perjantai 20. heinäkuuta 2018

Rakenneultra ja raskauden puoliväli, jee!

Tänään oli jännittävä päivä, sillä paitsi että oltiin rakenneultrassa, on myös raskauden puoliväli saavutettu! Huikeaa! En voi uskoa, miten nopeasti aika kuluu. Vastahan koko alkionsiirto tehtiin ja vielä vähemmän aikaa on siitä positiivisesta raskaustestistä. 

Jännitin rakenneultraa aika paljon. Varsinkin tää viimeinen viikko ennen ultraa oli aika tuskaisa. En tietenkään ajatellut mahdollisia tuloksia koko ajan, mutta aina kun tuli mieleen kuuluisa "entä jos..." niin olo oli lähes ahdistunut. Pessimisti ei pety?

Rakenneultra on kuitenkin nyt onneksi takana. Ja mikä vieläkin huojentavampaa, kaikki oli kuten kuuluukin! Kaikki tarvittavat rakenteet löytyi ja näytti siltä miltä pitääkin. Istukka on kohdun etuseinässä kiinni, joten ensimmäisiä potkuja saanemme vielä edelleen hieman odotella. Beibi kasvaa kuitenkin keskikäyrällä ja vastaa hyvin viikkoja. Painoa on nyt 330 grammaa. Niin pieni, mutta silti jo niin iso!

Ultrassa hieman säikäytti, kun kätilö halusi jotain tummia länttejä näyttää vielä lääkärille tarkemmin. Kätilö sanoi kyllä heti, ettei ole mitään hälyyttävää, mutta hän haluaa että lääkäri vielä tarkistaa asian kuitenkin. Onneksi lääkäri pääsi jo muutaman minuutin kuluttua hollille, niin ei tarvinnut jäädä odottelemaan ensi viikkoa ja uutta kontrollia. Kaikki oli kuitenkin hyvin. Tummat läntit oli siis suolenmutkia, jotka jostain syystä näkyi hieman korostuneesti ultrassa. Hyvä näin.

Beibi ei ollut kovinkaan kiinnostunut poseeraamaan, joten kovin hyviä kuvia ei tyypistä nyt saatu mukaan. Pääasia kuitenkin että kaikki oli hyvin! Kuvista mun lemppari oli kuitenkin jalka. Ultrakuvassa ei tosiaankaan ole mitään muuta, kuin hieman säärtä ja jalkaterä. Mutta miettikääpä miten hieno se jalkaterä on! Meidän vauvan oma.

Vaikka kädet tyypillä olikin lähes koko ultrauksen ajan kasvoilla, niin melko auliisti hän kuitenkin itseään kuvautti muista kulmista. Meidän vauva on tyttö.

Heh. Meidän vauva. En kestä!

8 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla, että kaikki on kohillaan! Jatkakoon neito yhtä mallikkasti myös toisen puolikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin. :) Aika lähes lentää!

      Poista
  2. Hienoa! Tervetuloa tytön äidiksi/äideiksi ;)

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihanaa, että kaikki oli mallikkaasti! :) Nipsua lainaten: tervetuloa tytön äideiksi!

    Ja siis menikö eka puolikas oikeasti näin nopeasti? Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätä mäkin ihmettelen! :D aika on mennyt niin nopeasti!

      Poista
  4. Oi miten ihanaa! :) Aika on mennyt ihan todella nopeasti! Minun puoliväli koittaa maanantaina ja rakenneultran aika on torstaina. Lomaillessa en ole (onneksi!!!) ehtinyt kovin paljon jännittää ja murehtia ultraa, mutta eiköhän se jännitys iske viimeistään torstaina. Minun nt-ultrassa näkyi, että istukka on takana ja olenkin tuntenut liikkeet jo rv 16+ alkaen :) Se tuntuu kyllä ihanalle ja tekee kaikesta vielä todellisempaa. Liikkeet ovat kuitenkin vielä niin pieniä ettei mies ole niitä vatsani päältä päässyt tuntemaan. Vitsit tämä kaikki on niin jännittävää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa että liikkeet tuntuu! Kovasti mekin niitä odotellaan ja toivotaan että ne alkaisi hiljalleen sieltä jo tuntua.

      Tuntuu myös, että aika ihan lentää! Rakenneultran jälkeen olo on vieläkin jotenkin levollisempi, kun kuuli että kaikki on tällä hetkellä hyvin. Tsemppiä teille! Kohtahan se torstai on jo ohikin. ;)

      Poista

Kiitos kommentista!