllyssä saadusta lääkkeestä, mutta mieli virkeänä luvatusta aamupalasta. Viiden minuutin lepäilyn jälkeen vaimolla oli jo tylsää, haha. Onneksi klinikan puolesta vaimolle tarjoiltiin ihana aamupala - joten kukapa ei vähän piristyisi kun eteen kannetaan ruokaa. Yllättäen tunti menikin lopulta melko nopeasti. Pieni tepastelu kokeeksi, ettei päässä enää heitä ja olo on hyvä. Lähtiessä piipahdettiin vielä hoitavan lääkärin kautta, joka antoi viimeiset ohjeet seuraavaa etappia varten; eli ensi viikolla siintävää alkion siirtoa.

Toimenpiteen jälkeen vatsaa tottakai jomotti. Saatu kipulääke alkoi haihtua melko nopeasti ja onhan se selvää, että vatsassa ronkkiminen käy kuitenkin kipeää. Heti toimenpiteen jälkeen vaimo sai vielä Buranan suun kautta, tuota mahdollisesti saapuvaa jomottelua ennakoiden. Selällään levätessä vointi oli kuulemma aika hyvä, mitä nyt tosiaan hieman jomotteli, ennen kuin Buranasta saatiin helpotusta. Ensimmäinen ylösnousuponnistus oli aika jännittävä, kun ei tiennyt yhtään mitä odottaa! Kipu ei ollut infernaalista. Onneksi. Kävely sujui, kun askelsi mahdollisimman tasaisesti ja tärryyttämättä. Yksi kerroksen väli alaspäin mentiin suosiolla hissillä. Kaikki hyvin.

Lähtiessä autolle olikin melkoinen matka: vaikka kuinka mentiin hitaasti, vältettiin portaita ja vaimo yritti kävellä tasaisesti, niin kyllä vatsaa silti alkoi jomottaa. Säteilykipua selkään, sekä paineentunne ja jomotus vatsalla. Sellaiset perinteiset "joo on mulla ihan hyvä olo" -valheet matkalla autolle ja hieman hiljainen matkakumppani alkumatkasta. Onneksi kipu oli kuitenkin vain pidemmän kävelyn aiheuttamaa, kun autossa istuessa hieman takakenossa nojaten, olo tuntui tasaantuvan. Jomottelu jatkui vielä punktiopäivän, mutta onneksi sen suurempaa ei tullut. Muutenkin punktio tuntui sujuneen hyvin, kun mitään pientä tihkuvuotoa kummempaa ei tullut, ja sekin loppui saman päivän aikana!

Toivotaan, että meidän maljassa olisi joku hyvännäköinen kaveri, joka haluaisi ensi viikolla aloittaa matkan meidän kanssa. Sormet ja varpaat ristissä!

Game on - IVF

Nyt se on alkanut. Hormonihoidot on meillä jo kovassa vauhdissa ja vastetta on jo kertaalleen ultrassa tarkistettu. 

Taustalla tosiaan on jo melkoinen määrä niitä tulosta tuottamattomia inseminaatioita, joten tuntuukin vähintäänkin kohtuulliselta, että saadaan kelakorvaukset lääkkeistä. Ensimmäiselle apteekkireissulle suunnatessa oli sydän ihan pikkusen kallellaan, kun näytti että ensimmäinen setti lääkkeitä tulee maksamaan yli 500 euroa. Ja siinä oli siis tosiaan ehkä 1/3 tarvittavista hormoneista... ihan j ä ä t ä v ä n kallista! Onneksi kassalla saatiin yllättyä iloisesti, kun hinta olikin vain puolet ennakoidusta! Kiitos kelakorvausten.

Nyt apteekkiin on kannettu reilut 500 euroa, kun lääkkeistä kaikki kalleimmat on haettu. Jäljelle jää enää pari halvempaa settiä, joista ei ilman kelakorvaustakaan tule kuin reilut 100 euroa maksettavaa. Hurraa!

Hormonien pistäminenkin alkaa mennä jo rutiinilla. Vaimo on pistettävä ja mää olen pistäjä. Mulle se kuulostaa ihan reilulta diililtä, vaikka vähän säälittääkin vaimo, joka ottaa niitä pistoksia vastaan. Meillä käytetään Gonal-F:ää stimuloimaan folleja. Valmiste tulee käyttövalmiissa kynässä, josta se on helpompi pistää. Omassa työssä olen tottunut valmistamaan liuokset itse ja myöskin pistämään ne ruiskusta. Alkuun olinkin vähän ahdistunut (joo, koska ahdistun helposti hahaa) siitä kynästä, kun tuntui etten pysty hallitsemaan sitä pistämistä mitenkään. Nihkeimmätkin tyypit näköjään sopeutuu kaikkeen, ja nyt mä ja se kynä ollaan jo ihan tuttuja toisillemme. 

Orgalutran on nyt alkanut toisena valmisteena! Tällä jarrutellaan luonnollista ovulaatiota, joka onkin ihan järkeenkäypää, kun tarkoituksena on saada punktoimalla kerättyä munasarjoista tavaraa. Orgalutran on myöskin käyttövalmis - mutta se on sentään ruiskussa! Molemmat, Gonal-F ja Orgalutran, on ihan yhtä helppoja pistää, vaikka onkin eri tavalla pakattuja. Orgalutranin pistämisen jälkeen pistoskohta alkoi hieman punoittaa ja kirvellä/poltella. Molemmat sivuvaikutukset meni kuitenkin kohtuullisen nopeasti ohi!

Näillä lääkityksillä jatketaan vielä jokunen päivä, kunnes käydään vielä ultrassa tarkistamassa tilannetta. Seuraavan ultran jälkeen toivottavasti jo tiedetään punktiopäivä. Punktiopäivähän on vaimolle sairauslomaa ja mahdollisesti myös siitä eteenpäin pari päivää. Ei-synnyttävänä osapuolena tällaista ei mulle ole tarjolla, joten punktioon mukaan pääsy pitää vain sumplia muulla tavoin. Onneksi mulla on kuitenkin ihan mahtava esimies, joka ei nähnyt minkäänlaista ongelmaa siinä, että olen vain pois töistä sen päivän. Palkaton vapaapäivä ei tunnu ansiomenetyksenä mitään sen rinnalla, kun tiedän että saan olla vaimon vieressä toimenpiteen aikana.

Koska tää kaikki on ihan uutta; mua vähän jännittää!

Me kaks ja se ii vee äf

Kohti ääretöntä ja sen yli! Kuvaa mun fiilistä nyt, kun IVF-hoidon suunnittelukäynnistä on pari päivää aikaa. 

Ylipäänsä käynnistä jäi tosi hyvä fiilis. Lääkäri kävi läpi hoidonkulkua ja siihen liitettäviä hormonilääkityksiä. Tuntui selkeältä. Ainakin kuvittelin ymmärtäväni mistä siinä puhuttiin, mikä oli homman nimi ja mitä tää kaikki nyt oikeasti tarkoittaa. 

Tiivistettynä siis lääketieteen avulla pyritään kypsyttämään yhden munasolun sijasta useita munasoluja, jotka kerätään ultraääniohjatussa punktiossa. Niitä kasvatellaan maljoissa ja lisätään pestyjä siittiöitä joukkoon. Seurataan mahdollista hedelmöittymistä ja toivon mukaan päästään siirtämään hedelmöittynyt kaveri, eli alkio, kohtuun. Loput hedelmöittyneet alkiot pakastetaan mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Päällimmäisenä käynnistä jäi kuitenkin mieleen se melko massiivinen määrä niitä lääkkeitä, joista osalla kiihdytetään munasolujen kypsymistä, jollakin jarrutellaan ovulaatiota ja vielä muutama valmiste joita en nyt oikeastaan muista. Puhumattakaan siitä, että tietäisin mitä niillä tehdään. Onneksi hoidon aikana on useita ultrauksia, joiden mukaan lääkäri määrää seuraavien lääkkeiden käytön aloituksen ja ohjeistaa käytön sen ultratilanteen mukaan. Joten kaikkia lääkkeitä ei edes tarvitse muistaa. Ja klinikalle on onneksi aina luvallista soittaa ja kysellä vähän tyhmiäkin kysymyksiä.

Tuntuu villiltä, että me ollaan nyt oikeasti matkalla kohti koeputkihedelmöitystä. Tämä ei ollut se reitti, jota ajattelin meidän kulkevan kun pyritään perustamaan perhe. Toimenpiteenä IVF on kuitenkin aika paljon rankempi kokemus, kuin inseminaatio. Alkion siirto ei ole juurikaan inssiä kummempi,  vaan tässä hoidossa se mietityttävin juttu on se punktio. Punktion jälkeen "saa" sairauslomaa yhdestä kolmeen päivään, ja muiden kommentteja lueskelemalla olen ymmärtänyt, että se parin päivän sairausloma on kyllä ihan paikallaankin. 

Tässä me nyt kuitenkin ollaan. Hyvillä mielin!

Mikä jännittävintä; tällä hetkellä eletään suunnilleen kierron puoliväliä, joten koko ruletti polkaistaan käyntiin parin viikon kuluttua. Huikeeta!

Kohti IVF:ää

IVF-hoitoa varten on varattu kolme kertaa suunnittelukäynti. Kaksi ensimmäistä peruttiin, kun vaimoa piinannut ikuinen flunssa ei millään alkanut hellittää. Töihin paluu on kuitenkin sairastelun jälkeen sujunut ihan hyvin, tauti ei ole uusinut ja ensi viikolla vihdoinkin päästään suunnittelemaan uutta hoitoa.

Sillä välin keskityn selviytymään hengissä ihan järkyttävän työputken keskellä. 

In vitro fertilization

Puhuttiin lääkärin kanssa jo kuudennen inseminaation jälkeen, että oltaisiin lähiaikoina halukkaita siirtymään koeputkihedelmöitykseen. Päätös on koko ajan ollut meidän ja ainakin tuntuu että hoitava lääkäri on ollut kannustavassa mielessä mukana meidän päätöksissä.

Alunperin kuusi inseminaatiota kuulosti niin paljolta, että ajateltiin sitä meidän ehdottomaksi inssikatoksi. Loppujen lopuksi haluttiin kuitenkin antaa vielä lääketieteen avulla buustatuille insseille mahdollisuus ja sen vuoksi päädyttiin niitä tekemään kaksi. Ja ehkä myös sen vuoksi, että inseminaatio on aika kevyttä hommaa IVF:n verrattuna.

Jo ennen kahdeksatta inseminaatiota puhuttiin lääkärin kanssa, että ellei toivottua tulosta tule, niin seuraavaksi tehdään IVF. Numero kahdeksan taputeltiinkin päätökseen muutama päivä sitten. Eikä tulos ikävä kyllä ollut se toivottu. Kaikkinensa koko inseminaatio oli iso farssi; lähdettäneen liikkeelle hieman väärällä ajoituksella ja sen jälkeen kerätyllä tautien kirjolla. Melko yllättävää, miten isolta pettymys voi siitäkin huolimatta tuntua, että siihen on varauduttu lähes koko kahden viikon piinapäivien ajan.

Pessimisti ei pety: sen vuoksi päädyttiin varaamaan suunnittelukäynti IVF-hoitoa varten jo ennen negatiivista raskaustestiä viimeisestä inseminaatiosta. Suunnittelukäynti on ihan piakkon tulossa ja jää nähtäväksi missä kohtaa kierto silloin pyörii. Toivotaan kovasti, että päästäisiin heti seuraavasta kierrosta IVF:n pariin! 

Oon aiemminkin jo sanonut, etten koskaan uskonut miten pitkä tästä projektista voi tulla, tai kuinka kalliiksi se voi käydä. Oon kuitenkin tosi yllättynyt siitä, miten toiveikas kaikesta ärsytyksestä ja harmituksesta huolimatta voin edelleen olla. Jokainen negatiivinen raskaustesti on toki ollut melko sitkeä piikki arsessa, mutta niistäkin lukuisista piikeistä huolimatta uskon vieläkin siihen, että me onnistutaan.

Sitäpaitsi, jos ei muuta hyvää, olen aina ollut melko kiinnostunut biologiasta, joten tämä matka IVF:n parissa tuntuu todella mielenkiintoiselta! Harmi tietenkin, että tämän biologian kurssin kliinisen kokeen koekaniinina on mun vaimo. Haha.

Numero 8

Kahdeksas inseminaatio tehtiin aikataulun mukaisesti. Aiemmin ultraäänessä kaikki näytti hyvältä! Tähänkin kiertoon käytettiin alkuun Letrozolia vähän kasvattamaan muniksia ja Ovitrellella ajoitettiin inseminaatio, kun ovulaatiotestiin ei vielä siihen mennessä tarpeeksi viivoja saatu. 

Inssiin mentäessä ovulaatio oli jo tapahtunut. Miten se kuulostaakin niin huonolta, kun lääkäri sanoo ääneen että "toivottavasti ei olla liian myöhässä"? Sitä mekin joka tapauksessa toivottiin! Inseminaatio sujui hyvin; kivuttomasti ja nopeasti ja hyvä määrä hienosti uivia kavereita saateltiin matkalle. Eli moi vaan, kahden viikon piinapäivät.

Kaikenkaikkiaan ajoitus olikin sitten ehkä maailman huonoin. En tiedä mitä merkitystä sillä käytännössä on, mutta toiveet tämän inssin suhteen ei olleet kovin korkeat, kun vaimo sairastui oikeestaan heti sen jälkeen. Melko massiivinen vatsatauti, jossa kuume huiteli 39 asteessa - ja heti perään vielä kovaa kuumetta ylläpitävä flunssa. En ole koskaan nähnyt vaimoa niin kipeänä, että se nukahtaa käytännössä kesken lauseen. 

Positiivista toisen ollessa kipeänä, on se, ettei ajankulua tai tehtyä inseminaatio tullut juuri mietittyä. Vielä alkuviikostakin vaimolla oli reilusti lämpöä, mutta nyt onneksi näyttää jo siltä, että elämä voittaa!

Tänään aamulla raskaustesti oli tyylipuhtaan negatiivinen. Ärsyttää.

K O N K U R S S I

Me ollaan mun mielestä ihan totaalisessa konkurssissa. Oltu jo pitkään! Tällä asiallahan ei tosin ole mitään tekemistä faktan kanssa. 

Olen luonteeltani selvittäjä, niin kuin jossain aiemmassa postauksessa taisin mainitakin. Joten on melko luonnollista, että meidän lapsihaaveiden konkretisoituessa aloin ensimmäiseksi ottaa asioista selvää. Tietenkään mitenkään erityisen kattavaa selontekoa ei oikein saa tehtyä, kun käyttää pääasiallisena tietolähteenä muiden naisparien/itsellisten naisten blogeja, haha.

Hoitoon pääseminen on yksinkertaista. Puhelin kouraan ja soitto klinikalle. Itse olin tekevinäni hieman vertailevaa tutkimusta muunmuassa kokemusten pohjalta  ja kaivelemalla eri klinikoiden nettisivuja. Hinnastot tuntui ainakin silloin olevan ihan hepreaa; mun oli jotenkin t o d e l l a vaikea ymmärtää niitä, kun joihinkin oli luovutetut solut ja ultraukset laskettu inseminaation hintaan ja toisissa ihan kaikki oli eritelty. Lähinnä kokemukset oli se, jonka mukaan me lopulta valittiin klinikka! Vaikka toisaalta meidän klinikka käytännössä loppuikin, yhdistyessään toisen yksityisen praktiikan kanssa. Ja nyt kun tarkemmin miettii, oli meidän ensimmäinen hoitava lääkäri kyllä melko erikoinen. 

Mä siis tarvitsen faktoja, joiden mukaan voin kulkea eteenpäin. Luonnollisestikin mua, ja meitä molempia, kiinnosti paljonkohan tämä koko lysti tulee kustantamaan. Harmi, ettei sille ole olemassa mitään pakettihintaa. Ihmiset on yksilöitä ja niin edelleen, mutta sen lisäksi kyse on ehkä vähän myös tuurista. Blogeja kaivellessa hintahaitari klinikalle hakeutumisesta raskautumiseen oli noin kahdesta tuhannesta eurosta kuuteen, kahdeksaan tuhanteen euroon. Uskokaa tai älkää, mutta oon välillä myös super kiinnostunut numeroista: joten tein salaa itselleni graafia niistä hinnoista! Muistaakseni keskihinta oli noin 4000 - 5000 euroa.

Tästä päästäänkin siihen meidän konkurssiin. Vaikka oltiin etukäteen varauduttu, että lapsen saaminen maksaa aika paljon enemmän kuin keskiverto hotelliviikonloppu, niin en silti osannut kuvitella kuinka paljon se oikeasti voi maksaa. Toki matkassa on aina muuttujia, ja näin jälkeen päin ajatellen meidän olisi ehkä pitänyt rohkaistua aikaisemmassa vaiheessa vaatimaan klinikalta/lääkäriltä enemmän. Luulen että oltaisiin kuitenkin eri lääkärinkin kanssa päädytty aika moneen inseminaatioon, ennen kuin oltaisiin kiinnostuttu siirtymään esimerkiksi IVF:n. Toisaalta eri lääkärin hoidossa oltaisiin ehkä päästy nopeammin näihin lääkkeillä buustattuihin yrityksiin. Jossittelu toisaalta on ihan turhaa, eikä lääkärinkään vaihto lupaa sitä, että raskaus olisi alkanut aiemmin.

Tällä hetkellä projektiin on upotettu noin kaksi kertaa niin paljon, kuin se mediaani jonka blogeista kaivelin. Alkuun seurasin tarkkaan paljonko rahaa ollaan käytetty ja pidin siitä kirjaa. Hehee oikeesti "pidin siitä puhelinta", koska kirjasin kuluja puhelimen muistiin, haha, voi tätä huumorin määrää. Sitten lopetin sen. Vaikka jossain kohtaa tuleekin varmasti yläraja vastaan, niin tällä hetkellä sillä ei ole merkitystä. Hoidot on vielä kesken ja me ollaan kiinnostuneita niitä jatkamaan. Joko siihen konkurssiin tai henkiseen turhautumiseen asti. Tai lääketieteelliseen stoppiin. 

Mutta koska me kuitenkin ollaan konkurssissa henkisesti (toim.huom. eli minä olen henkisesti konkurssissa), ratkaisin sen henkisen ahdistuksen nostamalla luottokortin luottorajaa, TSADAM! Nyt on henkisesti taas vähän kevyempi olla, kun konkurssi on taas kerran vältetty. Jossain kohtaa on tottakai oikeasti mietittävä, kuinka paljon ollaan valmiita laittamaan tähän projektiin, mutta myös sitä mistä se raha siihen tulee sitten kun säästöt loppuu.

P.S. mä odotan kuitenkin edelleen kirjettä rikkaalta, edesmenneeltä Amerikan tädiltä. Tai lähinnä sen lakimieheltä, että saisin sen testamentin jossa kaikki on jätetty mulle. Äiti ja isä tosin väittää ettei mulla ole sellaista, mutta mistä ne sen voi tietää?!

Aika mones ultra

Maanantaina, kiertopäivä 12, käytiin ultrassa katsomassa follien ja limakalvon tilannetta inssiä ajatellen. Johtofolli oli jo 17mm ja limakalvokin kuulemma kaunis. Varattiin aika inseminaatiota varten ja tarkoitus ajoittaa ovulaatio Ovitrelle-pistoksen kanssa. Ovulaatiotestit on olleet ihan näppäriä ja jokaisessa kierrossa selkeitä plussaviivoja piirtänyt. Mutta koska takana on jo niin monta tuloksetonta inseminaatiota, niin nämä kaksi viimeisintä kiertoa on ajoitettu mekaanisesti osumaan paremmin kohdalleen.

Viime kierrossa meillä oli ensimmäistä kertaa Ovitrelle käytössä, kun joskus aiemmissa insseissä ollaan käytetty Pregnyliä varmistamassa. Aiemmin Pregnyl oli huomattavasti halvempi; hintaero oli noin 30e. Viime syksynä Pregnyl kävi läpi joitain muutoksia, joista näin kuluttajalle suurimpana toki näkyy uusi hinta, jolla hintaero Ovitrelleen jää noin yhteen euroon. Henkilökohtaisesti koin Pregnylin mukavampana, kun töissä olen tottunut enemmän toimimaan ruiskun ja neulan kanssa ja sekoittamaan liuokset itse - entä kuin Ovitrellen lähes-automaattinen liuoskynä.

Nyt varattu inseminaatioaika osuu näppärästi mun yövuorojen väliin. Ajan puolesta ehdin mainiosti mukaan! Täytyy ehkä jättää unet hieman vähemmälle, mutta mulle on ollut tosi tärkeää että pääsisin mukaan inseminaatioihin. Totta kai tuntuu muutenkin miellyttävältä päästä jollain tapaa osallistumaan tähän projektiin, mutta ennen kaikkea haluan seisoa siinä vaimon vieressä. Vaikkei inseminaation suorittaminen varsinaisesti käy kipeää, niin joka kerta se tuntuu olevan melkoisen epämiellyttävän ja lähes kivuliaan tuntuista. Silloin se tuntuu suurelta, kun voi olla pitämässä vaimoa kädestä kiinni.

Jotta elämässä olisi meneillään jotain muutakin, kuin tämä loputtomalta tuntuva suo edellä mainitun projektin kanssa: aloitan tänään kielen kertauksen! Opiskelin usemman vuoden lukiossa vaikka mitä kieliä, jotka on käytön puutteessa autuaasti unohtunut. Muutaman vuoden pohtimisen, ja saamattomuuden, jälkeen olen tänään menossa ranskan kurssille. Alkeista lienee parasta aloittaa, kun tällä hetkellä mieleen muistuu lähinnä "rakastan patonkia" -tasoisia lauseita... Jee, mun eka harrastus aikuisiällä!

Vuosi 2017

Oli hyvä.

Enimmäkseen arkea; töitä, kaupassa käyntiä, siivoamista, koiran lenkitystä. Mutta mikä on arkea parempaa, kun sen jakaa ihmisen kanssa, jonka läsnäolo saa sydämen tykyttämään, suupielet kohoamaan ja mielen iloiseksi?

Tästä vuodesta tehdään edellistä parempi! Uusi vuosi, uudet kujeet - kuten sanonta menee. Kunhan arki ja tämä vuosi on kunnolla polkaistu käyntiin, jatketaan yritystä perustaa perhe. 

Halusimme antaa vielä yhden mahdollisuuden tieteen avustamalle inseminaatiolle. Yritys numero 8, täältä tullaan! Samat lääkkeet apuna, toivotaan että päästään heti vuoden ensimmäisestä kierrosta itse asiaan. Odotan tätä toisaalta innostuneena, toisaalta hieman pelokkaana. Ennenkaikkea kuitenkin toiveikkaana.