keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kohti lähtölaskentaa

Olen ihan super huojentunut, miten helposti elämä loksahtaakaan takaisin omiin uomiinsa. Myös niiden alkaneiden kuukautisten jälkeen tai sen negatiivisen raskaustestin jälkeen. Totta kai pettymys on aina ensimmäinen tunne, ja harmittaahan se ettei toivottua tulosta ole vielä saavutettu. Mutta onko tää sitä, että rakkaus kantaa ja voittaa esteet?

Tavalliseen arkeen palaaminen piinapäivien laskemisen sijaan on helpottavaa. Piinapäivissä on oma jännityksensä ja tuntuu että jokainen päivä inseminaation jälkeen on muutenkin jotenkin jännittävä - onhan kuitenkin mahdollisuus siihen, että raskaus olisi alkanut! Mutta se stressi. Kun jokainen päivä on toisaalta myös potentiaalinen kuukautisten alkamista ajatellen.

Kierron alkaessa ei olla vaimon kanssa juurikaan uhrattu ajatusta seuraavalle yritykselle. Huolehditaan että ovulaatiotestejä on riittävästi ja pohditaan koska ovulaation bongailu olisi syytä aloittaa. Muuten vain ollaan. Se on hyvä. Arki ja elämä pyörii kuitenkin nyt hyvin pitkälti yritysten mukaisesti - elämää tähdittää vaimon ovulaatio, haha. On rauhoittavaa palata hetkeksi takaisin "siihen vanhaan", jolloin merkittävin päänvaiva oli pohtia mitä ottaisi töihin evääksi. Tykkään syödä, joten kyllä ne eväät on nytkin joka päivä tärkeät! 

Ovulaation metsästys tähänkin kiertoon on käynnistynyt (!) ja me ollaan taas enemmän kuin valmiita säntäämään kohti klinikkaa ja päämäärää: perheeksi.

Ps. meidän klinikka näemmä postittaa ovulaatiotestejä ilman erillisiä lisäkustannuksia. Postimaksukin  hoidettu klinikan puolesta, kiitos!

2 kommenttia:

  1. Hahah nauroin tota eväs juttua :D hahaha!
    Mutta tsemppiä jälleen uuteen yritykseen <3
    Jos vaan pystyy, niin se "hälläväliä" asenne on aika hyvä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eväät on tärkeät! :D

      Ihan sama -asenne ei ainakaan tuo stressiä. Toki se ei vähennä sitä, että sisimmässään alkaa olla kärsimätön ja välillä tuntuu jo että miksei meillä onnistu. -.-

      Poista

Kiitos kommentista!