Numero 8

Kahdeksas inseminaatio tehtiin aikataulun mukaisesti. Aiemmin ultraäänessä kaikki näytti hyvältä! Tähänkin kiertoon käytettiin alkuun Letrozolia vähän kasvattamaan muniksia ja Ovitrellella ajoitettiin inseminaatio, kun ovulaatiotestiin ei vielä siihen mennessä tarpeeksi viivoja saatu. 

Inssiin mentäessä ovulaatio oli jo tapahtunut. Miten se kuulostaakin niin huonolta, kun lääkäri sanoo ääneen että "toivottavasti ei olla liian myöhässä"? Sitä mekin joka tapauksessa toivottiin! Inseminaatio sujui hyvin; kivuttomasti ja nopeasti ja hyvä määrä hienosti uivia kavereita saateltiin matkalle. Eli moi vaan, kahden viikon piinapäivät.

Kaikenkaikkiaan ajoitus olikin sitten ehkä maailman huonoin. En tiedä mitä merkitystä sillä käytännössä on, mutta toiveet tämän inssin suhteen ei olleet kovin korkeat, kun vaimo sairastui oikeestaan heti sen jälkeen. Melko massiivinen vatsatauti, jossa kuume huiteli 39 asteessa - ja heti perään vielä kovaa kuumetta ylläpitävä flunssa. En ole koskaan nähnyt vaimoa niin kipeänä, että se nukahtaa käytännössä kesken lauseen. 

Positiivista toisen ollessa kipeänä, on se, ettei ajankulua tai tehtyä inseminaatio tullut juuri mietittyä. Vielä alkuviikostakin vaimolla oli reilusti lämpöä, mutta nyt onneksi näyttää jo siltä, että elämä voittaa!

Tänään aamulla raskaustesti oli tyylipuhtaan negatiivinen. Ärsyttää.

Aika mones ultra

Maanantaina, kiertopäivä 12, käytiin ultrassa katsomassa follien ja limakalvon tilannetta inssiä ajatellen. Johtofolli oli jo 17mm ja limakalvokin kuulemma kaunis. Varattiin aika inseminaatiota varten ja tarkoitus ajoittaa ovulaatio Ovitrelle-pistoksen kanssa. Ovulaatiotestit on olleet ihan näppäriä ja jokaisessa kierrossa selkeitä plussaviivoja piirtänyt. Mutta koska takana on jo niin monta tuloksetonta inseminaatiota, niin nämä kaksi viimeisintä kiertoa on ajoitettu mekaanisesti osumaan paremmin kohdalleen.

Viime kierrossa meillä oli ensimmäistä kertaa Ovitrelle käytössä, kun joskus aiemmissa insseissä ollaan käytetty Pregnyliä varmistamassa. Aiemmin Pregnyl oli huomattavasti halvempi; hintaero oli noin 30e. Viime syksynä Pregnyl kävi läpi joitain muutoksia, joista näin kuluttajalle suurimpana toki näkyy uusi hinta, jolla hintaero Ovitrelleen jää noin yhteen euroon. Henkilökohtaisesti koin Pregnylin mukavampana, kun töissä olen tottunut enemmän toimimaan ruiskun ja neulan kanssa ja sekoittamaan liuokset itse - entä kuin Ovitrellen lähes-automaattinen liuoskynä.

Nyt varattu inseminaatioaika osuu näppärästi mun yövuorojen väliin. Ajan puolesta ehdin mainiosti mukaan! Täytyy ehkä jättää unet hieman vähemmälle, mutta mulle on ollut tosi tärkeää että pääsisin mukaan inseminaatioihin. Totta kai tuntuu muutenkin miellyttävältä päästä jollain tapaa osallistumaan tähän projektiin, mutta ennen kaikkea haluan seisoa siinä vaimon vieressä. Vaikkei inseminaation suorittaminen varsinaisesti käy kipeää, niin joka kerta se tuntuu olevan melkoisen epämiellyttävän ja lähes kivuliaan tuntuista. Silloin se tuntuu suurelta, kun voi olla pitämässä vaimoa kädestä kiinni.

Jotta elämässä olisi meneillään jotain muutakin, kuin tämä loputtomalta tuntuva suo edellä mainitun projektin kanssa: aloitan tänään kielen kertauksen! Opiskelin usemman vuoden lukiossa vaikka mitä kieliä, jotka on käytön puutteessa autuaasti unohtunut. Muutaman vuoden pohtimisen, ja saamattomuuden, jälkeen olen tänään menossa ranskan kurssille. Alkeista lienee parasta aloittaa, kun tällä hetkellä mieleen muistuu lähinnä "rakastan patonkia" -tasoisia lauseita... Jee, mun eka harrastus aikuisiällä!

Case closed part 7

Ei tärppiä. Reilu viikko sitten tehtiin pari selkeän negatiivistä raskaustestiä, ja lopulta kierto alkoi taas alusta. Mitään massiivista itkuraivokohtausta ei koittanut, mutta täytyy sanoa että kyllä se harmitti. Olosuhteiden ollessa tosiaankin kunnossa, sitä jotenkin luotti että tällä kertaa tärppää. 

Blogin hiljaiseloon ei olekaan muuta syytä, kuin etten tiedä enää mistä kirjoittaisin. Inseminaatiot ja niiden valmistelut ei enää herätä oikeastaan mitään tunteita tai toiveita. Pari viimeistä kertaa ollaan menty ihan vain teknisesti suorittaen. Mikä on toisaalta aika tylsää, kun tässähän kuitenkin pyritään saamaan aikaiseksi jotain vähän isommin elämää mullistavaa. 

Ollaan vaimon kanssa nyt viimeisimmän inseminaation jälkeen hieman mietitty ja makusteltu tulevaa. Inseminaatio ei taida enää olla meidän hoito. Seitsemän inseminaation jälkeen, joista jokainen on tuottanut vain negatiivisen tuloksen, tuntuu että meidän on syytä jatkaa eteenpäin. 

Ei olla vielä oltu yhteydessä klinikalle, mutta ollaan kuitenkin jo hieman päädytty siihen, että ensi vuoden puolella jatketaan mahdollisesti IVF:n kanssa tätä matkaa. Ja toivotaan tulosta. 

Inseminaatio VII - taas odotellaan

Järjestyksessään seitsemäs inseminaatio tehtiin aiemmin tällä viikolla. Ovulaatiotesti ei vielä vilkutellut positiivista, joten pistettiin Ovitrelle-irroituspiikki edellisenä päivänä. Ultrassa follikkeli olikin kasvanut komeisiin mittoihin ja limakalvokin oli kunnossa. Kaverit uiteltiin mestoille ongelmitta ja enää meillä on tehtävänä odotella ja kuluttaa aikaa ne kuuluisat kaksi viikkoa. Nämä pari viikkoa meidän kanssa hengaa myös Lugesteron, jonka kanssa vaimo onkin muutaman päivän jo tehnyt tuttavuutta.

Ruska mainitsikin omassa blogissaan Mehiläisen hunajaiset taksat... Vaikka hinnannousu olikin tosiaan ihan odotettavissa, niin kyllä silti hieman sydäntä kylmäsi kun laskua maksettiin. Toisaalta, vaikka laskun loppusumma onkin melkoisesti kasvanut, niin tämän uuden hoitavan lääkärin kanssa koetaan saavamme parempaa hoitoa. Riippumatta siitä, onko nykyinen lääkäri Mehiläisen vai Väestöliiton mukana tulleita, niin uusi klinikka ja uusi lääkäri tuntuu nyt hyvältä. Ihan vaan sen hoidon sujuvuuden vuoksi. Sekä sen tunteen, että meitä kuunnellaan nyt oikeasti. Monen muunkin asian suhteen olen sitä mieltä, että laadusta ja hyvästä palvelusta kannattaa maksaa hieman ekstraa. 

Nyt on taas hyvä fiilis käydä klinikalla. Toivotaan, että tästä inssistä kuitenkin jo tärppäisi ja voitaisiin lopettaa klinikalla kulkeminen.

Pläänien päivitys

Vaimolla oli tänään puhelinaika hoitavalle lääkärille. Ihan vaan suunnitelmien kartoittamiseksi ja hiomiseksi, kun ei tästäkään kierrosta nyt raskaus alkanut. Aiemmassa postauksessa puhuinkin vähän siitä, mitä oltiin vaimon kanssa järkeilty, että meidän näkökulman mukaan olis viisasta tehdä. Toki me ei olla hedelmöityshoitojen asiantuntijoita, mutta meidän korviin tämä kuulosti järkevältä nyt, kun tuloksettomia inseminaatioita on takana jo useampia: luovuttajan vaihto oli ensisijaisesti mielessä. Mistä sitä tietää miten hyvin kenenkin kanssa mätsää ja ehkä tää meidän nykyinen luovuttaja ei vaan ole nyt sopiva. Toisaalta mietittiin myös jotain kevyttä lääkkeellistä tukea tähän hommaan. Vaikka kaikki onkin fyysisesti kunnossa, niin kuusi negatiiviseksi jäänyttä yritystä toisaalta puhuu puolestaan, ettei joku lisäbuusti olisi haitaksi.

Olen aiemminkin kuullut, että toiset lääkärit on enemmän luomuhoitojen puolella, kun taas toiset ottaa melko aikaisessakin vaiheessa vähän extra-onnea matkaan. Eikä siinä; olisihan se kiva kun raskaus alkaisi mahdollisimman luomuna (jos nyt naisparin koko lapsen saanti ylipäänsä voi kovin luomua olla)! Vaimon hoitava lääkäri ilmeisesti kuuluu tohon ensimmäiseen kategoriaan. Lääkkeillä tukeminen oli ilmeisesti lähes täysin poissuljettu, koska kierto on hyvä ja vaimo on niin nuori. Okei. Hoitava lääkäri ei kuitenkaan ollut innostunut myöskään luovuttajan vaihdosta. Hän on mielestään kertaalleen jo tarkistanut että meidän nykyisellä luovuttajalla on alkaneita raskauksia, mutta varmistaa vielä asian. Ilmeisesti hänen näkemyksen mukaan luovuttajan vaihto on turhaa riskiä, jos alkaneita raskauksia kuitenkin on. Ainakin on todistettu, että kyseinen luovuttaja kykenee hommaan soluillaan, mikä taas seuraavan luovuttajan kohdalla ei välttämättä päde.

Hoitava lääkäri toi myös ilmi sen, että lääkitys tässä mukana, toisi kiertoon lisää käyntejä klinikalle. Toki se on tavallaan ongelma, koska täältä 100 kilometrin päästä työvuorojen puitteissa kulkeminen ei ole aina ihan ongelmatonta. Lisääntyneet käynnit tietenkin lisäisi rahanmenoa ja lääkäri pitää järkevämpänä säästää nekin rahat insseihin. Mietin vaan, miten se parinsadan euron säästö / kierto meitä sen kummemmin liikuttaisi. Näitä "turhia" inseminaatioita jos joudutaan tekemään se kaksi tai kolme vielä (kuten hän puhelimessa ehdotti), niin jotenkin mun logiikalla tulee mieleen että se vasta maksaakin!

Käytännössä tämän päiväinen puhelinaika oli täysin turha. Hoitosuunnitelmassa ei näemmä ollut mitään päivitettävää, kun kaikki jatkuu ihan samalla kaavalla. Toisaalta hyvä, koska täähän on meille tähän mennessä jo ihan tuttua hommaa. Toisaalta olen aika pettynyt. Edellisen käynnin "otetaan puhelinaika sitten ja mietitään miten jatketaan" valoi jotenkin turhaa toivoa sille, että tähän hommaan saataisiin jotain äksöniä nyt! 

Tavallaan tuntuu, että ollaan nyt ihan täysin turhassa umpikujassa. Aiemmat inseminaatiot ei ole tuottaneet tulosta. Niitä on tehty erilaisiin kierron vaiheisiin: kun munarakkula on juuri irronnut, on irtoamaisillaan, on irronnut tovi sitten, on irroitettu pistoksella... Ehkä ne negatiiviset tulokset on ollut vaan huonoa tuuria ja seuraavalla tärppää, mutta nyt vaan turhauttaa enemmän. Henkisesti olen valmistautunut siihen, että mennään taas tekemään pari turhaa inseminaatiota.

Nieltiin hiljaisina tappiomme. Me ei olla sellaisia ihmisiä, että alettaisiin väittämään vastaan. Vaikka toki oltiinkin ennalta ajateltu asiaa vähän eri tavalla, kuin tää hoitava lääkäri, niin luotetaan silti siihen että hän on tässä asiassa ammattilainen ja tietää mitä tekee. Niellään alkava ärsytys (lähinnä minä) ja otetaan nyt vastaan ne pari kiertoa vielä.

Ei

Jälleen kerran yrityskierto päättyi ennen raskaustestin tekemistä - niihin alkaneisiin menkkoihin. Eihän sille mitään voi.

Piinapäivät meni melko leppoisasti. Oikeastaan vasta eilen tai tänään aloin olla hiukan kärsimätön odottelemaan. Enkä edelleenkään googlettanut raskausoireita tai vahtinut jokaista vaimon aivastusta. Se on toisaalta edistystä! Mutta silti, vaikka piinapäiviin ikäänkuin tottuu ja niihin osaa nyt suhtautua tietyllä rentoudella, enkä enää odottele jokaista testipäivää kuin kerran elämässä tapahtuvaa auringonpimennystä... niin silti, se odotuksen päättyminen ennen alkamistaan, suoraan sanoen vituttaa.

Vaikka tietyllä tapaa en ole enää niin naiviuden perikuva ja kuvittele, että tottahan se raskaus nyt inseminaatiosta alkaa, niin kyllä näköjään jokainen tulokseton inseminaatio harmittaa entistä enemmän. Ei me olla missään jäniksen selässä vielä, että aika tai rahat loppuisi nyt heti kesken, mutta alan olla kohtalaisen väsynyt siihen rumbaan jota tässä saa edelleen pyörittää. Ne kahden viikon syklit, jotka aiemmin mainitsin, you know.

Toistaiseksi ei olla tauon tarpeessa, vaan aiotaan puskea vielä eteenpäin. Seuraavaksi tosiaan lääkärille puhelinaika, jotta saadaan suunnitelmia hiottua ja vietyä projektia eteenpäin. Kohti seitsemättä.

Pitääkö olla katkera?

Meillä on menossa jo kuudennen inseminaation piinapäivät. Kuusi yritystä. Tähän mennessä viisi pettymystä, pari eri syistä väliin jäänyttä kiertoa. Ensikäyntiaika varattiin vuosi sitten.

Me lähdettiin tälle matkalle reilu vuosi sitten. Ensin vaimon kanssa keskustelemalla ja pohtimalla; olisiko nyt meidän aika perheelle? Varattiin syyskuussa 2016 aika ensikäyntiä varten, joka oli marraskuussa. Tuntui hyvältä idealta jättää vielä sen päätöksen ja ensimmäisen konkreettisen käynnin välille hieman aikaa. Mahdollisesti panikointia ja mielensä muuttamista varten, mutta toisaalta myös aikaa tottua siihen ajatukseen ja että se edelleen tuntuu hyvältä.

Niin se tuntuikin! Oltiin aluksi melko rennosti liikkeellä eikä pidetty mitään kiirettä tai äärimmäisen tiivistä aikataulua alun tutkimusten ja hoidon suunnittelujen kanssa. Me vaan chillailtiin ja ajateltiin ettei oteta tästä stressiä.

Aika nopeasti tästä kaikesta tulikin kuitenkin suorittamista. Kahden viikon sykleissä elämistä. Ensin tikutellaan ovulaatiota, tehdään inseminaatio, odotetaan tulosta. Aloitetaan alusta. Kesällä parin kuukauden tauko teki aika hyvää. Vietettiin kesälomaa ilman ovulaatiotestejä tai aikatauluttamisia klinikan käyntejä varten.

Me ollaan edelleen siinä samassa syklissä. Kaksi viikkoa inssiin - kaksi viikkoa piinapäiviä. Mutta ei mun, eikä meidän, tarvitse olla katkeria tai loukkaantua siitä, että joku toinen tulee raskaaksi tai saa sen vauvan. Eihän se ole meiltä pois, kun joku muu onnistuu.

Tottakai sitä toivoo, että raskaus alkaisi mahdollisimman helposti ja nopeasti. Toisaalta toivon myös lottovoitoa. Enkä edes lottoa. Oon itsekin vähän pelännyt, että oman polun ja hoitojen pitkittyessä sitä tulisi jotenkin katkeraksi. Tai vihaiseksi maailmalle. Miksei me jo?? 

Toistaiseksi en ole katkeroitunut. Tai vihainen. Vähän pettynyt kyllä. Ajoittain myös harmissani. En ole masentunut enkä totaalisen toivoa menettänyt. Piinapäivien kuluminen on toisaalta helpompaa, kun jokaiselle inssille ei enää laske niin suurta ja ehdotonta toivetta onnistumisesta. Ei sillä, ettenkö edelleen jokaisen inseminaation jälkeen kuitenkin ihan valtavasti toivo, että tämä olisi nyt THE kerta. Mutta kun pettymyksiinkin tottuu. 

En tiedä onko ne negatiiviset inssit nyt helpompia vai toisaalta vaikeampia kohdattavia. Kerta kerralta toive omasta lapsesta toisaalta kasvaa - toisaalta onnistumattomaan inssiin tottuu kerta kerralta enemmän.

Pettynyt, toiveikas, harmistunut, innostunut. Enimmäkseen kuitenkin onnellinen. Pahimmillaan perheen perustamisen yritys voi ajaa parisuhteen eroon; pettymys, epäonnistuminen, viha, katkeroituminen. Kaikki negatiiviset tunteet. 

Parhaimmillaan; onnellinen, tuettu, rakastettu. Onnellinen siitä mahtavasta tyypistä, joka meni mun kanssa naimisiin. Joka lähti tälle matkalle mun kanssa yhdessä. Joka valitsi minut, jonka minä valitsin. Meitä tää kaikki hitsaa vaan paremmin yhteen.

Mut pliiiiiis, eikö tästä kierrosta vois jo tärpätä??

Inseminaatio VI

We're back on track! Kuudes inseminaatio on tehty. Alkuviikon folliultra näytti hyvältä ja ainakin toistaiseksi lähtökohdat inssille oli kunnossa. LH-huippu napattiin keskiviikkona illalla, joten torstaina oltiin valmiita inssiin. Itse inseminaatiot on aika peruskauraa ja pikkuhiljaa jo kulultaankin melkoisen tuttua hommaa. Nyt me siis taas odotetaan.

Juteltiin samalla käynnillä pikaisesti myös hoidonkulusta. Jos tälläkään kertaa ei nappaa, niin varataan soittoaika omalle lääkärille ja vähän päivitellään suunnitelmia. Omaa oloa helpotti, että oltiin kaikki (lue: vaimo, lääkäri ja minä) yhtämieltä siitä, ettei 25-vuotiaalle (huomenna vaimo 26 v !) ole kovin mielekästä alkaa tehdä IVF:ää. Varsinkin kun kaikki kortit ja olosuhteet on ihan kunnossa. As if mitään raskautta estävää tai hankaloittavaa ei ole löytynyt, lienee kuitenkin järkevintä jatkaa vielä muutamalla inseminaatiolla. 

Lahjoittajan vaihto ja ehkä pieni lääkkeellinen tuki on kuitenkin jatkossa varmaan ihan paikallaan. Vaikka toivotaankin mahdollisimman luonnollista raskautumista, niin kuinka luonnollista loppujen lopuksi naisparin lapsen saaminen voi olla?

Henkisesti nyt menee taas hyvin! Vaimo on edelleen erittäin relax - mutta se handlaa sen homman muutenkin paremmin. Mun henkistä hyvinvointia auttaa ne pari ystävää, joille olen tästä projektista kertonut. Tuntuu jotenkin niin hyvältä, että tää asia ei kosketa pelkästään mua ja vaimoa, vaan että joku muukin on ihan vilpittömän kiinnostunut siitä miten mulla ja meillä menee.

Eikä kaikkein vähiten auta se, että tietää ympärillä olevan ihmisiä joille voi sanoa kun harmittaa ja ahdistaa. Ja takuuvarmasti saa muutaman kauniin sanan ja jaksaa taas. Kiitos. <3

Lähtölaskentaa, taas

Tähän kiertoon on nyt varattu folliultra. Toivotaan, että tulokset on rohkaisevia ja saadaan jollain tapaa järkevä yritys kasaan tähänkin kiertoon, joka todennäköisesti jää meidän viimeiseksi. Kaikella tunteen palolla toivotaan tottakai, että tää vimeinen inssi olisi se, joka tuottaa tulosta ja voidaan lopettaa siihen positiiviseen raskaustestiin. Jos ei, niin täytyy tehdä uusia suunnitelmia ja varmaankaan inssit ei ole silloin enää se reitti, jolla jatketaan.

Hankala pysyä realistina ja objektiivisena asian suhteen: vaikka koko matka ei olekaan tähän inssiin vielä päättymässä, vaan sitä voi jatkaa vieläkin. Silti rajapyykkinä häämöttävä "viimeinen inseminaatio" kuulostaa aika kohtalokkaalta ja lähes joltain tuomiolta, hah. We'll see.

Uuteen nousuun?

Harmittaa. Kerta toisensa jälkeen kierrot päättyy kuukautisiin. Kerta kerralta harmittaa edellistä enemmän, ne tuloksettomat inssit, yksinäiset viivat raskaustesteissä. Ja ne kuukautiset.

Neljäs kunnollinen yritys nyt takana (järjestyksessä siis viides, mutta ensimmäinen inssi oli ihan hukkahommaa täysin väärällä ajankohdalla, joka tiedettiinkin jo silloin inssiä tehtäessä) ja yksi vielä edessä. Toivottavasti LH-huippu ajoittuu sopivasti ja saadaan inseminaatioon aika. Viimeinen kierros tätä lajia. Toivotaan ettei tarvitse miettiä jatkoa sen enempää, vaan että viimeisellä kerralla olisi taputeltu se onni, jota tässä odotellaan.

Toisaalta nyt on hyvä hetki vähän levähtää. Irroittautua hetkeksi siitä kahden viikon syklistä ja vaan olla. Vielä ei tarvitse haeskella ovulaation ajankohtaa tai miettiä folliultraakaan. Aina välillä on ihan hyvä muistaa, että tässä elämässä on aika paljon muutakin hyvää. 

Dpo 14

Tänään on dpo 14. Tehtiin pari päivää sitten yksi puhtaasti negatiivinen testi, joten toiveet tästä kierrosta ei ole enää kovinkaan korkealla. Tarkoituksena oli kuitenkin tänään aamulla tehdä uusi raskaustesti, mutta tuo klo 4:50 herätys ei juurikaan innostanut siihen testin tekoon, joten suosiolla jätettiin nyt vielä testaamatta.

Mun osalta nää viimeiset piinapäivät on sujuneet huonosti, haha. En melkein itsekään kestä sitä älytöntä oireiden tarkkailua - varsinkin, kun oikeastaan mikä tahansa niistä sopii esimerkiksi ihan perusflunssaankin. Toisaalta en jaksaisi enää odottaa tulosta, toisaalta ärsyttää ylipäänsä sen (jälleen) negatiivisen testituloksen mahdollinen näkeminen.

Jos pari päivää vielä, ja sitten uusi raskaustesti.

EDIT// vain puoli tuntia tekstin julkaisemisen jälkeen sain vaimolta töistä viestin, joka kertoi, ettei raskaustestiä tässä kierrossa enää oikeastaan tarvitakaan. Tämä kierto siis loppuunkäsitelty.

Viides inseminaatio

Viimeisin inseminaatio tehtiin noin viikko sitten. Taitaa olla jo viides. Alkuun piinapäivät sujui leppoisasti, kun laitettiin työviikkoja pakettiin ja ruvettiin lomalle! Viimeiset kesälomapäivät menossa ja alkuviikosta palataan taas arkeen ja töihin. 

Klinikan lääkärin kanssa hieman päivitettiin suunnitelmia viimeisimmän käynnin yhteydessä. Jos tästä ei tärppää, niin mennään eteenpäin vielä yhden inssin muodossa ja sen jälkeen tarvittaessa hiotaan suunnitelmia. Lääkkeellinen apu ei sinänsä ole tarpeen, kun kaikki toimii niin kuin pitääkin. Ja mielellään pidetäänkin tämä mahdollisuuksien mukaan luomuna. Niin luomuna kuin nyt naisparin lapsen hankintaa voi pitääkään. Haha. 

Jatkuva odottaminen on rasittavaa. Vaikka toisaalta raskauden alkaessa vasta saakin alkaa odottaa ajan kulumista. Toisaalta, joka päivä ei jakseta edes ajatella näitä kuuluisia piinapäiviä. Tavallaan ne kuuluu jo niin vahvasti arkeen. Odotetaan tulosta kuitenkin sormet hiukan ristissä. Sillä aikaa perehdytään loman pyörteissä hyvän ruuan syömiseen. Ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa. 

Miten voi parisuhde?

Tähän totiseen leikkiin ryhtyessämme, kerrottiin projektista harvoille ja valituille ihmisille. Yllättävän moni oli sitä mieltä, että matka perheeksi meidän tavalla tulee olemaan raskasta psyykkisesti. Uskoin sen. Olin henkisesti varautunut siihen, että ovuloimattomat kierrot, aikataulutuksista johtuen väliin jäävät kerrat tai puhtaasti negatiiviset lopputulokset inseminaatiosta - saattaisi vaikuttaa meidän parisuhteeseen. Paha olo puretaan siihen lähimpään. Mun tapauksessa vaimoon, tietysti.

Nyt takana on siis kolme tuloksetonta inssiä, sekä yksi höpö-inssi jota ei kuulemma edes lasketa yritykseksi. Siinä kierrossa oli pielessä ihan kaikki ajoituksesta lähtien. No ne kolme inssiä, kuusi viikkoa piinapäiviä. Kolmet alkaneet kuukautiset. Pettymys on ollut pinnalla jokaisella kerralla. Nyt viimeisin negatiivinen yritys oli ehkä kovin isku vasten kasvoja. Vaikkei syytä epätoivoon vielä olekaan, niin kyllä takaraivossa jo välillä jyskyttää että miksei se koskaan onnistu meille! 

Parisuhde voi kuitenkin erinomaisesti. Vaikken itse ole hoidettavan roolissa, niin jokainen ovulaatio, inseminaatio ja tehty raskaustesti on meidän yhteinen asia. Otetaan yhessä se pettymys vastaan. Tsempataan toista uuteen nousuun ja aletaan odottaa uuden kierron uutta yritystä. Välillä ollaan puhuttu siitä, miten pitkälle ollaan nyt henkisesti valmiita viemään tätä matkaa, mutta toistaiseksi ei ole tullut raja vastaan. Joskus vaimoa ärsyttää ja harmittaa ettei taaskaan tullut tulosta. Joskus vaimo ottaa sen kevyemmin ja suukottaa mun otsaa, kun mulla ottaa päähän. 

Meistä on tullut tiiviimmin yksikkö ja ollaan hyvinkin tietoisia tästä parisuhteesta: siitä mitä se ottaa ja mitä se antaa. Me toimitaan nykyään tiiminä hyvin, me ollaan myös yksilöinä ihan loistavia. Tuloksettomat inssit ei ole kenenkään vika, eikä kolme kertaa tarkoita vielä sitä, ettei meille tulisi koskaan lasta. MUTTA ärsyttäähän se.

Toistaiseksi tuloksena tästä matkasta on yksi loistava parisuhde, joka oli ennenkin mieletön. Nyt se vaan on vieläkin parempi.

Kohti lähtölaskentaa

Olen ihan super huojentunut, miten helposti elämä loksahtaakaan takaisin omiin uomiinsa. Myös niiden alkaneiden kuukautisten jälkeen tai sen negatiivisen raskaustestin jälkeen. Totta kai pettymys on aina ensimmäinen tunne, ja harmittaahan se ettei toivottua tulosta ole vielä saavutettu. Mutta onko tää sitä, että rakkaus kantaa ja voittaa esteet?

Tavalliseen arkeen palaaminen piinapäivien laskemisen sijaan on helpottavaa. Piinapäivissä on oma jännityksensä ja tuntuu että jokainen päivä inseminaation jälkeen on muutenkin jotenkin jännittävä - onhan kuitenkin mahdollisuus siihen, että raskaus olisi alkanut! Mutta se stressi. Kun jokainen päivä on toisaalta myös potentiaalinen kuukautisten alkamista ajatellen.

Kierron alkaessa ei olla vaimon kanssa juurikaan uhrattu ajatusta seuraavalle yritykselle. Huolehditaan että ovulaatiotestejä on riittävästi ja pohditaan koska ovulaation bongailu olisi syytä aloittaa. Muuten vain ollaan. Se on hyvä. Arki ja elämä pyörii kuitenkin nyt hyvin pitkälti yritysten mukaisesti - elämää tähdittää vaimon ovulaatio, haha. On rauhoittavaa palata hetkeksi takaisin "siihen vanhaan", jolloin merkittävin päänvaiva oli pohtia mitä ottaisi töihin evääksi. Tykkään syödä, joten kyllä ne eväät on nytkin joka päivä tärkeät! 

Ovulaation metsästys tähänkin kiertoon on käynnistynyt (!) ja me ollaan taas enemmän kuin valmiita säntäämään kohti klinikkaa ja päämäärää: perheeksi.

Ps. meidän klinikka näemmä postittaa ovulaatiotestejä ilman erillisiä lisäkustannuksia. Postimaksukin  hoidettu klinikan puolesta, kiitos!

How you doin?

Piinapäivät sujuu hyvin. Yllättävän hyvin! Se vähäinen vapaa-aika on kulunut joutuisasti, kun olen imuroinut joka päivä - koiran karvanlähtöaika aiheuttaa kyllä hieman lisäaktiviteettia, haha. Puhumattakaan siitä, kuinka pitkät tovit olen viettänyt harjaten sitä irtoavaa pohjavillaa pois.

Frendien uudelleen katselu, noin kolmattakymmenettä kertaa, on myöskin loistavaa ajanvietettä. Multitaskaajalle Frendit toimii myös hyvin oheisviihteenä, kun samalla yrittää tehdä kolmea muutakin asiaa.

Vaimon kanssa ei olla juurikaan keskusteltu ajan kulumisesta, mahdollisista raskausoireista tai ajatuksista/toiveista viimeisimmän inssin suhteen. Päivät kuluu omalla painollaan ja odotellaan vain minkälaisen lopputuloksen tämä odottelu antaa. Ei liian suuria toiveita, mutta samalla salainen pieni toive siitä niin kovasti toivotusta lopputuloksesta.

Tällä kertaa tehdystä inseminaatiosta on kerrottu vähemmälle määrälle ihmisiä. Kerta toisensa jälkeen on tylsä kertoa siitä negatiivisesta testituloksesta, joten jos tälläkin kertaa se koittaa, niin päästään vähemmällä tylsien uutisten kertomisella. Toisaalta positiivinen testi ilahduttaa varmasti lähipiiriä muutenkin, vaikkeivat yrityksestä olisivatkaan tienneet.

Eli kiitos, ihan hyvin sujuu.

Ne ovulaatiotestit

Tilattiin alkukesästä ovulaatiotestejä tosiaan netistä, kun ei muuta asiaa pääkaupungin ja näin ollen myöskään klinikan suuntaan ollut. Ne testithän oli halpaa kuin saippua! Klinikalta ostettavat testit on kolmisen euroa kappale, joten tässä jos missä olisi loistava sauma hiukan säästää. 

Ikävä kyllä netin kautta tulleet testit ei jostain syystä juurikaan ole toiminut meillä. Testin mukaan ovulaatiota olisi pitänyt tässäkin kierrossa vielä hyväkin tovi odotella - ei siis ovulaatiosta kertovaa viivaa näkynyt - vaan ultrausten perusteella ovulaatio oli tulossa. Ja myöskin inseminaatiopäivänä ovulaatio oli tosiaan tapahtunut, vaikka testi edelleenkin näytti puhtaasti negatiivista. Onneksi ultrauksen ajankohta oli kuitenkin hyvin ajoitettu, ja siinä oli jo ennalta nähtävissä, että ovulaatio tulee tapahtumaan pian. Tällä kerralla inseminaatio ajoitettiin puhtaasti ultrauksen perusteella, vaikka toki edelleen ovulaatiota yritettiin tikuttaa. Hiukan kyllä itseä jäi kaivelemaan, ettei ajoitus tainnut kuitenkaan osua ihan nappiin...

Nyt alkaa olla kuitenkin kolmannes piinapäivistä ohitettu! Kohtalaisen sujuvasti ainakin omalta osalta, haha. Normaalisti olen ihan super kärsimätön, ihan minkä tahansa asian suhteen. Nyt sen sijaan olen ollut hyvin ahkerasti työmaalla - tehtyjä tunteja viimeisen viiden päivän aikana on takana nyt 55. Edessä häämöttää enää pari yövuoroa ja sitten koittaa kuuden päivän vapaus!

Ilmeisesti ratkaisu piinapäivien kohtalaisen kevyeen kulumiseen on: älä ajattele. Tämä tietenkin on melko selvä ratkaisu. Jonkinlaista sijaistekemistä sen sijaan kuitenkin tarvitsee, niin en aio valittaa tästä ihan itse suunnittelemastani järkyttävästä työputkesta. Toisaalta päivien kuluminen on tuskallista, kun takaraivossa koputtelee että ne menkat kuitenkin sieltä alkaa. En tiedä, kumpi on turhauttavampaa: ennen raskaustestiä alkavat kuukautiset, vai se negatiivinen testi?

Pessimisti ei pety! Haluaisin aina sanoa, että olen peruspositiivinen ihminen, mutta oikeestaanhan siis en ole. Pessimistisesti tähän(kin) kiertoon ja yritykseen suhtautuminen tuntuu toisaalta toimivan; kun ei tule luotua liian suuria odotuksia. Tipahtaa sitten hiukan matalammalta, jos niin piinailun lopussa käy. Toisaalta toivotun tuloksen saaminen saa kyllä pessimistinkin ilahtumaan, eikä taatusti pessimisti riemuitse sitä optimististakaan vähemmän!

Oho, kesä meni jo kohta!

Hups, en varsinaisesti unohtanut tätä matalalento-blogia, mutta lienee pitävän paikkansa että kesä on kiireistä aikaa. Putkiremontti valmistui ja muutettiin takaisin kotiin: työputkien sivussa on mennyt tovi jos toinenkin, kun ollaan laitettu kotia takaisin asuttavaan kuntoon. Samalla rykäyksellä uudistettiin hieman tekstiilejä; ja olen aivan totaalisen rakastunut meidän olohuoneen mattoon!

Ettei elämä mene liian tylsäksi, oli myös vaimon sisko perheineen meillä vierailulla viikonlopun verran. Juhlistettiin mun synttäreitä Lintsillä ja Sealifessa! Kun mukana menossa on yksi 8-vuotias, ei pääse tulemaan tylsää. Terveisin se tyyppi, joka uskalsi mennä vuoristorataan vuosien tauon jälkeen. Ja toisaalta myös se tyyppi, jonka vatsa kääntyy ympäri pelkästä ajatuksesta että joku laite pyörii... Oon siis 28 vuotta, en 82, miltä kieltämättä välillä tuntuu... Olen näemmä ottanut myös tavaksi olla nukkumassa heti yhdeksän jälkeen...

Kesäloma on kulutettu loppuun jo hyvä tovi sitten, mutta alan olla jo valmis seuraavaa lomaa varten. Näppäränä oon säästänyt kesälomia jopa kolme päivää  elokuulle... Kiitos kuitenkin vuorotyön, saa noilla kolmellakin lomapäivällä nauttia 1,5 viikkoa vapautta!

Hoidoista meillä oli kahden kuukauden tahaton tauko, mikä on oikeestaan aika tylsää. Eilen päästiin kuitenkin taas inseminaatioon joten piinapäivät here we are! Pessimisti ei pety, joten en aseta suuria toiveita tällekään inseminaatiolle. Vaikkei mitään syytä olekaan vielä heittää kirvestä kaivoon, niin pakko myöntää että tämä projekti on jo nyt, lähes vuoden mittaisena, alkanut tuntua ...joltain. Ei epätoivoiselta, mutta mielessä pyörii kieltämättä toisinaan että miksei se jo onnistu.

Taidan vaan ottaa palan (=kokonaisen levyn) suklaata ja suunnata töihin. 14,5 tuntia työmaata tänään edessä - mikä siis tarkoittaa että mun klo 21 nukkumaanmenoaika ylittyy reilusti, haha.

Sisko, salaisuus ja sen paljastaminen

Päädyimme tilaamaan ovulaatiotestit raskauskeijusta, ihan vaan koska muutkin kuulemma on sieltä tilanneet. Go with the flow! Niiden klinikalta saatavien ovulaatiotestien takia en olekaan aikaisemmin oikeastaan uhrannut kovinkaan paljon ajatuksia testeille, niin olipa yllätys miten monia erimerkkisiä testejä markkinoilla on! Ostimme jotain tavallisia liuskoja, sekä niitä Clearbluen hymynaama -testejä. Eiköhän mekin niillä onnistuta. Positiivinen yllätys, miten "vähän" tilaus maksoi! 

Näistä lapsi-haaveista me ollaan kerrottu mun mummolle sekä meidän molempien äideille. Haluttiin asia jakaa joidenkin ihmisten kanssa, mutta toisaalta pitää yritys lähinnä omana tietona - ei jakseta koko ajan olla päivittämässä tilannetta useaan suuntaan. Äideille kertominen tuntui loogiselta. Molempien pari kaveria myös tietää, koska jonkun kanssahan sitä on pakko päästä asiasta välillä puhumaan! Myös muiden kuin toistemme. Loput lähipiiristä ollaankin pidetty pimennossa ja oltu ratkaisuun tyytyväisiä.

Mun pikkusisko on kuitenkin jo useamman vuoden odottanut innolla, että me saataisiin vaimon kanssa lapsi. Hän odottaa siis hyvin innostuneena. Hän puhuu lokakuun vauvasta säännöllisesti. Lokakuun vauva on elämään jäänyt nimitys meidän lapselle - pikkusiskon ideapankista, enkä tosiaankaan tiedä miksi juuri lokakuu? Viimeksi sunnuntaina vietettiin siskon kanssa iltaa ja yllättäen eräänä puheenaiheena oli lokakuun vauva, haha. Jos kukaan on ikinä ollut innostuneempi jonkun muun perheen perustamisesta, tai edes siitä puhumisesta, vaikkei asia olisi edes ajankohtainen - niin se on mun sisko! En kestä, miten se voi olla niin innoissaan ajatuksesta, että meistä vaimon kanssa tulisi äitejä.

Päätettiin vaimon kanssa kertoa yrityksestä pikkusiskolle, koska ei sitä toisen innostuneisuutta vaan voi ohittaa, onhan se aika ihanaa! Koska olen kuitenkin hyvä isosisko ja käyttänyt elämäni siskon huijaamiseen erinäisillä tavoilla; voitte kuvitella miten hankalaa siskon oli asiaa uskoa. Alun epäilyn, ja vakuuttelun "jos tää on nyt taas vitsi, niin tää on kestänyt jo ihan liian kauan!" jälkeen seurasi lähinnä hieman kyyneliä silmäkulmassa ja hihittelyä. Siitä tulee kyllä ihan paras täti.

Vaikka aluksi tuntuikin tosi hyvältä idealta pitää ihan matalaa profiilia toiveiden kanssa, niin pakko sanoa että tuntuu ihanalta, kun ei tarvi "salailla" asiaa pikkusiskolta enää! Se on muutenkin ihan älyttömän tarkkavainuinen tyyppi ja mä puolestani sellainen lipsauttelija... Jospa seuraavaksi saataisi kertoa positiivisesta raskaustestistä.

Ovulaatiotestit?

Tovin kuluttua pitäisi alkaa tikuttamaan ja etsimään ovulaatiota, seuraavaa inseminaatiota varten. Tähän asti ollaan käytetty klinikalta ostettavia testejä - niitä on ollut mukavan helppo napata käynnin yhteydessä mukaan tarvittava määrä. Kuun alussa se klinikkakäynti kuitenkin jäi, enkä oikeestaan edes tiedä miksi oltaisiin ostettu testejä silloin kun inssi on vasta tehty, ja nyt ne testit on kotona loppu. Pääkaupunkiin ei meillä ole lähiaikoina muuten mitään asiaa, joten tuntuu kohtalaisen turhalta tehdä reissu sinne vain niiden ovulaatiotestien takia, kun niitä muualtakin on saatavissa.

Klinikan testit on meillä osoittautuneet luotettaviksi ja hyvin pitäneet paikkaansa. Mutta mitä testiä nyt kannattaisi käyttää? Ei haluttaisi vaihtaa testin merkkiä nyt, kun kerran edellinen on toiminut. Vaan olosuhteiden pakosta; mitä ovulaatiotestejä te muut olette käyttäneet? Hyväksi havaittu riittää, hinnalla ei nyt niin väliä, jos ko. testit saa jostain helposti käsiinsä. Eli esim. apteekista, haha. Omasta mukavuudesta ja helppoudesta kannattaa joskus ehkä vähän maksaakin, ja just nyt en jaksaisi haalia välineitä ympäriinsä.

Edellisessä postauksessa ajattelin että nyt ollaan ihan kunnolla lomalla, eikä mietitä meneillään olevaa lapsiprojektia - keskitytään vaan lomaan, rentoutumiseen ja toisiimme. Sinänsä siinä hyvin onnistuttiinkin kyllä. Oltiin reilut kaksi viikkoa reissussa, josta kotiuduttiin eilen tänne kotikaupunkiin mun äidin luo. Putkiremontti kestänee vielä kolmisen viikkoa, joten evakossa ollaan edelleen. Yhtä kaikki lomalta "kotiin" paluu oli ihanaa. Oltiin koko eilinen päivä molemmat aika uuvuksissa. Vietettiin ihanaa aikaa sukulaisten kanssa, nautittiin 2kk ikäisestä tuoreesta kummitytöstä isosiskoineen, sekä vietettiin 8veen kanssa kylpylälomaa kolmestaan! Loma on <3.

Kaikesta ihanasta ja touhun täyttämistä päivistä huolimatta, on tämä projekti pyörinyt koko ajan ajatuksissa vähintäänkin taustalla. Koko ajan odottaa, että päästään uudelle yritykselle. Samaan aikaan takaraivossa melkein jopa pelottaa, että seuraavakin kierto menee ohi aikatauluongelmien vuoksi. Asiaa ei nyt ainakaan auta se, että loman jälkeen vaimon työpaikalla alkaa päivystysaika, joka tarkoittaa entistä erikoisempia työvuoroja sekä tuntematonta pomoa heinäkuun ajaksi. Uudet, ennestään tuntemattomat työkaverit ei myöskään helpota vuorojen vaihtoa. Omille työkavereilleen vaimo on kertonu meidän klinikan vierailuista, ja kollegat ovatkin olleet tosi ihanasti vaihtamassa vuoroja aina tarpeen mukaan. Lyhyelläkin varoitusajalla!

Tykkään murehtia Murehdin asioita aina jo etukäteen ja sillä aiheutan lähinnä harmaita hiuksia itselleni. Vaimo on huomattavasti lungimpi. "Odotetaan nyt vaan rauhassa ja mietitään sitten kun on sen aika." Näin on tehtävä. Vaikka keväällä tuntui että koko elämä on pyörinyt joko inseminaatioiden odottamisessa tai piinapäivien loppumista odottaessa, nyt tuntuu lähes kutittavan vatsan pohjassa, että päästään pian palaamaan normaaliin rytmiin yrityksen parissa!

Kunnolla lomalla

Tämä kierto menee ohi, kun ei saatu tälle päivälle aikaa klinikalle inseminaatiota varten. Hiukan harmittaa, kun pari päivää tarjosivat ei-oo'ta. Toisaalta ei tarvitse käyttää kesälomaa piinapäiviin. Nyt ollaan siis ihan kaikinpuolin lomalla!

Myöhemmin sitten uutta matoa koukkuun ja niin edelleen.

Pitäisi kehittää itselle jostain hiukan kärsivällisyyttä, haha.