Minä sydän vuorotyö

Olen oikeestaan aika tyytyväinen nyt. Koska olen yksin kotona, sohvalla viltin alla hörppimässä teetä. Tällä hetkellä ei tunnu yhtään siltä, että parin tunnin kuluttua pitää pukeutua ja lähteä töihin. Vuorotyö on ehkä mun lemppari. Vaikkakin iltavuoro loppuu niin myöhään, että haluaisin siihen aikaan olla jo kotona nukkumassa. Iltavuorosta seuraavana aamuna aamuvuoroon ei myöskään anna kauheesti armoa - yöunet jää lähes poikkeuksetta liian lyhyiksi. Yleensä olen myös vapaalla silloin, kun kaikki muut on töissä. Vastavuoroisesti oon myös töissä silloin, kun muut on vapaalla. Ei tarvi paljon juhliin osallistua, kun olen tosiaan lähes poikkeuksetta aina silloin töissä!

Mutta toisaalta. Arkivapaat. On ihanaa nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, kun saa oikeesti olla ihan rauhassa. Pääsen helposti pankkiin, hoitamaan vakuutusasioita... you name it! Melko helposti saan myös järjesteltyä itselleni neljä, viisi vapaapäivää putkeen. Toisaalta yhtä helposti voin tehdä 80 tuntia töitä viikossa. Kolmivuorotyö on kuitenkin tavallaan valinta. Ja tavallaan myös aika hieno armopala. Kahdeksasta neljään virastossa istuminen ei olisi mun juttu. Pidän vaihtelusta, tykkään joskus nukkua pitkään, välillä päästä aikaisin töistä (tätä ei kyllä tapahdu usein) tai viettää viikonloppua sen viisi päivää. Vastapainoksi on mun mielestä ihan ok olla niitä joitain viikonloppuja likipitäen kokonaan töissä.

Vaimo tekee kahta vuoroa, vuoroviikoin, arkisin. Pahimmassa tapauksessa me saatetaan viikon aikana nähdä vaan pikaisesti illalla ja aamulla, jos vuorot menee ihan kunnolla ristiin. Yhteiset vapaapäivät tuleekin kieltämättä melko tiiviisti nyhjättyä ihan kahdestaan... En kuitenkaan kiellä, ettei olisi ihan kiva saada olla yksin kotona. Eikä tääkään huono ole: seuraavan viikon sisään olen joka toisen päivän vapaalla ja toisen töissä. Eipähän pääse rasittumaan, hah.