Meidän vauva

Hän on pian kolme kuukautta vanha. Hän on niin suloinen, ettei mene päivääkään etten ihmettelisi miten jotain noin täydellistä voi olla olemassa.

Vaimo oli hoitojen ja raskauden aikana hyvinkin zen ja ehkä sen vuoksi myös meidän vauva on todella zen. Hän on hyväntuulinen heti herättyään ja käytännössä jatkaa samaa rataa koko päivän. Hän hymyilee onnellisena, kun tulen töistä. Hän hymyilee ruokailuhetken jälkeen ja hiljaisella, pienellä äänellä kiittää hyvästä ateriasta, samalla tuijottaen äitiään tiiviisti silmiin. Hän on niin suloinen!

Aika menee niin nopeasti. Meidän vauvalla on jo nimi ja hän on kasvanut pituutta ja saanut painoa. Hän kääntyy selältä vatsalleen, tarttuu esineisiin ja maistaa niitä kaikkia. Hän hymyilee, jokeltelee ja kiljuu. Hänellä on lempilelu - mustekala Mauri. Hän rakastaa paitsi Mauria, niin myös omia pehmeitä kirjojaan. Hän on niin ihanan kiinnostunut kaikesta! On ihanaa oppia tuntemaan tuon pienen tyypin persoonaa.

Hän kuuntelee tarkkaavaisesti kun hänelle lauletaan. Hän tykkää loruttelusta, seurustelusta. Herättyään hän mielellään nojailee äitiensä sylissä ja hiljalleen käynnistyy taas tähän maailmaan. Hänellä on ilosta tuikkivat silmät ja maailman kaunein ääni.

Beibi on ihan miniatyyriversio äidistään! Heillä on samanlainen hymy ja suu. Samanlaiset korvat ja varpaat. Äitinsä käytti elämästään ensimmäiset vuodet lähinnä itkemiseen, joten siinä suhteessa meidän mini on vielä paranneltu versio - hän ei itke käytännössä koskaan. Ja silloin kun itkee, se koskee äitien sydämiin. Koska sinne hän on pesänsä tehnyt - äitien sydämiin. Meidän rakas.

Ihmisen alku

Kiitos onnitteluista! Ihan hullua, miten pauloihinsa voi pieni ihminen saada.

Synnytys eteni melkoisen nopeasti. Saatoin aiemmin mainitakin, että vaimo oli koko raskauden ajan suhteellisen oireeton. Hän voi koko ajan niin hyvin, että päätti vielä neljä päivää ennen synnytystä käydä neuvolassakin kävellen. Matkaa suuntaansa on noin neljä kilometriä, joten toki täysin realistinen matka. Ellei ole ihan viimeisillään raskaana.

Supistuksia ei raskauden aikana ollut käytännössä lainkaan ennen synnytystä. Ensimmäiset supistukset tulivat kuusi päivää lasketun ajan jälkeen. Oltiin samalla viikolla käyty pari kertaa ostoksilla (plus se vaimon neuvola-reissu) ja taidettiin olla molemmat vähän uupuneita. Toinen kaikesta urheilusta (eli vaimo) ja toinen taisi olla aika väsynyt ihan vaan töistä.

Ennen lapsen syntymää ehdin tehdä nelisen viikkoa pelkkää arki aamuvuoroa töissä. En välttämättä koskaan ole ollut kovin tunnettu hyvänä herääjänä, joten voin kertoa että otti aika koville tuo ikuinen aamuherätys. Ehkä senkin vuoksi oltiin jo useampi viikko menty vaimon kanssa nukkumaan viimeistään puoli kymmeneltä, niin kuin synnytystä edeltävänä yönäkin tehtiin. Kauaa ei tarvinut vaimon sängyssä pötköttää, kun VIHDOIN ensimmäiset supistukset alkoi. Yön vielä epäsäännöllisinä ja siedettävinä, ehkä hieman aamua kohden laantuenkin. Lähdin aamulla siihen ikuiseen aamuvuoroon vielä, kun kerran supistuksetkin pitivät vähän paussia. Eikä kyllä kieltämättä käynyt mielessäkään, että yhden seitsemän tunnin työpäivän aikana ensisynnyttäjällä ehtisi mitään erityistä tapahtuakaan.

Haha. Väärin. Aamun mittaan supistukset säännöllistyivät ja alkoivat ja kohtalaisesti tuntuakin. Puoliltapäivin aloin järjestelemään töitäni niin, että pääsen lähtemään kotiin. Ajateltiin, että ennen yötä käydään näyttäytymässä synnärillä, jos supistukset ei siitä enää helpotu. Koska kaikkialla on aina pari muuttujaa - kuten kaatunut tietojärjestelmä - venähti mun töistä lähtöni parilla tunnilla. Ilmeisesti myös meidän lapsi on toiminnan nainen, kuten vaimokin, ja siinä parin tunnin aikana supistukset oli saavuttaneet jo ihan eri maailman. Säännölliset supistukset kolmen, neljän minuutin välein ja aika kivuliaina. 

Vaimo onneksi järjesti itselleen kyydin sairaalalle ja pääsin itsekin synnärille noin vartti vaimon jälkeen. En olisi tässäkään vaiheessa vielä uskonut, että viiden tunnin kuluttua meidän tytär on jo maailmassa. Enkä olisi uskonut ehkä sitäkään, että vaimo oli edelleen ihan z e n. Eikä muuten meinannut uskoa lääkärikään, joka kävi epiduraalin pistämässä!

Long story short: lapsi voi hyvin ja hän on ihana. Vaimo voi nyt, kolme viikkoa synnytyksestä, taas hyvin. Me voidaan hyvin. Ja ollaan perhe.

Edelleenkin ihmettelen, että tuo huikea pieni ihmisen alku on meidän tytär.

Kiitos, meille kuuluu hyvää

Laskettuaika tuli ja meni reilu viikko sitten.

Eilen meidän ihana pieni tytär saapui. Hän on täydellinen. ❤️