torstai 22. helmikuuta 2018

Me kaks ja se ii vee äf

Kohti ääretöntä ja sen yli! Kuvaa mun fiilistä nyt, kun IVF-hoidon suunnittelukäynnistä on pari päivää aikaa. 

Ylipäänsä käynnistä jäi tosi hyvä fiilis. Lääkäri kävi läpi hoidonkulkua ja siihen liitettäviä hormonilääkityksiä. Tuntui selkeältä. Ainakin kuvittelin ymmärtäväni mistä siinä puhuttiin, mikä oli homman nimi ja mitä tää kaikki nyt oikeasti tarkoittaa. 

Tiivistettynä siis lääketieteen avulla pyritään kypsyttämään yhden munasolun sijasta useita munasoluja, jotka kerätään ultraääniohjatussa punktiossa. Niitä kasvatellaan maljoissa ja lisätään pestyjä siittiöitä joukkoon. Seurataan mahdollista hedelmöittymistä ja toivon mukaan päästään siirtämään hedelmöittynyt kaveri, eli alkio, kohtuun. Loput hedelmöittyneet alkiot pakastetaan mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Päällimmäisenä käynnistä jäi kuitenkin mieleen se melko massiivinen määrä niitä lääkkeitä, joista osalla kiihdytetään munasolujen kypsymistä, jollakin jarrutellaan ovulaatiota ja vielä muutama valmiste joita en nyt oikeastaan muista. Puhumattakaan siitä, että tietäisin mitä niillä tehdään. Onneksi hoidon aikana on useita ultrauksia, joiden mukaan lääkäri määrää seuraavien lääkkeiden käytön aloituksen ja ohjeistaa käytön sen ultratilanteen mukaan. Joten kaikkia lääkkeitä ei edes tarvitse muistaa. Ja klinikalle on onneksi aina luvallista soittaa ja kysellä vähän tyhmiäkin kysymyksiä.

Tuntuu villiltä, että me ollaan nyt oikeasti matkalla kohti koeputkihedelmöitystä. Tämä ei ollut se reitti, jota ajattelin meidän kulkevan kun pyritään perustamaan perhe. Toimenpiteenä IVF on kuitenkin aika paljon rankempi kokemus, kuin inseminaatio. Alkion siirto ei ole juurikaan inssiä kummempi,  vaan tässä hoidossa se mietityttävin juttu on se punktio. Punktion jälkeen "saa" sairauslomaa yhdestä kolmeen päivään, ja muiden kommentteja lueskelemalla olen ymmärtänyt, että se parin päivän sairausloma on kyllä ihan paikallaankin. 

Tässä me nyt kuitenkin ollaan. Hyvillä mielin!

Mikä jännittävintä; tällä hetkellä eletään suunnilleen kierron puoliväliä, joten koko ruletti polkaistaan käyntiin parin viikon kuluttua. Huikeeta!

14 kommenttia:

  1. Tsemppiä tuleviin hoitoihin! Hienoa, että pääsette niin pian aloittamaan!

    Olisin kiinnostunut mikä hinta-arvio ivf-hoidolla on? Entä hoitoon käytettävillä lääkkeillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Felicitaksen sivuilta katsottuna koeputkihedelmöitys maksaa himpun verran alle 3000e. Siihen päälle viitisen sataa luovutetuista soluista. Lääkkeiden hintoihin en ole vielä tarkkaan uskaltanut perehtyä, mutta kalliita ovat. Netistä aiemmin kaivellen löysin jonkun maksaneen reilut viisisataa IVF:n liittyvistä lääkkeistä, kelakorvaus huomioiden.

      Poista
  2. Huuuui! Olen hengessä mukana, kasoittain onnea matkaan! :)

    VastaaPoista
  3. Punktio on ihan nopee ja lähes kivuton homma ja siihen kyllä saa hyvät lääkkeet. Sanoisin, että hetket ennen punktiota on ne tukalimmat etenkin jos rakkuloita on paljon ja punktion jälkeen sitten voi olla huono olo muutaman päivän, jos iskee hyperstimulaatio. Mut jos rakkuloita kehittyy vähemmän, nii toipuminen on varmasti nopeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kokemuksen jakamisesta! :) Mua tälleen sivusta seuraajana jännittää enemmänkin ne punktion mahdolliset komplikaatiot. Vaikkakin ovat harvinaisia, niin silti mahdollisia. Hyvä kuulla kokemuksia. :)

      Poista
  4. Tsemppiä tuleviin hoitoihin! :) Meilläkin huomenna inssi, niin jännittävää lähteä toiselle kierrokselle!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä hoitoihin! Ikävää, että joudutte kulkemaan pidempää tietä, mutta luotan kovasti siihen, että teille vielä lapsi suodaan. Onnea ja voimia matkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä(kin) reitti ihan hyvältä tuntuu. :)

      Poista
  6. Tsemppiä matkaan! Punktiosta selviää kyllä lääkkeiden avulla hyvin :) Oikeastaan se olo siinä hetkellisesti on jopa todella hyvä :D Mutta toki särkyä yms. tulee jälkikäteen, mutta lepo ja kipulääkkeet auttaa siihenkin. Meillä hormonit maksoivat n. 500 e, oli suunnilleen puolikas määrä normaaliin verrattuna. Eli noin 1000 e ilman kelakorvausta olisivat silloin olleet se "täys määrä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mäkin luotan siihen, että lääkkeiden avulla se punktio menee ihan hyvin. :D

      Poista
  7. Heippa! Etelä-Euroopan lukija täällä taas. :) Meillä myös muutama epäonnistunut inseminaatio takana (vaikkakin niitä enemmän pieleen menneitä yrityksiä ajoituksen yms. kanssa) ja ollaan nyt sitten myös siirrytty IVF-puolelle (muistakin syistä). Samaistun ihan täysillä siihen kun sanoit ettet ikinä ajatellut että tämä olisi sen tapa jolla perustaisitte perheen. En mäkään meidän tapauksessa. Mutta tässä sitä ollaan.

    Toissapäivänä oli punktio, joka meni oikein hyvin. Mua kans jännitti ei-synnyttävänä osapuolena, mutta loppujen lopuksi se meni ihan täysin suunnitelmien mukaan, ei kuulemma sattunut yhtään (sen verran hyvä kivunlieitys!) ja loppupäivän kun lepäili niin se oli siinä. Parin päivän päästä on sitten alkioiden siirto ja toivottavasti raskauden alku. Suurin yllätys mulle tavallisen inssin ja IVF:n välillä on ollut se ihan käsittämätön lääkkeiden määrä. Niihin menee ihan sikana rahaa ja mun vaimon keho myös reagoi todella helposti jo ihan luonnollisiin hormonimuutoksiin, joten kaikki ne tsiljoonat piikit on ollut ehkä se kaikista raskain osuus. Mutta lopussa kiitos toivottavasti seisoo. Tsemppiä teidän matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tsemppiä teillekin matkaan! Jotenkin kiva, että meette tän kanssa edes vähän samassa syklissä! Toivottavasti tuut hieman myöhemmin kertomaan tänne positiivisia uutisia. :)

      Poista

Kiitos kommentista!