Hoitosuunnitelman päivitys

Tavattiin tänään ensimmäistä kertaa meidän uusi hoitava lääkäri. Kaikinpuolin miellyttävä kokemus! Joskin nihilistisenä ihmisenä olin jo alkuun hieman ärtynyt, kun lääkäri saapui töihin myöhässä. Mutta hei, mä oon tällainen - mua ärsyttää just ne pienet asiat, joita muut ei ehdi edes huomata! Näin ollen parhaani mukaan piilotin sen ärtymykseni vaimolta. Vaikka ihan kuin se ei tietäisi...

Käynti oli tosiaan erinomaisen miellyttävä. Tuntui hyvältä, että uusi lääkäri oli jo edellisenä päivänä paneutunut meidän polkuun, ja tiesi siis vähän missä mennään. Muutama tarkentava kysymys, joihin allekirjoittanut vastasi iloisesti väärin (vaimon kiertoa koskien! en ees tiedä miksi vastasin!),  ja homma oli aikalailla paketissa. Kertomansa mukaan meidän uusi lääkäri melko herkästikin mielellään tukee kiertoja lääkkeellisesti. Tietenkin mielessä pitäen, ettei nuorelle, kaikinpuolin lisääntymiskykyiselle naiselle kannata mitään kovin vahvoja lääkeannoksia laittaa. Mutta tueksi! Juuri sitä, mitä mekin toivottiin. Resepti siis Letrozolista ja ohje käyttää kierron päivinä 3-7. Nythän tässä kierrossa mennään jo melkoisen pitkällä, siis kuten tarkoituskin: ensi kierrosta päästään toivon mukaan taas uuteen vauhtiin!

Pienoisena yllätyksenä tuli kuitenkin se, että kilpirauhasenvajaatoimintaa osoittava labra S-TSH on koko ajan ollut hieman koholla. Hoitoja varten labroja otettiin siis tammikuussa. Tulos on viitearvojen sisällä, mutta hedelmöittymistä silmällä pitäen ehkä hiukkasen koholla. Erikoista, ettei edellinen lääkäri maininnut asiasta mitään. Ennen kuin ärsyynnyn, yritän muistaa, että ehkä tässä on kahden eri lääkärin näkökulma, eri asioihin painottuen. Uusi lääkäri kuitenkin tykkäsi, että otetaan kontrollilabrat nyt ja hän palaa sitten tulosten kanssa aiheeseen, soittamalla vaimolle.

Toinen kiva yllätysmomentti oli se, että esimerkiksi tässä kierrossa ei ole kypsymässä kunnollista munasolua. Toinen munasarja kuulemma toimii hieman laiskahkosti. Yllätys! Sillä tämäkin asia oli edellisen lääkärin mukaan kunnossa. Aukiolotutkimus tehtiin loppukeväästä, jonka mukaan kaikki oli kunnossa. Toki lääkäri silloin mainitsi, ettei toisen puolen munajohtimen virtausta nähnyt aivan exaktisti. Mutta yhtä kaikki - älä sano, että kaikki on kunnossa, jos et ole varma. 

Sinänsä erikoista tästä tilanteesta tekee se, että edellinen lääkäri on perustellut luomukiertoihin inseminaatioiden jatkamista sillä, että vaimo on nuori ja kaikki on hedelmöittymistä ajatellen kunnossa. No, vaimo on edelleen nuori. Ja kaikki on edelleen kunnossa. Toki omankin työni pohjalta tiedän, että erilaisten toimenpiteiden tarpeellisuuden arviointi on hyvin pitkälti kiinni hoitavasta lääkäristä. Olen itse töissä kirurgialla ja esimerkiksi infektoituneen haavan puhdistusleikkauksia tehdään lääkärin arvion mukaisesti: joku toinen kokee sen tarpeelliseksi aikaisemmin, kuin toinen. Ja se on ihan fine.

Nyt vaan tuntuu jokseenkin hullulta, että kun kuusi inseminaatiota ei ole tuottanut toivottua lopputulosta, niin missä vaiheessa edellinen hoitava lääkäri olisi alkanut pohtia mahdollisia syitä? Näin ollen ehkä bongaten sieltä samoja asioita, joita nykyinen lääkäri mietiskeli. Edelleenkään en ole kenenkään ammattitaitoa kyseenalaistamassa, vaan ihmettelen melko suurestikin toisistaan eroavia hoitonäkemyksiä. Toki, ehkä nykyinen lääkärimme on vaan hiukan avoimempi kiertojen tukemiseen lääkkeellisesti. Ja ehkä em. lääkärit ovat asioiden suhteen vain hiukan eri koulukuntaa. Ammattivitsi toimii myös tässä tilanteessa: jos kysyt kysymyksen viideltä ortopediltä, montako erilaista vastausta saat? - Viisi, ehkä jopa kymmenen.

Viimeistään nyt on todella turhautunut olo noihin aikaisempiin käynteihin. Tuntuu, että ollaan vaan tuhlattu aikaa ja resursseja (sekä meidän, että klinikan). Toisaalta jäi tosi hyvä fiilis tämän päivän vastaanotosta: nyt tuntuu että meitä oikeasti kuunneltiin, meidän toiveita lähdetään toteuttamaan ja nykyinen lääkäri antoi kuvan, että hänelle on tärkeintä, että raskaus alkaa. Ei se, että niitä hoitoja vain tehdään tekemisen ilosta ja kassavirran kasvattamiseksi.

Uusi LÄÄKÄRI!

Mitä enemmän me pohdittiin hoitavan lääkärin ajatuksia tästä hoidon jatkumisesta; sitä enemmän ne alkoi ottaa päähän. Alkuun tuntui, että kai ammattilainen tietää mitä tekee ja miten tässä tilanteessa olisi järkevintä edetä. Toisaalta; mehän tosiaan ollaan maksavia asiakkaita ja tässähän tehdään nimenomaan meille lasta. 

Jotenkin kaiken kruunasi se sähköpostiviesti, jossa toinen pariskunta kertoo käyneensä samalla lääkärillä ja mulle jäi siitä viestistä fiilis, ettei sillä meidän hoitavalla lääkärillä välttämättä ole mitään kovinkaan suurta hinkua ihan oikeasti auttaa meitä saamaan lasta. Tai ainakaan hän ei ole kovinkaan kiinnostunut meidän toiveista. Sellainen vaikutelma siitä maanantain puhelinkeskustelusta jäi.

Varattiin kuitenkin alkuviikosta samalle lääkärille aika ultraan ensi viikolle ja vaan tyydyttiin kohtaloon. Jotenkin meitä jäi kuitenkin kaivelemaan se lääkärin tympeä suhtautuminen ja se, että meidän omat toiveet lytättiin heti alkuunsa. Pikkuhiljaa alettiin vaimon kanssa kuitenkin kumpikin tuomaan enemmän ja useammin sitä ilmi, että jos me vaihdettais hoitavaa lääkäriä. Pidetään välikierto. Keräillään vähän omia ajatuksia ja aloitetaan jonkun toisen lääkärin kanssa uudelleen.

Torstaina illalla lyötiin asia lukkoon: vaihdetaan sitä lääkäriä ja pidetään pieni breikki! Mulle tuli heti ihan mieletön helpotus. En ollut edes huomannut, miten paljon ahdisti ja harmitti. Olinkin ihan super täpinöissäni koko työpäivän tänään, kun oltiin sovittu että mun työpäivän jälkeen soitetaan sinne klinikalle. Jännitti ihan ÄLYTTÖMÄSTI! 

Jokunen tovi sitten Helsingin väestöliiton IVF-klinikka ja Felicitas yhdistyi. Parisen viikkoa sitten nämä kaksi porukkaa siirtyi ihan fyysisestikin samoihin tiloihin ja ovat nyt tosiaan ihan todenteolla samaa firmaa. Asiakaspalvelussa vastasi ihana lämminhenkinen tyyppi, joka heti kuunteli jotenkin sydämellisesti. (voiko siis sydämellisesti edes kuunnella? se kuitenkin teki niin!) Esitettiin meidän asia, ja mua jännitti kyllä aika paljon, millainen vastaanotto saadaan.

"Tottakai voitte vaihtaa. Aina voi vaihtaa jos tuntuu siltä. Eikä tarvitse miettiä että joku loukkaantuu tai muutenkaan tästä aiheutuu mitään harmia." En kestä, miten helpottunut olo mulle tuli! Hei meidän pyyntö ei ollutkaan ihan naurettava ja nihilistinen. Vaan ihan normaali! Puhelimessa hoitaja hiukan kyseli millaisia suunnitelmia meillä oli sen edellisen hoitavan lääkärin kanssa sekä kyseli nyt vähän meidän toiveista. Saatiin uusi lääkäri Felicitaksen mukana siirtyneestä lääkäristä ja varattiinkin saman tien ensi viikolle suunnittelukäynti uudelle lääkärille.

Ollaan tosi avoimia sille, miten nyt lähdetään taas etenemään. Tässä on loistavasti aikaa valmistautua ja tehdä suunnitelmia, kun nyt meneillään oleva kierto ei ole edes puolessa välissä. Saadaan vähän myös rentoutua ja lähteä uusin mielin, uuden hoitavan lääkärin kanssa sitä meidän päämäärää kohti! Enkä halua nyt ketään teilata; meillä ei vaan tällä kertaa näkemys kohdannut edellisen hoitavan lääkärin kanssa.

Me ollaan kuitenkin nyt molemmat ihan super tyytyväisiä tähän päätökseen.

Somen kanssa matkalla

En todellakaan ole ainoa, joka on sukeltanut bloggerin syövereihin perustaakseen blogin. Tai ei edes syövereihin, sillä oman blogin perustamiseen ei bloggerin kautta tarvitse edes kovin montaa klikkausta. Puhumattakaan siitä, kuinka helppoa on valita valmiista alustoista itselle mieluinen, eikä tarvitse tehdä edes banneria!

Minä olen perustanut tämän paikan itselle muistivihkoksi. Johon voin kirjata ylös hoidonkulkua sekä niitä ajatuksia ja tunteita tämän matkan varrella. Se perinteinen tarina blogin taustalla. Haluan pitää tän muistona tästä kaikesta, mitä me vaimon kanssa rakennetaan ja mitä me ollaan tämän haaveen kanssa käyty läpi, ajateltu, pohdittu ja otettu vastaan. 

Olen ihan superlaiska kirjoittaja. Pelkkä päiväkirja yöpöydän laatikossa ei mulla toimisi samalla tavalla kuin blogin kirjoittaminen. Vaikken alkuun olettanut että kukaan tätä lukee, niin jo pelkästään aloittaminen, sivun luominen, on ikäänkuin julkinen lupaus siitä että mä kirjoitan. Että mä kerron mitä mulle ja meille kuuluu. Toisaalta, mun yöpöydässä ei edes ole laatikkoa, niin sikälikin se päiväkirja-yöpöydän-laatikossa ei olis ollut kovin toimiva skenaario.

Luen itse aika paljon blogeja. Lähinnä niitä lifestyle- ja sisustusaiheisia. Nehän on vähän kuin lyhyitä kirjoja. Sellaista kevyttä: ehtii jonkun blogipostauksen vilkaista läpi, jos aamulla jää vähän luppoaikaa ennen töihin lähtöä. Tai silloin, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa mitään muuta! En tiedä mikä me kaks. -blogin tulevaisuus on sitten, kun perhe-tavoitteeseen päästään. Ei ainakaan mikään mun elämäntyö, mutta ehkä aika näyttää kuinka paljon haluan päivittää enää sitten, kun meitä on kolme. Mutta nyt tykkään tästä.

Tää blogi on kuitenkin ehkä yksi mun parhaista ajatuksista aikoihin! Kuinka siistiä on huomata, että joku oikeesti lukee tätä! Että porukka elää mukana tässä meidän matkassa. En olisi koskaan uskonut, kuinka paljon somesta voi saada tukea ja neuvoja muilta tyypeiltä. Tuntuu aika hyvältä, kun siirtää oman pettymyksen sanoiksi ruudulle, on siellä taustalla joku, joka harmittelee meidän puolesta. Vaikka vaimon kanssa me tehdään tätä matkaa kahdestaan, ja meitä ja meidän perhettä varten, niin on kiva ettei me silti olla tässä yksin.

Me ei kauheesti tunneta muita naispareja. Ehkä etäisesti pari. Blogien kautta ollaan konkreettisemmin nähty, ettei me olla ainoa naispari joka paahtaa tätä samaa läpi. Tai siis minä olen, koska vaimo tuskin lukee mitään muita blogeja, kuin tätä mun luomusta. Välillä olen miettinyt, että olisi kiva saada vaimolta joku postaus tänne. Sen ihan oma ajatus ja teksti tästä kaikesta. Olen kuitenkin aina luopunut ajatuksesta, koska mä en ole meidän perheestä se kirjoittaja. Mä olen se, joka näpertää ja askartelee. Joka ehkä musiikillisesti joskus tietää mitä tekee. Kuten ajaa vaimon mielenterveyden horjuvuuden partaalle, kun aina laulaa samoja lauluja päivästä toiseen. Repeatilla. Vaimo on se, joka tietää mitä tekee kun sille antaa kirjaimia. Kirjallisesti lahjakkaan tyypin vaimona mun täytyy vielä miettiä, haluanko että se tulee ja kirjoittaa jonkun jäätävän hienon tekstin. Tulee suorituspaineita, enkä ehkä kehtaisi sen jälkeen enää jatkaa, haha.

Mutta. Kiitos teille huipuille! <3 Kiitos kommenteista, myötäelämisestä.

Pläänien päivitys

Vaimolla oli tänään puhelinaika hoitavalle lääkärille. Ihan vaan suunnitelmien kartoittamiseksi ja hiomiseksi, kun ei tästäkään kierrosta nyt raskaus alkanut. Aiemmassa postauksessa puhuinkin vähän siitä, mitä oltiin vaimon kanssa järkeilty, että meidän näkökulman mukaan olis viisasta tehdä. Toki me ei olla hedelmöityshoitojen asiantuntijoita, mutta meidän korviin tämä kuulosti järkevältä nyt, kun tuloksettomia inseminaatioita on takana jo useampia: luovuttajan vaihto oli ensisijaisesti mielessä. Mistä sitä tietää miten hyvin kenenkin kanssa mätsää ja ehkä tää meidän nykyinen luovuttaja ei vaan ole nyt sopiva. Toisaalta mietittiin myös jotain kevyttä lääkkeellistä tukea tähän hommaan. Vaikka kaikki onkin fyysisesti kunnossa, niin kuusi negatiiviseksi jäänyttä yritystä toisaalta puhuu puolestaan, ettei joku lisäbuusti olisi haitaksi.

Olen aiemminkin kuullut, että toiset lääkärit on enemmän luomuhoitojen puolella, kun taas toiset ottaa melko aikaisessakin vaiheessa vähän extra-onnea matkaan. Eikä siinä; olisihan se kiva kun raskaus alkaisi mahdollisimman luomuna (jos nyt naisparin koko lapsen saanti ylipäänsä voi kovin luomua olla)! Vaimon hoitava lääkäri ilmeisesti kuuluu tohon ensimmäiseen kategoriaan. Lääkkeillä tukeminen oli ilmeisesti lähes täysin poissuljettu, koska kierto on hyvä ja vaimo on niin nuori. Okei. Hoitava lääkäri ei kuitenkaan ollut innostunut myöskään luovuttajan vaihdosta. Hän on mielestään kertaalleen jo tarkistanut että meidän nykyisellä luovuttajalla on alkaneita raskauksia, mutta varmistaa vielä asian. Ilmeisesti hänen näkemyksen mukaan luovuttajan vaihto on turhaa riskiä, jos alkaneita raskauksia kuitenkin on. Ainakin on todistettu, että kyseinen luovuttaja kykenee hommaan soluillaan, mikä taas seuraavan luovuttajan kohdalla ei välttämättä päde.

Hoitava lääkäri toi myös ilmi sen, että lääkitys tässä mukana, toisi kiertoon lisää käyntejä klinikalle. Toki se on tavallaan ongelma, koska täältä 100 kilometrin päästä työvuorojen puitteissa kulkeminen ei ole aina ihan ongelmatonta. Lisääntyneet käynnit tietenkin lisäisi rahanmenoa ja lääkäri pitää järkevämpänä säästää nekin rahat insseihin. Mietin vaan, miten se parinsadan euron säästö / kierto meitä sen kummemmin liikuttaisi. Näitä "turhia" inseminaatioita jos joudutaan tekemään se kaksi tai kolme vielä (kuten hän puhelimessa ehdotti), niin jotenkin mun logiikalla tulee mieleen että se vasta maksaakin!

Käytännössä tämän päiväinen puhelinaika oli täysin turha. Hoitosuunnitelmassa ei näemmä ollut mitään päivitettävää, kun kaikki jatkuu ihan samalla kaavalla. Toisaalta hyvä, koska täähän on meille tähän mennessä jo ihan tuttua hommaa. Toisaalta olen aika pettynyt. Edellisen käynnin "otetaan puhelinaika sitten ja mietitään miten jatketaan" valoi jotenkin turhaa toivoa sille, että tähän hommaan saataisiin jotain äksöniä nyt! 

Tavallaan tuntuu, että ollaan nyt ihan täysin turhassa umpikujassa. Aiemmat inseminaatiot ei ole tuottaneet tulosta. Niitä on tehty erilaisiin kierron vaiheisiin: kun munarakkula on juuri irronnut, on irtoamaisillaan, on irronnut tovi sitten, on irroitettu pistoksella... Ehkä ne negatiiviset tulokset on ollut vaan huonoa tuuria ja seuraavalla tärppää, mutta nyt vaan turhauttaa enemmän. Henkisesti olen valmistautunut siihen, että mennään taas tekemään pari turhaa inseminaatiota.

Nieltiin hiljaisina tappiomme. Me ei olla sellaisia ihmisiä, että alettaisiin väittämään vastaan. Vaikka toki oltiinkin ennalta ajateltu asiaa vähän eri tavalla, kuin tää hoitava lääkäri, niin luotetaan silti siihen että hän on tässä asiassa ammattilainen ja tietää mitä tekee. Niellään alkava ärsytys (lähinnä minä) ja otetaan nyt vastaan ne pari kiertoa vielä.

Fuusioituminen - en tykkää muutoksista

Me ollaan käyty Väestöliiton klinikalla, ja aiemmin tänä vuonna Väestöliiton lapsettomuusklinikat yhdistyi Felicitas Mehiläisen kanssa. Henkilökunta, asiakassuhde, sijainti ja siis ihan kaikki pysyi alkuun samana. Meni aika pitkään, ennen kuin mitään meille tuntuvia muutoksia tapahtui.

Hetki sitten Väestöliiton lapsettomuusklinikka Helsingin piste muutti. Ei kauas, vaan ihan siihen lähes viereiseen kauppakeskukseen. Edelleenkin hoito ja hoitava lääkäri jatkuu ennallaan. Mutta kun mä en oikein tykkää muutoksista. En ole kovin suuri fani sille, että seuraavalle käynnille suunnistetaan johonkin ihan eri tiloihin ja vastaanotossa voi olla joku ihan ennestään tuntematon tyyppi. En ees tiedä missä siellä on vessa! Tavallaan jonkun vessan sijainnin ei pitäisi olla kovinkaan suuri kynnyskysymys, kun tässä nyt kuitenkin pyritään kohti melkoisesti isompaa muutosta - perheeksi. 

Rutiinit ja tutut kuviot on sellaista turvaa, josta elämässä tykkään. Joo ei, en jätä kokematta asioita ihan vaan siksi etten tiedä missä WC sijaitsee. Mutta tämän vuoden aikana, mitä me ollaan tätä polkua kuljettu, Väestöliiton klinikan kanssa on päässyt aika hyvin sinuiksi. Melkein ei tarvitse katsoa edes eteensä kun suunnistaa asemalta kohti kohdetta. Me tiedetään missä huoneessa meidän lääkäri ottaa vastaan, mistä saa kahvia ja missä on paras penkki. En ehkä sanoisi, että niistä käytävistä on muodostunut mitään toista kotia, mutta paikkaan tutustuttua on ollut aina aika levollinen olo, kun tietää mihin pitää mennä!

Ilmeisesti jotkin muutkin asiat jatkuu kuitenkin ennallaan, sillä Väestöliiton klinikka on vienyt mukanaan ne meille tutut ovulaatiotestit, ja saadaan niitä siis jatkossakin.

Fuusioitumisessa on aina omat haasteensa: asiakkaille ja henkilökunnalle. Mistä sitä voi tietää, vaikka se lämpimästi tervetuloa -fiilis vain paranisi tämän yhdistymisen myötä! Toisaalta myös kahden ison organisaation yhdistyminen varmasti tarjoaa asiakkaille entistä laajemmat ja paremmat mahdollisuudet jatkossa. Ja voihan niillä olla parempaa kahviakin...

En ikinä uskoisi, että voin näin kovasti vastustaa muutoksia. Ja rakastaa rutiineja arjessa. Miten voin olla hakeutunut sellaiseen työhön, jossa kaikki voi kääntyä päälaelleen alta minuutissa? Viime yön työvuoron summana yksi kuiviin vuotamisen yritys, yksi sydäninfarkti. Plus ne kaikki muut basic-hommat, jotka ei oikeastaan enää edes hätkähdytä. I'm fineeeeee. Paitsi jos joku siirtää vessaa tai rikkoo mun rutiineja. 

Ei

Jälleen kerran yrityskierto päättyi ennen raskaustestin tekemistä - niihin alkaneisiin menkkoihin. Eihän sille mitään voi.

Piinapäivät meni melko leppoisasti. Oikeastaan vasta eilen tai tänään aloin olla hiukan kärsimätön odottelemaan. Enkä edelleenkään googlettanut raskausoireita tai vahtinut jokaista vaimon aivastusta. Se on toisaalta edistystä! Mutta silti, vaikka piinapäiviin ikäänkuin tottuu ja niihin osaa nyt suhtautua tietyllä rentoudella, enkä enää odottele jokaista testipäivää kuin kerran elämässä tapahtuvaa auringonpimennystä... niin silti, se odotuksen päättyminen ennen alkamistaan, suoraan sanoen vituttaa.

Vaikka tietyllä tapaa en ole enää niin naiviuden perikuva ja kuvittele, että tottahan se raskaus nyt inseminaatiosta alkaa, niin kyllä näköjään jokainen tulokseton inseminaatio harmittaa entistä enemmän. Ei me olla missään jäniksen selässä vielä, että aika tai rahat loppuisi nyt heti kesken, mutta alan olla kohtalaisen väsynyt siihen rumbaan jota tässä saa edelleen pyörittää. Ne kahden viikon syklit, jotka aiemmin mainitsin, you know.

Toistaiseksi ei olla tauon tarpeessa, vaan aiotaan puskea vielä eteenpäin. Seuraavaksi tosiaan lääkärille puhelinaika, jotta saadaan suunnitelmia hiottua ja vietyä projektia eteenpäin. Kohti seitsemättä.