Stressi, stressimpi, minä

Me aloitettiin tämä projekti yhdessä ja molemmat yhtämielisinä siitä, että edetään rauhassa. Pyritään saamaan aikaiseksi jotain loppuelämän kestävää, meidän perhe, joten haluttiin jatkaa normaalia elämää myös sen ohessa. Ei turhaa kiirettä ja stressiä aikatauluista, niiden toteutumisesta tai ylipäänsä projektin etenemisestä.

Nyt asian alullepanosta on puoli vuotta, ja aletaan olemaan todella lähellä ylipäänsä ensimmäistä inseminaatiota. Ollaan molemmat saatu aikaa rauhassa totutella ajatukseen meistä perheenä. Ollaan pikkuhiljaa mietitty mitä hankintoja tulevaisuudessa täytyy tehdä, mietiskelty etukäteen vähän nimiä ja minkälaisia vanhempia me halutaan olla. Pikkutarkkana piipittäjänä olen itse käynyt läpi meidän nykyistä rahatilannetta, sekä sitä, miten se tulevaisuudessa tulee muuttumaan. Tukiverkko, meidän perheen dynamiikka ja arvot on olleet lähes päivittäin jossain määrin puheenaiheena. Koen, että ollaan alettu hyvin valmistautua siihen, että meitä toivon mukaan on tulevaisuudessa yksi enemmän.

Ei stressiä. Ei kiirettä.

Käytännössä kuitenkin huomaan, että projekti on koko ajan takaraivossa ja jollain tasolla ajatuksissa mukana. Tietenkin. Ikävä kyllä huomaan itsessäni myös sen stressin, jota pyrittiin tällä verkkaisella aikataululla välttämään. Rehellisesti sanoen; oon todella vittumainen väsyneenä ja stressaantuneena. Oikeastaan säälittää vaimo, joka sen kaiken kiukutteluna purkautuvan stressin ottaa vastaan.

Koska elämä ei ole pelkkää rahanmenoa, kiirettä ja sitä stressiä, niin tässä muutama asia joista tulen onnelliseksi:

• hyvä ruoka! Söin tänään ihan täydellisen aterian alkupaloista jälkiruokaan asti
• edelliseen liittyen hyvä seura: anoppi miehensä kanssa on meillä vierailulla muutaman päivän kisaturisteina. Tähän samaan kohtaan mun ikuinen suosikki: vaimo
• tällaiset rauhalliset iltapäivät kotisohvalla. Hiljaisuus. Sopivasti levollinen olo lounaan jälkeen
• ennen kaikkea oon superiloinen meidän uudistuneesta vaatehuoneesta: well hello storage! Pientä pintojen siloittelua (väärän värisen) maalin kanssa ja uusien hyllyjen asentaminen. Vaatehuoneen funktio entisellään jäi meille hieman epäselväksi - kaksi hyllyä koko vaatehuoneessa ja that's it. Kuulostaa käytännölliseltä?

Mitä tarkemmin sitä miettii, sitä enemmän elämästä löytää pieniä iloja. Onnellisuus ei ole pelkästään aineellista (vaikka mä tiedänkin tasan tarkkaan mm. millaiset vaunut haluaisin!), vaan mielentila. Kunpa sen jaksaisi muistaa myös silloin, kun väsyttää.

Voiko murehtia jo etukäteen vähän?

En osaa vielä sanoa onko tämä meneillään olevan projektin suunnittelu hyvä vai huono asia. Siis lapsen toivominen itsessään on ehdottomasti hyvä asia. Mutta kuinka paljon tässä saa itselleen aikaa tehdä ajatustyötä? Muunmuassa siitä, että me tullaan menemään konkurssiin.

Meille se lapsen saaminen on iso projekti nimenomaan. Sitä suunnitellaan pitkään, pohditaan monelta eri kannalta ja me ainakin ollaan jo pitkään kerätty säästöjä hoitoja varten. Tässä on ollut, ja tulee olemaan, reilusti aikaa pohtia rahan kulutusta ja kulumista myös sitten, kun se lapsi on fyysisesti saapunut. Tottakai olemme miettineet taloudellisen tilanteen kannalta tulevat muutokset kun toinen meistä jää kotiin lapsen kanssa - olemme pohtineet hyvissä ajoin tulojen putoamista vanhempainrahakauden jälkeen. Mun johtopäätös on se, että me mennään konkurssiin. Tämä nyt siis ihan normaali ajatuskuvio, joka mun mielestä ihan jokaisen lasta haaveilevan pitäisi käydä läpi ennen kuin mitään tapahtuu em. asian tiimoilta. Tuohon konkurssi-päätelmään ei kuitenkaan kaikkien tarvitse päätyä...

Sitten kun se lapsi on jo olemassa, ei meidän kulut sen lapsen kanssa ole yhtään suuremmat kuin muillakaan - ja moni muukin lapsi ja perhe on säilynyt hengissä. Mutta se aika ajatella! Sitä on ihan liikaa. Olen yrittänyt olla ihan liian järkevä ja huomioonottava. Tästä saavutuksena on lähinnä epävarmuus siitä, onko meidän talous oikeasti valmis ottamaan vastaan sen rasitteen. Koska sitähän se on. Taloudellisesti lapsi ei ole mitään muuta kuin rasite. En jaksa edes luetella mitä kaikkea iloa ja onnea lapsi voi mukanaan tuoda, sehän on selvää että perheenlisäystä toivotaan juuri niiden asioiden takia!

Nyt kuulostaa ihan siltä, etten sittenkään ole valmis vanhemmaksi. Enkä itseasiassa voi sitä ihan varmaksi tietääkään, ennen kuin todella olen vanhempi jollekin. Kuten psykologikäynnillä sanottiin; ei ketään voi arvioida vanhempana ilman lasta. Haluan vaan varautua mahdollisimman moneen eri asiaan jo etukäteen. Ikävä kyllä talous ja raha on yksi niistä suurimpia. Hyvillä vakuutuksilla saadaan turvattua aika monta asiaa etukäteen (hei meillä on autolle neljä eri vakuutusta!) ja säästöillä saadaan lisättyä sitä turvallisuutta. En ole koskaan ollut mikään riskinottaja. Ollaan vaimon kanssa molemmat omalla tavallamme varovaisia. Vaimo enemmänkin pohdiskelevalla tavalla. Asuntoa ostaessamme tein itse paperille laskelmia tuloista ja menoista ja laskeskelin minkälaiseen asuntolainaan ja kuluihin meillä on varaa. Vaimo mietiskeli ja pohti asiaa. Kauan.

Muutenkin olen omalla tavallani tarkka rahan kanssa. Joo, saatan käyttää 15e mukiin koska haluan sen. Mutta seuraan tarkkaan tilille tulevia ja sieltä poistuvia summia, sekä pidän huolen että säästötilin suunta on nousujohteinen. Säästöjä käytetään asunnon remontointiin ja tarpeellisiin hankintoihin, mutta niitä käytetään myös arjen luksukseen: yö hotellissa keskellä viikkoa, reilumpi aamupala, pitkän kaavan mukaan syöty päivällinen... Tällä hetkellä kahden aikuisen taloudessa se on mahdollista niin, että se säästökukkaro myös pyöristyy koko ajan. Tulotason laskiessa ja lapsen tarpeiden täyttämisestä se kukkaro vaan laihtuu. Ehdottomasti se on sen arvoista, ja juuri tätä(kin) varten niitä säästöjä on kerätty. Mutta saanhan silti olla ihan vähän huolissani, miten me taloudellisesti pärjätään?