keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Oltaispa jo lomalla

Mitä kaikki ihmiset tekee kesälomalla? Osa lomasta reissataan sukulaisten luona, mutta jotain olisi kiva keksiä ihan kahdestaan vaimonkin kanssa! Ensimmäisenä kävi mielessä joku pieni kylpyläloma. Tästä lähiseuduilta löytyy useampikin kylpylä, jota voitaisiin harkita. Esimerkiksi Aulangon kylpylän ympäristö on upean näköinen ja kiinnostaa meitä kovasti! Itse kylpylästä ei tosin tiedetä juurikaan mitään. Toisaalta en edes muista, milloin olen viimeksi ollut kylpylässä. Oon kuitenkin kuullut, että se on rentouttavaa, haha. Vois kokeilla!

Rentoilu kotonakin houkuttelee, mutta kesäloman aikana meillä on juuri meneillään taloyhtiön putkiremontti. Koska oma koti ei ole käytössä, eikä loputtomiin jaksa muidenkaan kotona roikkua, niin muutaman päivän reissu jonnekin ihan muualle kuulostaa just hyvältä. Mutta minne? Nyt kun kerran saatiin ajatus tästä kylpylälomasta, ei oikein keksitä mitään muuta mitä vois lomalla tehdä.

Ollaan paljon koluttu pääkaupunkia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia läpi. Helsinki on ehdottomasti yksi mun lempparikaupungeista ihan kansainväliselläkin tasolla. Sopivan suuri, ollessaan kuitenkin samalla niin sympaattisen pieni! Viime kesän hittinä meillä oli Porvoo, jossa käytiin useampikin kerta. Hyvän matkan päässä päiväreissua ajatellen - vanhan kaupungin mahtava miljöö ja ihanat pienet putiikit. 

Hyviä suosituksia otetaan siis vastaan! Ei olla kovin kranttuja, kunhan ei tarvitse jossain metsäpirtissä kököttää...

5 kommenttia:

  1. Turku! <3 Loistava ravintolatarjonta ja jokiranta on ihanaa aluetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on hyvää, joten mun ääni menee ehdottomasti hyville ravintoloille! Kiitos vinkistä. :)

      Poista
  2. Meidän pitäjän paikkka toi Aulangon kylpylä ;)
    Kylpylä on aika pieni, mut mun mielestä ihan viihtyisä. Mut itse hotellissa ei olla koskaan oltu yötä. Ja onhan sielä mahdollista keilatakkin. Alueelle on myös tehty hugopark (flowpark tyylinen) eli siis kiipeilyä yms. Jos siis sellaisesta tykkää :) maisemat on mielettömät!! Hämeenlinnan kaunein puoli on juurikin aulanko! Vieressä on myös heppatalli jos tykkää hevosia katsella? Keskustaan on pidempi matka, mut ite keskusta on kyl onneton, kun kauppakeskus tuli, autioitui keskusta. Haha siinä jotain!! :D
    Jos me mennään kylpylään, me mennään aina Vantaan flamingoon, se on ihana paikka ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin jotain hääpäivää viettämässä Flamingossa, muttei taidettu käydä siinä kylpylässä... :D

      Nimenomaan ton alueen takia se Aulangon kylpylä kiinnostais..! Keksiikö Hämeenlinnan seudulla itselleen sun mielestä tekemistä, että
      viihtyy esim pari päivää? :D

      Poista
    2. No kyllä mä keksisin. Nro.13 linja-autossa kulkee aina aulangolle ja toiselle puolelle hml, joten sillä helppo liikkua. Mut just shoppailua, ja toki sitä keskustaakin voi käydä kurkkaa. Toki ihan Hämeen linnakin on auki, sinnekkin voi mennä :) Onhan näitä :)

      Poista

Kiitos kommentista!