maanantai 7. elokuuta 2017

Nope.

Tämä on näemmä trendinä meillä, että kuukautiset ehtii alkaa ennen testipäivää. Makusteltiin kuitenkin tovi, ennen kuin tuomittiin suoraan kuukautisiksi. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mitään epäselvää, etteikö niistä olisi kyse. Varmuuden vuoksi tehtiin vielä yksi raskaustesti, joka kontrolliviivaa lukuunottamatta loisti tyhjyydellään.

Enpä olisi tälle matkalle alkaessani arvannut, miten ärsyttävä voi tyhjä raskaustesti olla. Vaikka sitä koittaa pysyä realistina ja olla kuulostelematta mahdollisia raskausoireita, niin kyllähän sitä aina on hieman toiveikas että joko tärppää.

Vaimon kierto on tässä projektin aikana lyhentynyt usealla päivällä. Miksihän? Stressistä? En siis oleta että tällä on mitään tekemistä raskautumisen kanssa, vaan lähinnä mielenkiintoinen fakta. Kun vuosia kierto toimii lähes kuin kello, ja nyt heittää tutulta radaltaan pois. Toki tästä on se positiivinen puoli, että ennalta suunniteltu lomamatka voidaan pitää voimassa - ilman että tarvitsee pohtia halutaanko jättää väliin taas yksi kierto, vai lähteä lomalle, haha.

No mutta. Uusi kierto nyt menossa. Katsotaan mitä tähän kiertoon saadaan aikaan.

2 kommenttia:

  1. Voi ei! Liian kauan jotkut joutuu odottamaan omaa vuoroaan! Toivon kuitenkin teille pikaista plussaa, sekin päivä tulee vielä koittamaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Hyvää kannattaa odottaa jne. Uskon että meillekin plussan aika koittaa, mutta kärsimättömänä odotellaan...

      Poista

Kiitos kommentista!