Meidän vauva on jo reilut viisi kuukautta vanha. Ihan huikeaa nähdä pienen ihmisen kehitystä. Jokainen uutena opittu asia, eli käytännössä ihan kaikki, on aina niin jännittävää. Sekä lapselle, että vanhemmille. Uudenlainen ääni tai huulten päristely on aina muutaman päivän kestävä juttu, jota harrastetaan tauotta. Samaan aikaan ihmettelen sitä, että hei meidän lapsihan osaa rapsuttaa! Ja hän rapsuttaa aivan kaikkea, tauotta.
Niin pieneen, mutta niin suureen, ikään on mahtunut vaikka kuinka paljon. Hän on käynyt lomalla pohjoisessa - 600 kilometrin automatka suuntaansa oli ajatuksena äideille aika jännittävä. Mutta ai että se meni hienosti! Beibi on osallistunut isoisoäitinsä muuttoon, kyläillyt, ollut hoidossa. Hän on käynyt keinumassa, ravintolassa ja kahviloissa. Hän on ollut ostoksilla ja rakastunut jokaiseen vaatteeseen, josta äidit ei niin välitä. Hän on vienyt kaikkien sydämet.
Hän on niin s u l o i n e n. Hän rakastaa meidän koiraa ja sen heiluvaa, tuuheaa häntää. Hänellä on lempileluja, kuten punainen rinkula jonka käyttöfunktiota äidit edelleenkin ihmettelee. Hän on varsinainen sylivauva ja nukkuu mieluiten sylissä tai kainalossa ihan lähellä. Toisaalta hän viihtyy pitkiä aikoja lattialla tutkien pientä purkautuvaa langanpätkää. Edelleen hän herää hymyillen. Hän hymyilee paljon, hän nauraa (joskin hieman valikoiden ja kitsaasti).
Hän on niin pieni, että käyttää edelleen samoja vaatteita kuin syntyessään. Vaikkakin nyt ne vaatteet ei ole enää isoja, vaan sopivan kokoisia. Meidän pieni kuivan kesän orava. Toisaalta en malta odottaa että hän kasvaa ja voidaan nauttia elämän tarjoamista ihmeistä ihan eri tavalla! Toisaalta, en kestä sitä että hän kasvaa niin nopeasti.
Hän on niin r a k a s.
