lauantai 9. syyskuuta 2017

Vihaan vähän meidän sohvaa

Vähän kevyempää tunnelmaa ja ongelmaa välillä; mua ahdistaa meidän sohva. Ostettiin viisi vuotta sitten laadukas, kotimainen sohva. Panostettiin hintaan vähän enemmän, jotta saadaan sellanen hyvä ja kestävä kapine. Ollaan oltukin tosi tyytyväisiä, yhä edelleen!

Vaan se murheellinen sohva on alkanut narista. Odotin, että vuosien kuluessa verhoilu menettäisi hohtonsa tai istuintyynyt muotonsa. Tai kuinka vähintäänkin kyllästyisin siihen sohvan muotoiluun! Mutta ei. Ainoa asia, mitä en voisi sohvalta sietää on se järkeä heikentävä narina. 

En kuule kaikkia ääniä ja mun maailmani on sen myötä aina vähän hiljaisempi kuin muiden. Kun lukuisat "täyteäänet" jää multa kuulematta, niin voitte kenties kuvitella kuinka järisyttävältä se yllättävä kitinä ja narina kuulostaakaan. Sen myötä oon alkanut vähän vihata tätä aiemmin rakastamaani sohvaa.

Todellisuudessa me ei olla ostamassa uutta sohvaa yhden narinan vuoksi. Varsinkin, kun mä olen tässä taloudessa myös ainoa joka sen oikeastaan edes kuulee.

Olen kuitenkin analysoinut asiaa! Uskoisin, että sen narinan aiheuttaa toisiinsa hinkkaavat puiset osat. Mietin vain, pilaanko koko sohvan, jos laitan esimerkiksi pieniä kulmarautoja tueksi sinne rakenteisiin? Tai toisaalta tällä hetkellä olen niin ärsyyntynyt koko sohvaan, että periaatteessa ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka pilaisinkin koko sohvan istumiskelvottomaksi. Luulen tosin, että vaimo voi olla asiasta hiukan eri mieltä. Toisena vaihtoehtona olen miettinyt esimerkiksi silikonilla tiivistämistä. Sinne niiden mysteeristen puisten osien väliin jos änkisi jotain pehmentävää, niin etteivät ne osat pääse hinkuttamaan toisiaan... 

Auttakaa! Kukaan ei ymmärrä että tää on ihan oikea ongelma, haha.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!