torstai 20. huhtikuuta 2017

Ei voittoa

Toinen inseminaatio ei tuottanut vielä toivottua tulosta: raskaustesti näytti siis tälläkin kertaa negatiivista.

Enpä olisi koskaan uskonut, kuinka pettynyt voi olla negatiiviseen testitulokseen. Takanahan on vasta kaksi yritystä, joista ensimmäisellä kerralla olosuhteet eivät edes olleet kovin otolliset raskautumista silmällä pitäen, tai lähinnä siis sen onnistumista ajatellen. Mutta silti.

Sitä toivoo ja odottaa tottakai mahdollisimman nopeasti positiivista tulosta. Ja itseasiassa myös toivoo, että tämä toisessa kaupungissa 100km päässä ravaaminen voisi jo loppua. Mutta ei vielä, näemmä.

Negatiivisesta testistäkin kuitenkin voi selvitä (ainakin toistaiseksi, mietitään sitten uudelleen jos tuloksina on kerta toisensa jälkeen vain niitä negoja) ja onkin oikeasti ollut ihanaa palata lomalta takaisin kotiin ja arkeen. Oma tupa, oma lupa!

Oltiin tosiaan 10 päivää anopin luona Lapissa. Kaikkine vaimon ihanine perheenjäsenineen reissu oli kyllä varsinaisen hieno! Paljon ihmisiä, jotka palaa halusta nähdä meitä. Tai jos ei, niin ainakin esittää hyvin, että on ollut ikävä. Käytiin pari kertaa ulkona syömässä, vietettiin tyttöjen shoppailupäivää 8 veen kanssa ja käytiin samalla elokuvissa katsomassa uusi Smurffit. Itkin salaa vähän. Tuohon lomaan mahtui myös illanviettoa vaimon siskon ja miehensä kanssa, pari lasillista hyvää viiniä, loistavaa ruokaa. Korttipelejä, ulkoilua ja makkaranpaistoa. Juhlimme yhdet 3v-synttärit ja kävimme teatterissa. Luin myös kaksi kokonaista kirjaa loman aikana! Vaikka ajomatka edestakaisin onkin raskas, niin tuntuu rentoutuneelta. Tuntuu, että loman aikana pääsi silti hyvin irti arjesta.

Mutta ah, miten ihanalta oma sänky tuntuukaan. Juuri oikeanlaisen tyynyn kanssa, lempilakanoissa. Arjenkaan ei tarvitse olla huonoa. Eikä meillä olekaan.

4 kommenttia:

  1. Voiei, voimia :(
    Toinen kerta tuntuu jo pahemmalta kuin eka nega jne. :( mutta pakko uskoa parempaan, toivottavasti teillä kuuluisa "kolmas kerta toden sanoo" pitää paikkaansa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmatta odotellessa! Melkoisen yllättävää tosin, kuinka paljon enemmän harmitti tämä toinen nega, verrattuna edelliseen.

      Poista
  2. Voi ei!:( Voimia!
    Kotiin pääsy on kyl parasta reissun jälkeen ja kaikki ne omat tavarat ja lakanat ja tyynyt ja kaikki! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!