Nyt on hyvä

Vauva-arki on kiireisempää, kuin osasin edes ajatella. Beibin kanssa oleminen on sinänsä vaivatonta, kun hän on niin tyytyväinen. Onnellisesti olemme säästyneet vatsavaivoilta, allergioilta ja muilta ylimääräisiltä harmeilta. Meidän mini nukkuu hyvin, syö hyvin ja on muutenkin kovin viihtyvä vauva. Mutta näin työssä käyvänä äitinä aikaa töiden jälkeen on niin vähän, että se ei meinaa riittää edes työvuoron aikana kasvaneen ikävän tyydyttämiseen.

Työarki on ollut pidemmän aikaa raskasta. Käytännössä kaikki voimavarat on menneet siihen, että saa itsensä tsempattua taas seuraavaan työvuoroon. Ennen lapsen syntymää olin aika uupunut. Niin uupunut, että jos olisin paremmin ymmärtänyt, olisin hakenut pientä breikkiä työstä. Kaikeksi onneksi loppu- ja alkuvuosi meni onnellisuuden huuruissa vauvavapailla lomaillen ja omaa ihanaa tytärtä ihaillen ja häneen tutustuen. Nyt on jo parempi. Enää työpäivä ei ime kaikkea mahdollista energiaa, vaan sitä jaksaa kanavoida omaan perheeseen, arkeen kotona ja ystäviin. Arki ei ole enää pelkkää suoriutumista, vaan oikeasti nautinnollista.

Herään työaamuisin hieman aiemmin, että ehdin keittää itselleni kupillisen kahvia ja nauttia sitä sohvan nurkassa istuen. Ihan yksin. Se on päivän toiseksi paras hetki. Ensimmäinen on oman pienen tyttären hymy, kun saavun iltapäivällä kotiin töistä. Tai kun herätään aamuisin kaikkia kotona yhdessä, vierekkäin.

Arki hartaasti toivotun lapsen kanssa on ihanaa. Hän on elämän pieni valopilkku. Hän herää hymyillen ja melkein halkean onnesta ja siitä kaikesta rakkaudesta, jota tuo pieni ihminen olemuksellaan aiheuttaa. Nyt on hyvä.

Inseminaatio VI

We're back on track! Kuudes inseminaatio on tehty. Alkuviikon folliultra näytti hyvältä ja ainakin toistaiseksi lähtökohdat inssille oli kunnossa. LH-huippu napattiin keskiviikkona illalla, joten torstaina oltiin valmiita inssiin. Itse inseminaatiot on aika peruskauraa ja pikkuhiljaa jo kulultaankin melkoisen tuttua hommaa. Nyt me siis taas odotetaan.

Juteltiin samalla käynnillä pikaisesti myös hoidonkulusta. Jos tälläkään kertaa ei nappaa, niin varataan soittoaika omalle lääkärille ja vähän päivitellään suunnitelmia. Omaa oloa helpotti, että oltiin kaikki (lue: vaimo, lääkäri ja minä) yhtämieltä siitä, ettei 25-vuotiaalle (huomenna vaimo 26 v !) ole kovin mielekästä alkaa tehdä IVF:ää. Varsinkin kun kaikki kortit ja olosuhteet on ihan kunnossa. As if mitään raskautta estävää tai hankaloittavaa ei ole löytynyt, lienee kuitenkin järkevintä jatkaa vielä muutamalla inseminaatiolla. 

Lahjoittajan vaihto ja ehkä pieni lääkkeellinen tuki on kuitenkin jatkossa varmaan ihan paikallaan. Vaikka toivotaankin mahdollisimman luonnollista raskautumista, niin kuinka luonnollista loppujen lopuksi naisparin lapsen saaminen voi olla?

Henkisesti nyt menee taas hyvin! Vaimo on edelleen erittäin relax - mutta se handlaa sen homman muutenkin paremmin. Mun henkistä hyvinvointia auttaa ne pari ystävää, joille olen tästä projektista kertonut. Tuntuu jotenkin niin hyvältä, että tää asia ei kosketa pelkästään mua ja vaimoa, vaan että joku muukin on ihan vilpittömän kiinnostunut siitä miten mulla ja meillä menee.

Eikä kaikkein vähiten auta se, että tietää ympärillä olevan ihmisiä joille voi sanoa kun harmittaa ja ahdistaa. Ja takuuvarmasti saa muutaman kauniin sanan ja jaksaa taas. Kiitos. <3

Sisko, salaisuus ja sen paljastaminen

Päädyimme tilaamaan ovulaatiotestit raskauskeijusta, ihan vaan koska muutkin kuulemma on sieltä tilanneet. Go with the flow! Niiden klinikalta saatavien ovulaatiotestien takia en olekaan aikaisemmin oikeastaan uhrannut kovinkaan paljon ajatuksia testeille, niin olipa yllätys miten monia erimerkkisiä testejä markkinoilla on! Ostimme jotain tavallisia liuskoja, sekä niitä Clearbluen hymynaama -testejä. Eiköhän mekin niillä onnistuta. Positiivinen yllätys, miten "vähän" tilaus maksoi! 

Näistä lapsi-haaveista me ollaan kerrottu mun mummolle sekä meidän molempien äideille. Haluttiin asia jakaa joidenkin ihmisten kanssa, mutta toisaalta pitää yritys lähinnä omana tietona - ei jakseta koko ajan olla päivittämässä tilannetta useaan suuntaan. Äideille kertominen tuntui loogiselta. Molempien pari kaveria myös tietää, koska jonkun kanssahan sitä on pakko päästä asiasta välillä puhumaan! Myös muiden kuin toistemme. Loput lähipiiristä ollaankin pidetty pimennossa ja oltu ratkaisuun tyytyväisiä.

Mun pikkusisko on kuitenkin jo useamman vuoden odottanut innolla, että me saataisiin vaimon kanssa lapsi. Hän odottaa siis hyvin innostuneena. Hän puhuu lokakuun vauvasta säännöllisesti. Lokakuun vauva on elämään jäänyt nimitys meidän lapselle - pikkusiskon ideapankista, enkä tosiaankaan tiedä miksi juuri lokakuu? Viimeksi sunnuntaina vietettiin siskon kanssa iltaa ja yllättäen eräänä puheenaiheena oli lokakuun vauva, haha. Jos kukaan on ikinä ollut innostuneempi jonkun muun perheen perustamisesta, tai edes siitä puhumisesta, vaikkei asia olisi edes ajankohtainen - niin se on mun sisko! En kestä, miten se voi olla niin innoissaan ajatuksesta, että meistä vaimon kanssa tulisi äitejä.

Päätettiin vaimon kanssa kertoa yrityksestä pikkusiskolle, koska ei sitä toisen innostuneisuutta vaan voi ohittaa, onhan se aika ihanaa! Koska olen kuitenkin hyvä isosisko ja käyttänyt elämäni siskon huijaamiseen erinäisillä tavoilla; voitte kuvitella miten hankalaa siskon oli asiaa uskoa. Alun epäilyn, ja vakuuttelun "jos tää on nyt taas vitsi, niin tää on kestänyt jo ihan liian kauan!" jälkeen seurasi lähinnä hieman kyyneliä silmäkulmassa ja hihittelyä. Siitä tulee kyllä ihan paras täti.

Vaikka aluksi tuntuikin tosi hyvältä idealta pitää ihan matalaa profiilia toiveiden kanssa, niin pakko sanoa että tuntuu ihanalta, kun ei tarvi "salailla" asiaa pikkusiskolta enää! Se on muutenkin ihan älyttömän tarkkavainuinen tyyppi ja mä puolestani sellainen lipsauttelija... Jospa seuraavaksi saataisi kertoa positiivisesta raskaustestistä.