Pitääkö olla katkera?

Meillä on menossa jo kuudennen inseminaation piinapäivät. Kuusi yritystä. Tähän mennessä viisi pettymystä, pari eri syistä väliin jäänyttä kiertoa. Ensikäyntiaika varattiin vuosi sitten.

Me lähdettiin tälle matkalle reilu vuosi sitten. Ensin vaimon kanssa keskustelemalla ja pohtimalla; olisiko nyt meidän aika perheelle? Varattiin syyskuussa 2016 aika ensikäyntiä varten, joka oli marraskuussa. Tuntui hyvältä idealta jättää vielä sen päätöksen ja ensimmäisen konkreettisen käynnin välille hieman aikaa. Mahdollisesti panikointia ja mielensä muuttamista varten, mutta toisaalta myös aikaa tottua siihen ajatukseen ja että se edelleen tuntuu hyvältä.

Niin se tuntuikin! Oltiin aluksi melko rennosti liikkeellä eikä pidetty mitään kiirettä tai äärimmäisen tiivistä aikataulua alun tutkimusten ja hoidon suunnittelujen kanssa. Me vaan chillailtiin ja ajateltiin ettei oteta tästä stressiä.

Aika nopeasti tästä kaikesta tulikin kuitenkin suorittamista. Kahden viikon sykleissä elämistä. Ensin tikutellaan ovulaatiota, tehdään inseminaatio, odotetaan tulosta. Aloitetaan alusta. Kesällä parin kuukauden tauko teki aika hyvää. Vietettiin kesälomaa ilman ovulaatiotestejä tai aikatauluttamisia klinikan käyntejä varten.

Me ollaan edelleen siinä samassa syklissä. Kaksi viikkoa inssiin - kaksi viikkoa piinapäiviä. Mutta ei mun, eikä meidän, tarvitse olla katkeria tai loukkaantua siitä, että joku toinen tulee raskaaksi tai saa sen vauvan. Eihän se ole meiltä pois, kun joku muu onnistuu.

Tottakai sitä toivoo, että raskaus alkaisi mahdollisimman helposti ja nopeasti. Toisaalta toivon myös lottovoitoa. Enkä edes lottoa. Oon itsekin vähän pelännyt, että oman polun ja hoitojen pitkittyessä sitä tulisi jotenkin katkeraksi. Tai vihaiseksi maailmalle. Miksei me jo?? 

Toistaiseksi en ole katkeroitunut. Tai vihainen. Vähän pettynyt kyllä. Ajoittain myös harmissani. En ole masentunut enkä totaalisen toivoa menettänyt. Piinapäivien kuluminen on toisaalta helpompaa, kun jokaiselle inssille ei enää laske niin suurta ja ehdotonta toivetta onnistumisesta. Ei sillä, ettenkö edelleen jokaisen inseminaation jälkeen kuitenkin ihan valtavasti toivo, että tämä olisi nyt THE kerta. Mutta kun pettymyksiinkin tottuu. 

En tiedä onko ne negatiiviset inssit nyt helpompia vai toisaalta vaikeampia kohdattavia. Kerta kerralta toive omasta lapsesta toisaalta kasvaa - toisaalta onnistumattomaan inssiin tottuu kerta kerralta enemmän.

Pettynyt, toiveikas, harmistunut, innostunut. Enimmäkseen kuitenkin onnellinen. Pahimmillaan perheen perustamisen yritys voi ajaa parisuhteen eroon; pettymys, epäonnistuminen, viha, katkeroituminen. Kaikki negatiiviset tunteet. 

Parhaimmillaan; onnellinen, tuettu, rakastettu. Onnellinen siitä mahtavasta tyypistä, joka meni mun kanssa naimisiin. Joka lähti tälle matkalle mun kanssa yhdessä. Joka valitsi minut, jonka minä valitsin. Meitä tää kaikki hitsaa vaan paremmin yhteen.

Mut pliiiiiis, eikö tästä kierrosta vois jo tärpätä??

Kolmannes piinapäivistä

...on jo lusittu! Kuten aikaisemminkin, tähän asti piinapäivät on mennyt tosi hyvin. Juurikaan en ole uhrannut ajatuksia sille, onko viimeisin inssi onnistunut. En ole toistaiseksi kytännyt jokaista aivastusta tai haukotusta "haa! ihan selvä raskausoire!" Koska ikäänkuin ihminen ei haukottele muuta kuin raskautuessaan...

Ikävä kyllä tässä on tosiaan vielä 2/3 piinapäivistä jäljellä, joten ehdin vielä kiihdyttää itseni hyvään kyttäämistahtiin. Ja koska pelkkä mahdollisten raskausoireiden kyttääminen ei ole tarpeeksi; olen aiemmin kuluttanut viimeiset päivät siihen kasvavaan paniikkiin - mitä jos ne kuukautiset alkaa? Joo, koska yritys aina päättyy joko niihin (kuukautisiin) tai positiiviseen raskaustestiin, niin tottakai se alkaa kohta pyöriä mielessä että päättyykö tämäkin kierto samaan lopputulokseen. Ei kai sitä ajatuskuviota oikein voi estääkään siis?

Toisaalta en haluaisi lietsoa itselle yltiöpositiivista asennetta. Ihan sen varalta, jos ei haluttua lopputulosta saavuteta, niin sitä vaan tipahtaa korkeammalta.

Toistaiseksi en ole siis ahdistellut vaimoa uteluilla 

- tuntuuko miltään

- onko mitään oireita

- aivastitko sä äsken? et normaalisti aivasta

- miks oot väsynyt, onko se oire?

- oot tosi nuhainen, sehän on raskausoire

- onko vieläkään mitään tuntemuksia

Bonus! En ole myöskään googlettanut yhtään raskausoiretta. Hyvä mä!

Inseminaatio VI

We're back on track! Kuudes inseminaatio on tehty. Alkuviikon folliultra näytti hyvältä ja ainakin toistaiseksi lähtökohdat inssille oli kunnossa. LH-huippu napattiin keskiviikkona illalla, joten torstaina oltiin valmiita inssiin. Itse inseminaatiot on aika peruskauraa ja pikkuhiljaa jo kulultaankin melkoisen tuttua hommaa. Nyt me siis taas odotetaan.

Juteltiin samalla käynnillä pikaisesti myös hoidonkulusta. Jos tälläkään kertaa ei nappaa, niin varataan soittoaika omalle lääkärille ja vähän päivitellään suunnitelmia. Omaa oloa helpotti, että oltiin kaikki (lue: vaimo, lääkäri ja minä) yhtämieltä siitä, ettei 25-vuotiaalle (huomenna vaimo 26 v !) ole kovin mielekästä alkaa tehdä IVF:ää. Varsinkin kun kaikki kortit ja olosuhteet on ihan kunnossa. As if mitään raskautta estävää tai hankaloittavaa ei ole löytynyt, lienee kuitenkin järkevintä jatkaa vielä muutamalla inseminaatiolla. 

Lahjoittajan vaihto ja ehkä pieni lääkkeellinen tuki on kuitenkin jatkossa varmaan ihan paikallaan. Vaikka toivotaankin mahdollisimman luonnollista raskautumista, niin kuinka luonnollista loppujen lopuksi naisparin lapsen saaminen voi olla?

Henkisesti nyt menee taas hyvin! Vaimo on edelleen erittäin relax - mutta se handlaa sen homman muutenkin paremmin. Mun henkistä hyvinvointia auttaa ne pari ystävää, joille olen tästä projektista kertonut. Tuntuu jotenkin niin hyvältä, että tää asia ei kosketa pelkästään mua ja vaimoa, vaan että joku muukin on ihan vilpittömän kiinnostunut siitä miten mulla ja meillä menee.

Eikä kaikkein vähiten auta se, että tietää ympärillä olevan ihmisiä joille voi sanoa kun harmittaa ja ahdistaa. Ja takuuvarmasti saa muutaman kauniin sanan ja jaksaa taas. Kiitos. <3

Lähtölaskentaa, taas

Tähän kiertoon on nyt varattu folliultra. Toivotaan, että tulokset on rohkaisevia ja saadaan jollain tapaa järkevä yritys kasaan tähänkin kiertoon, joka todennäköisesti jää meidän viimeiseksi. Kaikella tunteen palolla toivotaan tottakai, että tää vimeinen inssi olisi se, joka tuottaa tulosta ja voidaan lopettaa siihen positiiviseen raskaustestiin. Jos ei, niin täytyy tehdä uusia suunnitelmia ja varmaankaan inssit ei ole silloin enää se reitti, jolla jatketaan.

Hankala pysyä realistina ja objektiivisena asian suhteen: vaikka koko matka ei olekaan tähän inssiin vielä päättymässä, vaan sitä voi jatkaa vieläkin. Silti rajapyykkinä häämöttävä "viimeinen inseminaatio" kuulostaa aika kohtalokkaalta ja lähes joltain tuomiolta, hah. We'll see.

Vihaan vähän meidän sohvaa

Vähän kevyempää tunnelmaa ja ongelmaa välillä; mua ahdistaa meidän sohva. Ostettiin viisi vuotta sitten laadukas, kotimainen sohva. Panostettiin hintaan vähän enemmän, jotta saadaan sellanen hyvä ja kestävä kapine. Ollaan oltukin tosi tyytyväisiä, yhä edelleen!

Vaan se murheellinen sohva on alkanut narista. Odotin, että vuosien kuluessa verhoilu menettäisi hohtonsa tai istuintyynyt muotonsa. Tai kuinka vähintäänkin kyllästyisin siihen sohvan muotoiluun! Mutta ei. Ainoa asia, mitä en voisi sohvalta sietää on se järkeä heikentävä narina. 

En kuule kaikkia ääniä ja mun maailmani on sen myötä aina vähän hiljaisempi kuin muiden. Kun lukuisat "täyteäänet" jää multa kuulematta, niin voitte kenties kuvitella kuinka järisyttävältä se yllättävä kitinä ja narina kuulostaakaan. Sen myötä oon alkanut vähän vihata tätä aiemmin rakastamaani sohvaa.

Todellisuudessa me ei olla ostamassa uutta sohvaa yhden narinan vuoksi. Varsinkin, kun mä olen tässä taloudessa myös ainoa joka sen oikeastaan edes kuulee.

Olen kuitenkin analysoinut asiaa! Uskoisin, että sen narinan aiheuttaa toisiinsa hinkkaavat puiset osat. Mietin vain, pilaanko koko sohvan, jos laitan esimerkiksi pieniä kulmarautoja tueksi sinne rakenteisiin? Tai toisaalta tällä hetkellä olen niin ärsyyntynyt koko sohvaan, että periaatteessa ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka pilaisinkin koko sohvan istumiskelvottomaksi. Luulen tosin, että vaimo voi olla asiasta hiukan eri mieltä. Toisena vaihtoehtona olen miettinyt esimerkiksi silikonilla tiivistämistä. Sinne niiden mysteeristen puisten osien väliin jos änkisi jotain pehmentävää, niin etteivät ne osat pääse hinkuttamaan toisiaan... 

Auttakaa! Kukaan ei ymmärrä että tää on ihan oikea ongelma, haha.

Uuteen nousuun?

Harmittaa. Kerta toisensa jälkeen kierrot päättyy kuukautisiin. Kerta kerralta harmittaa edellistä enemmän, ne tuloksettomat inssit, yksinäiset viivat raskaustesteissä. Ja ne kuukautiset.

Neljäs kunnollinen yritys nyt takana (järjestyksessä siis viides, mutta ensimmäinen inssi oli ihan hukkahommaa täysin väärällä ajankohdalla, joka tiedettiinkin jo silloin inssiä tehtäessä) ja yksi vielä edessä. Toivottavasti LH-huippu ajoittuu sopivasti ja saadaan inseminaatioon aika. Viimeinen kierros tätä lajia. Toivotaan ettei tarvitse miettiä jatkoa sen enempää, vaan että viimeisellä kerralla olisi taputeltu se onni, jota tässä odotellaan.

Toisaalta nyt on hyvä hetki vähän levähtää. Irroittautua hetkeksi siitä kahden viikon syklistä ja vaan olla. Vielä ei tarvitse haeskella ovulaation ajankohtaa tai miettiä folliultraakaan. Aina välillä on ihan hyvä muistaa, että tässä elämässä on aika paljon muutakin hyvää. 

Dpo 14

Tänään on dpo 14. Tehtiin pari päivää sitten yksi puhtaasti negatiivinen testi, joten toiveet tästä kierrosta ei ole enää kovinkaan korkealla. Tarkoituksena oli kuitenkin tänään aamulla tehdä uusi raskaustesti, mutta tuo klo 4:50 herätys ei juurikaan innostanut siihen testin tekoon, joten suosiolla jätettiin nyt vielä testaamatta.

Mun osalta nää viimeiset piinapäivät on sujuneet huonosti, haha. En melkein itsekään kestä sitä älytöntä oireiden tarkkailua - varsinkin, kun oikeastaan mikä tahansa niistä sopii esimerkiksi ihan perusflunssaankin. Toisaalta en jaksaisi enää odottaa tulosta, toisaalta ärsyttää ylipäänsä sen (jälleen) negatiivisen testituloksen mahdollinen näkeminen.

Jos pari päivää vielä, ja sitten uusi raskaustesti.

EDIT// vain puoli tuntia tekstin julkaisemisen jälkeen sain vaimolta töistä viestin, joka kertoi, ettei raskaustestiä tässä kierrossa enää oikeastaan tarvitakaan. Tämä kierto siis loppuunkäsitelty.