Fuusioituminen - en tykkää muutoksista

Me ollaan käyty Väestöliiton klinikalla, ja aiemmin tänä vuonna Väestöliiton lapsettomuusklinikat yhdistyi Felicitas Mehiläisen kanssa. Henkilökunta, asiakassuhde, sijainti ja siis ihan kaikki pysyi alkuun samana. Meni aika pitkään, ennen kuin mitään meille tuntuvia muutoksia tapahtui.

Hetki sitten Väestöliiton lapsettomuusklinikka Helsingin piste muutti. Ei kauas, vaan ihan siihen lähes viereiseen kauppakeskukseen. Edelleenkin hoito ja hoitava lääkäri jatkuu ennallaan. Mutta kun mä en oikein tykkää muutoksista. En ole kovin suuri fani sille, että seuraavalle käynnille suunnistetaan johonkin ihan eri tiloihin ja vastaanotossa voi olla joku ihan ennestään tuntematon tyyppi. En ees tiedä missä siellä on vessa! Tavallaan jonkun vessan sijainnin ei pitäisi olla kovinkaan suuri kynnyskysymys, kun tässä nyt kuitenkin pyritään kohti melkoisesti isompaa muutosta - perheeksi. 

Rutiinit ja tutut kuviot on sellaista turvaa, josta elämässä tykkään. Joo ei, en jätä kokematta asioita ihan vaan siksi etten tiedä missä WC sijaitsee. Mutta tämän vuoden aikana, mitä me ollaan tätä polkua kuljettu, Väestöliiton klinikan kanssa on päässyt aika hyvin sinuiksi. Melkein ei tarvitse katsoa edes eteensä kun suunnistaa asemalta kohti kohdetta. Me tiedetään missä huoneessa meidän lääkäri ottaa vastaan, mistä saa kahvia ja missä on paras penkki. En ehkä sanoisi, että niistä käytävistä on muodostunut mitään toista kotia, mutta paikkaan tutustuttua on ollut aina aika levollinen olo, kun tietää mihin pitää mennä!

Ilmeisesti jotkin muutkin asiat jatkuu kuitenkin ennallaan, sillä Väestöliiton klinikka on vienyt mukanaan ne meille tutut ovulaatiotestit, ja saadaan niitä siis jatkossakin.

Fuusioitumisessa on aina omat haasteensa: asiakkaille ja henkilökunnalle. Mistä sitä voi tietää, vaikka se lämpimästi tervetuloa -fiilis vain paranisi tämän yhdistymisen myötä! Toisaalta myös kahden ison organisaation yhdistyminen varmasti tarjoaa asiakkaille entistä laajemmat ja paremmat mahdollisuudet jatkossa. Ja voihan niillä olla parempaa kahviakin...

En ikinä uskoisi, että voin näin kovasti vastustaa muutoksia. Ja rakastaa rutiineja arjessa. Miten voin olla hakeutunut sellaiseen työhön, jossa kaikki voi kääntyä päälaelleen alta minuutissa? Viime yön työvuoron summana yksi kuiviin vuotamisen yritys, yksi sydäninfarkti. Plus ne kaikki muut basic-hommat, jotka ei oikeastaan enää edes hätkähdytä. I'm fineeeeee. Paitsi jos joku siirtää vessaa tai rikkoo mun rutiineja. 

Inseminaatio VI

We're back on track! Kuudes inseminaatio on tehty. Alkuviikon folliultra näytti hyvältä ja ainakin toistaiseksi lähtökohdat inssille oli kunnossa. LH-huippu napattiin keskiviikkona illalla, joten torstaina oltiin valmiita inssiin. Itse inseminaatiot on aika peruskauraa ja pikkuhiljaa jo kulultaankin melkoisen tuttua hommaa. Nyt me siis taas odotetaan.

Juteltiin samalla käynnillä pikaisesti myös hoidonkulusta. Jos tälläkään kertaa ei nappaa, niin varataan soittoaika omalle lääkärille ja vähän päivitellään suunnitelmia. Omaa oloa helpotti, että oltiin kaikki (lue: vaimo, lääkäri ja minä) yhtämieltä siitä, ettei 25-vuotiaalle (huomenna vaimo 26 v !) ole kovin mielekästä alkaa tehdä IVF:ää. Varsinkin kun kaikki kortit ja olosuhteet on ihan kunnossa. As if mitään raskautta estävää tai hankaloittavaa ei ole löytynyt, lienee kuitenkin järkevintä jatkaa vielä muutamalla inseminaatiolla. 

Lahjoittajan vaihto ja ehkä pieni lääkkeellinen tuki on kuitenkin jatkossa varmaan ihan paikallaan. Vaikka toivotaankin mahdollisimman luonnollista raskautumista, niin kuinka luonnollista loppujen lopuksi naisparin lapsen saaminen voi olla?

Henkisesti nyt menee taas hyvin! Vaimo on edelleen erittäin relax - mutta se handlaa sen homman muutenkin paremmin. Mun henkistä hyvinvointia auttaa ne pari ystävää, joille olen tästä projektista kertonut. Tuntuu jotenkin niin hyvältä, että tää asia ei kosketa pelkästään mua ja vaimoa, vaan että joku muukin on ihan vilpittömän kiinnostunut siitä miten mulla ja meillä menee.

Eikä kaikkein vähiten auta se, että tietää ympärillä olevan ihmisiä joille voi sanoa kun harmittaa ja ahdistaa. Ja takuuvarmasti saa muutaman kauniin sanan ja jaksaa taas. Kiitos. <3

Ovulaatiotestit?

Tovin kuluttua pitäisi alkaa tikuttamaan ja etsimään ovulaatiota, seuraavaa inseminaatiota varten. Tähän asti ollaan käytetty klinikalta ostettavia testejä - niitä on ollut mukavan helppo napata käynnin yhteydessä mukaan tarvittava määrä. Kuun alussa se klinikkakäynti kuitenkin jäi, enkä oikeestaan edes tiedä miksi oltaisiin ostettu testejä silloin kun inssi on vasta tehty, ja nyt ne testit on kotona loppu. Pääkaupunkiin ei meillä ole lähiaikoina muuten mitään asiaa, joten tuntuu kohtalaisen turhalta tehdä reissu sinne vain niiden ovulaatiotestien takia, kun niitä muualtakin on saatavissa.

Klinikan testit on meillä osoittautuneet luotettaviksi ja hyvin pitäneet paikkaansa. Mutta mitä testiä nyt kannattaisi käyttää? Ei haluttaisi vaihtaa testin merkkiä nyt, kun kerran edellinen on toiminut. Vaan olosuhteiden pakosta; mitä ovulaatiotestejä te muut olette käyttäneet? Hyväksi havaittu riittää, hinnalla ei nyt niin väliä, jos ko. testit saa jostain helposti käsiinsä. Eli esim. apteekista, haha. Omasta mukavuudesta ja helppoudesta kannattaa joskus ehkä vähän maksaakin, ja just nyt en jaksaisi haalia välineitä ympäriinsä.

Edellisessä postauksessa ajattelin että nyt ollaan ihan kunnolla lomalla, eikä mietitä meneillään olevaa lapsiprojektia - keskitytään vaan lomaan, rentoutumiseen ja toisiimme. Sinänsä siinä hyvin onnistuttiinkin kyllä. Oltiin reilut kaksi viikkoa reissussa, josta kotiuduttiin eilen tänne kotikaupunkiin mun äidin luo. Putkiremontti kestänee vielä kolmisen viikkoa, joten evakossa ollaan edelleen. Yhtä kaikki lomalta "kotiin" paluu oli ihanaa. Oltiin koko eilinen päivä molemmat aika uuvuksissa. Vietettiin ihanaa aikaa sukulaisten kanssa, nautittiin 2kk ikäisestä tuoreesta kummitytöstä isosiskoineen, sekä vietettiin 8veen kanssa kylpylälomaa kolmestaan! Loma on <3.

Kaikesta ihanasta ja touhun täyttämistä päivistä huolimatta, on tämä projekti pyörinyt koko ajan ajatuksissa vähintäänkin taustalla. Koko ajan odottaa, että päästään uudelle yritykselle. Samaan aikaan takaraivossa melkein jopa pelottaa, että seuraavakin kierto menee ohi aikatauluongelmien vuoksi. Asiaa ei nyt ainakaan auta se, että loman jälkeen vaimon työpaikalla alkaa päivystysaika, joka tarkoittaa entistä erikoisempia työvuoroja sekä tuntematonta pomoa heinäkuun ajaksi. Uudet, ennestään tuntemattomat työkaverit ei myöskään helpota vuorojen vaihtoa. Omille työkavereilleen vaimo on kertonu meidän klinikan vierailuista, ja kollegat ovatkin olleet tosi ihanasti vaihtamassa vuoroja aina tarpeen mukaan. Lyhyelläkin varoitusajalla!

Tykkään murehtia Murehdin asioita aina jo etukäteen ja sillä aiheutan lähinnä harmaita hiuksia itselleni. Vaimo on huomattavasti lungimpi. "Odotetaan nyt vaan rauhassa ja mietitään sitten kun on sen aika." Näin on tehtävä. Vaikka keväällä tuntui että koko elämä on pyörinyt joko inseminaatioiden odottamisessa tai piinapäivien loppumista odottaessa, nyt tuntuu lähes kutittavan vatsan pohjassa, että päästään pian palaamaan normaaliin rytmiin yrityksen parissa!

Kunnolla lomalla

Tämä kierto menee ohi, kun ei saatu tälle päivälle aikaa klinikalle inseminaatiota varten. Hiukan harmittaa, kun pari päivää tarjosivat ei-oo'ta. Toisaalta ei tarvitse käyttää kesälomaa piinapäiviin. Nyt ollaan siis ihan kaikinpuolin lomalla!

Myöhemmin sitten uutta matoa koukkuun ja niin edelleen.

Pitäisi kehittää itselle jostain hiukan kärsivällisyyttä, haha. 

Munanjohtimien aukiolotutkimus

Vuorotyöläisten ja klinikan aikataulujen yhdistäminen on välillä tuntunut ihan toivottomalta touhulta. On ollut aika vaikea saada klinikalle aikoja, jotka saadaan solutettua meidän muuhun elämään. Vaimo on joutunut vaihtelemaan työvuoroja aika paljon - kiitos ystävällisten kollegoiden jotka on olleet valmiita vaihtamaan lyhyelläkin varoitusajalla. Tästäkin huolimatta vastaanottoaikojen saanti on ollut aika nihkeää. Toistaiseksi joku rako on klinikalta meille aina löytynyt, ja yhdelle käynnille puhelun vastaanottaja keksi meille ylimääräisen ajan, kun ei mitään ollut annettavissa.

Yhteen suuntaan matka kestää noin 1½ tuntia, kun siihen on varattu siirtymäajat juna-asemalle ja toisessa päässä asemalta klinikalle. Kolme tuntia matkoja ja epäsäännölliset työajat tekee sen, ettei pystytä ottamaan vastaan ihan mitä tahansa aikaa. Ensi viikon mahdollinen inseminaatio roikkuu hyvinkin kevyen hiuksen varassa - meidän työvuorot (varsinkin vaimon) ensi viikolla on aika tiukat ja muutenkin maailman typerimpään aikaan päivästä. En siis pidä suurtakaan toivoa yllä, että sopiva aika löytyy. Toki joskus kierto vaan menee ohi, mutta olisihan se hauskaa jos se ei johtuisi ainakaan aikatauluongelmista.

Keskiviikkona käytiin siis munanjohtimien aukiolotutkimuksessa. Kaikki kunnossa, johtimet auki. Vaimon mukaan tutkimus ei tehnyt kipeää, mutta voi tsiisus sitä hartiasärkyä, joka sitä seurasi. Onneksi se oli melko lyhytkestoinen kipu ja jo seuraavana aamuna täysin poissa. Vatsa kuulemma aristi pari päivää ja oli kyllä kieltämättä jopa mun silmille reilusti turvoksissakin. Mun mielestä jokainen käynti, joka voi sattua tai jonka jälkeen voi olla epämukava olo ajan X - ne käynnit on ihan surkeita. Ikävä katsella vierestä sitä, mitä toinen ja sen kroppa käy läpi. Vaikkakin sisältä lämmittää, että vaimo on valmis tuohon kaikkeen, meidän lapsen vuoksi.

Jatketaan vielä inseminaatioilla yritystä. Ensimmäinen yritys oli lähinnä täysi farssi ja tehtiin tyystin väärään aikaan, joten sitä ei ehkä kannata edes laskea yritykseksi. Koska kaikki tuntuu olevan fyysisesti kunnossa, eikä mikään osoita että raskaus ei voisi alkaa, on vielä järkevää antaa inseminaatioille mahdollisuus. Ja toki, vaikka mua jo turhauttaakin ne tulosta tuottamattomat yritykset, ei niitä inssejä vielä ole montaa tehtykään. Pitäisi malttaa mielensä ja jaksaa odottaa. Lähinnä kysymys mun mielestä nyt, terveisin kärsimätön!

Huh, onneksi me ollaan kovia aikatauluttamaan elämää muutenkin, niin tää kiertojen mukaan eläminen ja aikataulujen yhteensopivuuden pyörittely tuntuu ihan normaalilta. Neljä työpäivää ennen kesälomaa, ja se koko kesäloma on jo päiväkohtaisesti aikataulutettu, haha. Toivotaan lomalta myös aikaa vain oleilla ja nauttia kiireettömyydestä, mutta ollaan aika tarkkaan tosiaan mietitty missä ollaan minäkin päivänä. Pääasia, että joka päivä ollaan lomalla.

Case closed

Tavallaanhan sekin on säästöä, jos ei tarvitse tehdä raskaustestiä, koska menkat ehtii alkaa ensin. Tällä kertaa "kolmas kerta toden sanoo" -sanonta meni pieleen. Nyt alkaa jo vähän harmittaa, vaikka sinänsä kaikki ovet on vielä avoinna. Hermot alkaa olla hiukan kireällä tuon käytävässä ja naapuriasunnossa metelöivän putkiremontin vuoksi, niin ehkä siksi tän tuloksettoman inssinkin ottaa vähän raskaammin. Tai ehkä siksi, että olen ihan superherkkis, haha. 

Vaimo varasi aamulla ajan ensi viikolle munajohtimien aukiolotutkimusta varten. Viime käynnillä lääkäri väläytteli myös, että jollei siitä inssistä raskaus ala, niin voisi harkita esimerkiksi luovuttajan vaihtoa. Katsotaan.

Tän päivän hyviin puoliin kuuluu kuitenkin se, että mulla on tänään iltavuoro ja saan viettää rauhallisen aamun kotona. Tuohon jatkuvaan poraamisen, ja muun järkyttävän metelin, ääneenkin on tavallaan alkanut jo tottua. Olen aika ääniherkkä ja ärsyynnyn sata lasissa, jos kuuluu jotain "ylimääräisiä" ääniä - ehkä tää putkiremontti on hyvää siedätyshoitoa! Vaimo oli myös illalla laittanut mulle kahvinkeittimen aamua varten valmiiksi, niin sain napista painamalla valmista kahvia. Pienet teot ja huomionosoitukset on rakkautta! <3

Hyvää kannattaa siis odottaa.

Ei voittoa

Toinen inseminaatio ei tuottanut vielä toivottua tulosta: raskaustesti näytti siis tälläkin kertaa negatiivista.

Enpä olisi koskaan uskonut, kuinka pettynyt voi olla negatiiviseen testitulokseen. Takanahan on vasta kaksi yritystä, joista ensimmäisellä kerralla olosuhteet eivät edes olleet kovin otolliset raskautumista silmällä pitäen, tai lähinnä siis sen onnistumista ajatellen. Mutta silti.

Sitä toivoo ja odottaa tottakai mahdollisimman nopeasti positiivista tulosta. Ja itseasiassa myös toivoo, että tämä toisessa kaupungissa 100km päässä ravaaminen voisi jo loppua. Mutta ei vielä, näemmä.

Negatiivisesta testistäkin kuitenkin voi selvitä (ainakin toistaiseksi, mietitään sitten uudelleen jos tuloksina on kerta toisensa jälkeen vain niitä negoja) ja onkin oikeasti ollut ihanaa palata lomalta takaisin kotiin ja arkeen. Oma tupa, oma lupa!

Oltiin tosiaan 10 päivää anopin luona Lapissa. Kaikkine vaimon ihanine perheenjäsenineen reissu oli kyllä varsinaisen hieno! Paljon ihmisiä, jotka palaa halusta nähdä meitä. Tai jos ei, niin ainakin esittää hyvin, että on ollut ikävä. Käytiin pari kertaa ulkona syömässä, vietettiin tyttöjen shoppailupäivää 8 veen kanssa ja käytiin samalla elokuvissa katsomassa uusi Smurffit. Itkin salaa vähän. Tuohon lomaan mahtui myös illanviettoa vaimon siskon ja miehensä kanssa, pari lasillista hyvää viiniä, loistavaa ruokaa. Korttipelejä, ulkoilua ja makkaranpaistoa. Juhlimme yhdet 3v-synttärit ja kävimme teatterissa. Luin myös kaksi kokonaista kirjaa loman aikana! Vaikka ajomatka edestakaisin onkin raskas, niin tuntuu rentoutuneelta. Tuntuu, että loman aikana pääsi silti hyvin irti arjesta.

Mutta ah, miten ihanalta oma sänky tuntuukaan. Juuri oikeanlaisen tyynyn kanssa, lempilakanoissa. Arjenkaan ei tarvitse olla huonoa. Eikä meillä olekaan.

Kauas on niin pitkä matka

Ennen hoitoihin hakeutumista ajattelin, että välimatka meidän kodin ja klinikan kanssa on ihan olematon käytännönpuoli. Voi, jos olisin tiennyt miten väärässä olin. Työvuorojen järjestely on vielä melko iisiä ja meiltä päin suoria junayhteyksiä kulkee hyvin, usein, eikä hintakaan pakota päätä. Mutta sitä en tiennyt, miten paljon loppujen lopuksi harmittaa käyttää kokonaisuutena kolmisen tuntia matkoihin, kun käynti klinikalla kestää puoli tuntia.

On tietenkin positiivista, että käynneillä menee aikaa niin vähän, että ehditään vielä töihin saman päivän aikana. Näin ollen myös mulla on mahdollisuus olla vaimon mukana. Jos ei muuta, niin matkaseurana.

Klinikalla meidän lääkäri on todella kivasti huomioinut sen, että kuljetaan tuota 100km matkaa klinikalle: hän yrittää tarkoituksellisesti minimoida meidän käynnit siellä ja hoitaa mahdollisimman monta asiaa samalla kertaa. Tietenkin myös joitain käyntejä, kuten labroja, voi hoitaa täällä omassa kunnassa. Se helpottaa kieltämättä aika paljon.

Meillä on kuitenkin käynyt tuuri, kun meillä on joustava työpaikka. Vaimon kollegat vaihtavat ennätysajassa työvuoroja ja paikkaavat vuoroa jonka vaimo on pois. Mun pomo myös järjestää mun työvuoroja auliisti, jotta voin olla vaimon mukana. Mulle on tosi tärkeää, että saan olla mukana niillä käynneillä - vaikka viime käynnilläkin odotin siinä odotustilassa tutkimusten ajan - koska tää on lähes ainoa tapa millä voin osallistua tähän projektiin. Meitä on onnistanut työyhteisön puolesta!

Oon myös uudelleen aivan rakastunut mun upeaan vaimoon, josta kumpuaa ihan ennalta näkemättömän rohkeita piirteitä. <3 Jos on elämässään aina vähän jännittänyt kaikkea, niin nyt on kyllä saanut ylitettyä itsensä. Enkä myöskään kestä sitä rakkauden määrää, kun toinen tuohduksissaan toteaa että meille on hei tulossa vauva! Tämä siis keskustelun jälkeen, jossa mä olen tapani mukaan yrittänyt taas ostaa jotain. En enää edes muista mitä olin vailla, jotain kallista varmaan, kun koko keskustelun ydin unohtui tyystin tuon vaimon kommentin jälkeen.

En malta odottaa.

Alusta

Tällä hetkellä netissä pyörii jo, onneksi, useampikin naisparin blogi, jossa projektina on lapsi. Näistä on hyvä ammentaa tietoa paitsi prosessista ja sen etenemisestä, myös kustannuksista, perheensisäisestä adoptiosta ja aika monesta muustakin käytännön asiasta. Toistaiseksi edellä mainitut, ne blogit siis, on olleet paljonkin hyödyllisempiä ja informatiivisempia kuin mikään ns. virallinen taho. Ylipäänsä kaikessa on vertaistuki ja -kokemukset hyödyllisiä, niin miksei myös tässä? Kiitos blogeista. Kiitos!

Me varattiin ensikäynnille aika rennosti kahden kuukauden päähän siitä hetkestä. Tällöin oli mun loma ja ajateltiin että on niin paljon helpompi järjestellä vain yhden ihmisen työvuorot. Samalla saatiin myös hieman aikaa maistella ja sulatella sitä, että me tosiaan oltiin matkalla sinne klinikalle, josta oltiin puhuttu jo monta vuotta. Kahden kuukauden odotus meni nopeasti - välillä puhuttiin käynnistä enemmänkin, välillä annettiin vaan ajan kulua eikä pohdittu sen enempää. Oli kyllä hyvä päätös saada vielä siinäkin vaiheessa vähän enemmän aikaa sopeutua uusiin asioihin.

Ensikäynnillä tapasimme hoitavan lääkärin joka kävi pääpiirteittäin hoidon ja aikataulun kulun läpi meidän kanssa. Prosessi oli tietyllä tapaa jo tuttu, koska tapani mukaan olin selvitellyt asiaa ja kaivanut kaiken mahdollisen tiedon jo esiin. Sekä edelleenkin tapani mukaan pakkosyöttänyt sitä tietoa vaimolle, aina kun vain kuuntelevan korvan sain esiin. On kuitenkin toki huojentavaa kuulla ammattilaisen ja asiaan perehtyneen ihmisen suusta se sama tieto ja ikäänkuin varmistaa että oon itse ymmärtänyt oikein.

Käyntiä varatessa meitä kehoitettiin varaamaan jopa 90 minuuttia käyntiä varten. Todellisuudessa aikaa kului kuitenkin vain 45 minuuttia. Tietenkään vielä tässä vaiheessa ei tule ilmi mitään raskautta hankaloittavia tekijöitä, kun raskautuja on nuori ja täysin perusterve ihminen. Toivotaan, ettei jatkossakaan löydy mitään ylläreitä. Pessimisti ei pety, mutta positiivisin mielin ja odotuksin ollaan kuitenkin vielä liikkeessä!

Seuraavana on vuorossa psykologilla käynti ja soittoaika lääkärille. Ollaan yritetty olla ihan rennosti varattavien aikojen kanssa ja ollaan myös lähdetty liikkeelle ilman minkäänlaista omaa aikataulua. Ei haluta että tästä mudostuu joku pakollinen ja aikatauluihin sidottu ahdistava koe. Tässähän väsätään loppuelämän projektia itselle, ei meillä ole mikään kiire.