Mitä nyt, inssin jälkeen?

Oon nyt jo hyvän tovin miettinyt, miten normaalia elämää jatketaan sen inssin jälkeen? Tietenkään mikään ei ole (ainakaan vielä) todistetusti muuttunut, mutta tämä täysin älytön "mahdollisten raskausoireiden" kyttääminen on kaikessa pessimistisyydessään vähän ärsyttävää.

Omaa suojamuuria olen yrittänyt kasvattaa sillä negatiivisuudella, että ei se inssi kuitenkaan onnistunut, koska... kaikki mahdolliset syyt joita vaan keksin. Mutta silti en voi olla tarkkailematta ja vaimon kanssa spekuloimatta asioita. Miksi jo kolme vuotta sormissa pyörineet sormukset onkin yhtäkkiä niin tiukat, että jättää jäljet nimettömään? Ja kuka on toi tyyppi, joka on koko ajan nälkäinen, pohjaton vatsa ja ennenkaikkea elää ateriasta seuraavaan? Joo, no se on se vaimo. Joka muuten hermostuu, jos yhtään viattomasti kysäisee miksi sen vatsa ei nykyään koskaan täyty. Määrästä riippumatta.

Kuten jossain kommentissa jo totesin: pessimisti ei pety. Vielä saadaan odottaa aika hitsin monta päivää, ennen kuin saadaan punaisia vieraita tai vaihtoehtoisesti tutustutaan elämämme ensimmäiseen raskaustestiin. Onko aika koskaan ennen kulunut näin hitaasti? No ei.

Enihau, näin jo viisi päivää avioliiton satamassa olleina (vaikkakin mentiin naimisiin jo yli kolme vuotta sitten), olen ollut aika liikuttunut siitä, miten innoissani mun kollegat töissä on avioliittolaista! Hetken mielijohteesta vein töihin keskiviikkona 1.3. pari sydämen muotoista suklaarasiaa, ihan vaan yhteiskunnan loistokkuuden vuoksi. Avioliittolaki ei sinänsä muuttanut meidän elämää millään tapaa, mutta se on vaan niin huikean hieno askel yhteiskunnalle kohti jotain parempaa. Kirjoitin toisen suklaarasian päälle iloni siitä, että me mentiin taas naimisiin. Ajattelin sen olevan vähän kuin hauska vitsi (tähän sivukommenttina: mulla on ihan surkean onneton huumorintaju, en koskaan tajua muiden kertomia vitsejä). Yhtäkaikki, melkein jokainen mun työkavereista onnitteli meitä (taas) ja muutama intoutui myös halaamaan. Eniten kuitenkin liikutti pari päivää myöhemmin työkaverilta saatu kortti ja suklaalevy, kauniilla sanoilla ja onnentoivotuksilla varustettuna.

En kestä tätä piinaavan pitkää odotusaikaa sen inseminaation jälkeen. Mutten myöskään kestä sitä, miten upeita ihmisiä oikeesti on olemassa. Oon vieläkin salaa vähän liikuttunut siitä kortista.