Kaikki on niin kallista

Elämä on jotenkin niin kallista. Enkä puhu nyt mistään budjetoinnin epäonnistumisesta, tai oikeestaan en puhu nyt edes näistä hoidoista. Ihmiset on niin epärehellisiä ja se tekee kaikesta niin kallista.

Viime vuoden lopulla mun pankkikortti ilmeisesti kopioitiin jossain tankkaus- tai ottopisteellä. Parin kuukauden ajan sieltä ehdittiin säännöllisesti siirtää rahaa johonkin ulkomaille. Summat ei ollut suuria, mutta sitä ehdittiin harrastaa yhdeksän kertaa. Jo muutama kymppi x yhdeksän = aika paljon rahaa. Suljettiin kortti, tehtiin rikosilmoitus ja pankkiin oikaisupyyntö. Käsittelyaika on kuulemma kuukausia. No, me odotellaan. 

Olen jo asennoitunut siihen, että menetetyt rahat menee mun omaan piikkiin. Olisinhan voinut olla huolellisempi ja havahtua kyseiseen toimintaan heti ensimmäisen tilisiirron (tai siis korttimaksun, joina nämä menetetyt rahat olivat lähteneet) kohdalla. Ei voi mitään. Varmuuden vuoksi kerroin asiasta kuitenkin suureen ääneen kaikille, jotka vaan ikinä olivat kuulolla. Saavutettiin tästä siis ainakin se hyöty, että kaverit, perhe ja kollegat tarkisti kaikki omat tilinsä vastaavan varalta.

Koska maito oli jo kaatunut pöydälle ja budjetti kaikesta huolimatta kunnossa (ihme kyllä), jatkettiin vaan olemista, elämistä ja kuluttamista ihan normaalisti.

Onneksi joku pieni vainoharhaisuus kuitenkin vielä jäi itämään ja olen edellä mainitun tapauksen jälkeen käynyt tilitapahtumia läpi useammin kuin ennen. Tavallaan se uurastus palkittiin. Viime viikolla tilille oli ilmestynyt usealla sadalla eurolla katevarauksia - pankkikorttia ei kuitenkaan oltu käytetty viikkoon. Pikainen yhteys pankkiin ja mikä yllätys: vaimon pankkikortti oli kopioitu ja yhden yön aikana oli tehty lukematon määrä pieniä verkko-ostoksia. Kun sanon lukematon, niin todellakin tarkoitan sitä.

Kortti on nyt jo suljettu, mutta katevarauksia roikkuu edelleen tilillä. Tähän mennessä olen laskenut yli 200 tapahtumaa, jotka on summaltaan 00,90e - 14,99e. Yhteensä näistäkin taas muodostuu miellyttävä summa. Hyvä, että joku on keksinyt tällaisen iisin tienaamistavan itselleen. Surkeaa sattumaa, että vastaava tilanne saavuttaa tämän saman talouden nyt jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä.

Niinkään en sure menetettyä valuuttaa - sehän on vain rahaa - vaan sitä vaivaa ja menetettyä aikaa. Tietenkin tässä elämänvaiheessa tämä ei olisi voinut sattua huonompaan aikaan. Hedelmöityshoidot naisparille ei muutenkaan ole ilmaisia ja niihin on säästetty jo jokunen tovi, niin nämä ylimääräiset "menot"... 

Toinen rikosilmoitus odottaa tekijäänsä: vielä ei olla voitu ilmoitusta tehdä, kun tarkka varastettu summa on edelleen hämärän peitossa. Odotellaan että katevaraukset lähtee, vie rahat mukanaan ja saadaan laskettua todellinen euromäärä. Tämän lisäksi pankki odottelee oikaisuvaatimusta näiden rahojen mahdollisesta korvaamisesta. Puhumattakaan lukuisista hetkistä puhelinneuvotteluissa pankin kanssa: asuntolainan lyhennys, uuden pankkikortin tilaaminen, mahdollisen uuden pankkitilin avaaminen, kaiken rahaliikenteen uudelleenohjaaminen...

Ihmiset on niin epäreiluja. Koskaan, siis en todellakaan koskaan, ole voinut ymmärtää miksi pitää viedä toisen omaa. Se kaikki mielipaha, vaiva ja ennenkaikkea turvattomuuden tunne. Se on kaikki aikaansaannosta siitä, että joku käyttää muiden rahoja. Miksi?