En osaa vielä sanoa onko tämä meneillään olevan projektin suunnittelu hyvä vai huono asia. Siis lapsen toivominen itsessään on ehdottomasti hyvä asia. Mutta kuinka paljon tässä saa itselleen aikaa tehdä ajatustyötä? Muunmuassa siitä, että me tullaan menemään konkurssiin.
Meille se lapsen saaminen on iso projekti nimenomaan. Sitä suunnitellaan pitkään, pohditaan monelta eri kannalta ja me ainakin ollaan jo pitkään kerätty säästöjä hoitoja varten. Tässä on ollut, ja tulee olemaan, reilusti aikaa pohtia rahan kulutusta ja kulumista myös sitten, kun se lapsi on fyysisesti saapunut. Tottakai olemme miettineet taloudellisen tilanteen kannalta tulevat muutokset kun toinen meistä jää kotiin lapsen kanssa - olemme pohtineet hyvissä ajoin tulojen putoamista vanhempainrahakauden jälkeen. Mun johtopäätös on se, että me mennään konkurssiin. Tämä nyt siis ihan normaali ajatuskuvio, joka mun mielestä ihan jokaisen lasta haaveilevan pitäisi käydä läpi ennen kuin mitään tapahtuu em. asian tiimoilta. Tuohon konkurssi-päätelmään ei kuitenkaan kaikkien tarvitse päätyä...
Sitten kun se lapsi on jo olemassa, ei meidän kulut sen lapsen kanssa ole yhtään suuremmat kuin muillakaan - ja moni muukin lapsi ja perhe on säilynyt hengissä. Mutta se aika ajatella! Sitä on ihan liikaa. Olen yrittänyt olla ihan liian järkevä ja huomioonottava. Tästä saavutuksena on lähinnä epävarmuus siitä, onko meidän talous oikeasti valmis ottamaan vastaan sen rasitteen. Koska sitähän se on. Taloudellisesti lapsi ei ole mitään muuta kuin rasite. En jaksa edes luetella mitä kaikkea iloa ja onnea lapsi voi mukanaan tuoda, sehän on selvää että perheenlisäystä toivotaan juuri niiden asioiden takia!
Nyt kuulostaa ihan siltä, etten sittenkään ole valmis vanhemmaksi. Enkä itseasiassa voi sitä ihan varmaksi tietääkään, ennen kuin todella olen vanhempi jollekin. Kuten psykologikäynnillä sanottiin; ei ketään voi arvioida vanhempana ilman lasta. Haluan vaan varautua mahdollisimman moneen eri asiaan jo etukäteen. Ikävä kyllä talous ja raha on yksi niistä suurimpia. Hyvillä vakuutuksilla saadaan turvattua aika monta asiaa etukäteen (hei meillä on autolle neljä eri vakuutusta!) ja säästöillä saadaan lisättyä sitä turvallisuutta. En ole koskaan ollut mikään riskinottaja. Ollaan vaimon kanssa molemmat omalla tavallamme varovaisia. Vaimo enemmänkin pohdiskelevalla tavalla. Asuntoa ostaessamme tein itse paperille laskelmia tuloista ja menoista ja laskeskelin minkälaiseen asuntolainaan ja kuluihin meillä on varaa. Vaimo mietiskeli ja pohti asiaa. Kauan.
Muutenkin olen omalla tavallani tarkka rahan kanssa. Joo, saatan käyttää 15e mukiin koska haluan sen. Mutta seuraan tarkkaan tilille tulevia ja sieltä poistuvia summia, sekä pidän huolen että säästötilin suunta on nousujohteinen. Säästöjä käytetään asunnon remontointiin ja tarpeellisiin hankintoihin, mutta niitä käytetään myös arjen luksukseen: yö hotellissa keskellä viikkoa, reilumpi aamupala, pitkän kaavan mukaan syöty päivällinen... Tällä hetkellä kahden aikuisen taloudessa se on mahdollista niin, että se säästökukkaro myös pyöristyy koko ajan. Tulotason laskiessa ja lapsen tarpeiden täyttämisestä se kukkaro vaan laihtuu. Ehdottomasti se on sen arvoista, ja juuri tätä(kin) varten niitä säästöjä on kerätty. Mutta saanhan silti olla ihan vähän huolissani, miten me taloudellisesti pärjätään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!