keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Aika mones ultra

Maanantaina, kiertopäivä 12, käytiin ultrassa katsomassa follien ja limakalvon tilannetta inssiä ajatellen. Johtofolli oli jo 17mm ja limakalvokin kuulemma kaunis. Varattiin aika inseminaatiota varten ja tarkoitus ajoittaa ovulaatio Ovitrelle-pistoksen kanssa. Ovulaatiotestit on olleet ihan näppäriä ja jokaisessa kierrossa selkeitä plussaviivoja piirtänyt. Mutta koska takana on jo niin monta tuloksetonta inseminaatiota, niin nämä kaksi viimeisintä kiertoa on ajoitettu mekaanisesti osumaan paremmin kohdalleen.

Viime kierrossa meillä oli ensimmäistä kertaa Ovitrelle käytössä, kun joskus aiemmissa insseissä ollaan käytetty Pregnyliä varmistamassa. Aiemmin Pregnyl oli huomattavasti halvempi; hintaero oli noin 30e. Viime syksynä Pregnyl kävi läpi joitain muutoksia, joista näin kuluttajalle suurimpana toki näkyy uusi hinta, jolla hintaero Ovitrelleen jää noin yhteen euroon. Henkilökohtaisesti koin Pregnylin mukavampana, kun töissä olen tottunut enemmän toimimaan ruiskun ja neulan kanssa ja sekoittamaan liuokset itse - entä kuin Ovitrellen lähes-automaattinen liuoskynä.

Nyt varattu inseminaatioaika osuu näppärästi mun yövuorojen väliin. Ajan puolesta ehdin mainiosti mukaan! Täytyy ehkä jättää unet hieman vähemmälle, mutta mulle on ollut tosi tärkeää että pääsisin mukaan inseminaatioihin. Totta kai tuntuu muutenkin miellyttävältä päästä jollain tapaa osallistumaan tähän projektiin, mutta ennen kaikkea haluan seisoa siinä vaimon vieressä. Vaikkei inseminaation suorittaminen varsinaisesti käy kipeää, niin joka kerta se tuntuu olevan melkoisen epämiellyttävän ja lähes kivuliaan tuntuista. Silloin se tuntuu suurelta, kun voi olla pitämässä vaimoa kädestä kiinni.

Jotta elämässä olisi meneillään jotain muutakin, kuin tämä loputtomalta tuntuva suo edellä mainitun projektin kanssa: aloitan tänään kielen kertauksen! Opiskelin usemman vuoden lukiossa vaikka mitä kieliä, jotka on käytön puutteessa autuaasti unohtunut. Muutaman vuoden pohtimisen, ja saamattomuuden, jälkeen olen tänään menossa ranskan kurssille. Alkeista lienee parasta aloittaa, kun tällä hetkellä mieleen muistuu lähinnä "rakastan patonkia" -tasoisia lauseita... Jee, mun eka harrastus aikuisiällä!

7 kommenttia:

  1. Joo inssit tuntuu inhottavalta, jouduin pitkästä aikaa viime viikolla ankannokkien kanssa tekemisiin ja tuli niin elävästi inseminaatio mieleen, katetri vaan puuttui :D Mä aina yritin ottaa jonkun kiintopisteen toimenpiteen ajaks ja yritin rentoutua. :)
    Onnea matkaan! Ja kielten opiskelu on aina kiehtovaa, terveisin. Vain suomea ja siansaksaa osaava :’D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onneista! :) Eihän se inssi ilmeisesti kovin mukavaa puuhaa ole, mutta nämmä kestettävissä. :D

      Se ranskan kurssi muuten peruuntui ekalta päivältä. :( Toivottavasti ens viikolla päästään aloittamaan!

      Poista
  2. Oon lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta kommentoin ekaa kertaa. :) Ranskan kielestä mullekin on jäänyt lukiosta mieleen jäänyt elävästi lause "Haluan kinkkupatongin." :D

    Sellaista olen miettinyt näitä blogeja lukiessa, että onko Suomessa tapana ottaa keltarauhashormonia inseminaation jälkeen (auttaakseen mahdollisesti hedelmöittyneen munasolun kiinnittymistä kohdun limakalvoon)? Täällä eteläisessä Euroopassa nimittäin se tulee melkein vakiona, mutta en muista lukeneeni siitä seuraamissani suomalaisissa blogeissa. Tsemppiä seuraavaan inssiin joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! :)

      Keltarauhashormoni on varmaan pitkälti lääkäristä riippuvaista. Meidän lääkäri käyttää sitä mielellään, ja näihin hänen kanssa tehtyihin kahteen inssiin onkin keltarauhashormoni otettu tueksi. :)

      Poista
  3. Hei! Oliko uusin postaus poistettu? Jos oli niin harmi, raha on aina kiinnostava aihe - mutta tietysti herkkä ja henkilökohtainen. Täällä seurataan teidän yritystä aktiivisesti ja pidetään peukkuja pystyssä! t. naispari keski-suomesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha kyllä näyttelee tässä melko suurta roolia. Vaikka mekin etsittiin tietoja etukäteen, niin nämä jo kuluneet summat on jotain ihan muuta kuin mihin oltiin varauduttu, huh.

      Piti tallentaa vielä luonnokseksi se postaus, ja lisätä muutama asia siihen vielä. Näppärät näpit julkaisi sen ennen kuin aivot ehti mukaan, Haha. Tulossa kyllä vielä, kunhan jaksan käydä vielä uudelleen tekstin läpi! Katsotaan tuleeko vielä samassa muodossa, vai meneekö kokonaan uusiksi. :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!